perjantai 25. heinäkuuta 2008

Kesäduuneja



 


Vaikka täällä silmukkablogissa on viime aikoina vietetty varsin eläimellistä menoa, niin on kesän aikana syntynyt muutama tilausneulekin.


 


Tämä pitsineule oli valmis jo juhannusta ennen. Malli oli Sandnesin Mandarin-lehdestä ja se julkaistiin myös Moda kakkosessa (valkoisena). Lanka Mandarin Classic ja puikot 3½ (inhoamani pyöröt).


 


 


 


Pusero oli kaikin puolin sopiva, mutta asiakkaani ei pitänyt hihoista, jotka olivat hänen mielestään liian leveät. Lupasin luonnollisesti korjata asian (huokaus). Tässä tulee taas yksi syy pyöröpuikkokammooni – kaventaakseni hihansuita olisi pitänyt purkaa puoli paitaa (lisää huokauksia)…


 


Mottoni "Laiskuus on kaikkien suurten keksintöjen äiti" toimi jälleen! Katkaisin kylmästi hihat kainalon kohdalta, poimin silmukat puikolle ja neuloin mallikertaa ylhäältä alaspäin samalla kaventaen hihaa yhden mallikerran verran. Lopputulos miellytti sekä asiakasta, että itseäni! Näin neuloen helmassa näkyvä aaltoreunus ei tietenkään syntynyt hihansuuhun eikä onneksi keskelle hihaakaan pussittamaan. Ja tässä tapauksessa suora hihansuu vielä kevensi vaikutelmaa.


 


Mandarin Classicia oli mielestäni kenkkua neuloa. Merseroidussa puuvillassa kaikki mahdolliset käsialan pikku vaihtelut näkyy kiillon vuoksi tosi helposti ja lanka meni solmuun ja kipparalle koko ajan vaikka olisi ottanut langan kerän sisältä tai ulkoa. Siispä loput Classicit lensi alekoriin…


 


Tämä pienen pojan palmikkoneule valmistui viime perjantaina. Malli oli Suuren Käsityölehden kesänumerossa. Ohjeessa oli lankana Sandnesin Sisu, mutta tämä on tehty Gjestalin Maijasta. Maija on aavistuksen paksumpaa kuin Sisu, joten nappasin silmukkaluvun yhtä kokoa pienemmästä.


 


 


 


Ohje oli selkeä ja toimi mainiosti kainaloihin asti. Ihan loppuun asti tätä ei kai ole mietitty kun kädentien jälkeen etukappaleella on 6 ja takakappaleella 7 palmikonkiertoa. Puseron alaosa on ihan kaunis, mutta ainakin minua kuisaa se, ettei palmikkoraidat osu kohdakkain olalla. Jos olisin tämänkin huomannut aloittaessani, niin ohjetta olisi voinut vähän muokkailla muuttamatta silti silmukkalukuja. Tämäkin ongelma olisi ratkennut sillä, että olisin muuttanut tapani mukaisesti ohjeen suorille puikoille… Pyöröpuikkoihnon lisäksi mulla on sellainenkin kumma vika, että


 


 tykkään ommella saumojaJ


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!