keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Blogikissa lomalla (kirjoitti Tassu)


Me ollaan poikien kesken (siis minä ja blokikuvaaja Karvinen) oltu viikko saaressa lomailemassa. Äiskäkin tulee mökille iltaisin töiden jälkeen, mutta se on helteestä niin pahalla päällä, etten minäkään viitsi sitä tervehtiä ennen kuin se on käynyt uimassa ja puhutella sitä kärsii vasta suunnilleen tunnin päästä uimisesta…


 


Viikonloppu vietettiin kuitenkin mukavissa merkeissä ja mukana oli myös Susun hyvä ystävä Tampereelta. Häntä en ollut aikaisemmin tavannutkaan, mutta selvästikin kyseessä oli mökki- ja kissaihminen. Pyydystin hänellekin yhden myyrän, mutta hän ehti lähteä ennen kuin ehdin sen lahjoittaa.


 


Lauantaina minut suljettiin mökkiin muutamaksi tunniksi kun porukat lähtivät veneellä jonnekin. Olivat kuulemma käyneet pilkillä. Karvinen oli miehekkäästi vetänyt minulle kaksi ahventa, akat varmaan vaan juorusivat… Veneessäkin oli ollut lämmintä joten he poikkesivat Airiston rannalle saareen uimaan ja eväitä syömään.


 


 


 Namia tulossa...


 


 


"Kärsivällinen kuin nälkäinen kissa"


 


 


Vihdoinkin filettä!


 


Tuli sitten yhtenä päivänä kirjoitettua historiankirjat uusiksi.


 


Tässä Saku Sammakko kosiomatkallaan.


 


 


Minä tanssimassa Matias Myyrän kanssa. Ei se ihme, jos Hillevi Hiiri oli pihkassa Matiakseen – komea myyrä Matias olikin! Tässä leikissä Matiakselle kävi vähän huonosti, joten nyt Saku saa yksin pohtia naisten kataluutta, kun se Hillevi sit kuitenkin otti sen Hepokatti Heikin…


 


Nyt olen muutaman päivän kaupungissa ja täällä ei tapahdu yhtään mitään. Hoidan vaan turkkiani ja kerään voimia ensi viikkoa varten. Silloin Susun lankakauppa on kiinni (4.-8.8.) ja me ollaan mökillä koko sakki! Varmasti sataa koko viikon, joten toivottavasti äiskällä on tarpeeksi lankaa ja kaikki tarvittavat puikot mukanaan… Ja toivottavasti Susun asiakkaat muistavat käydä täydentämässä lankavarastonsa vielä tällä viikolla. Olen tuosta äiskästä huomannut, että se on aika surkeana jos lanka loppuu…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!