tiistai 19. elokuuta 2008

Taantumus


Hurjan Hardangerpäivän jälkeen minuun iski kyntensä inhottava taantuma. Puikot ei tahdo pysyä käsissä puhumattakaan niistä kahdesta Hardangertyöstä, jotka aloitin viime viikolla… Tämä ”neljänkympin kriisi” eli ikänäkö vaatii kakkuloiden käyttämistä hardangerissa ja näkimet on aina jossain muualla.


 


Lomalla olisi ollut aikaa, mutta pienet aurinkoiset veneilykässyt ei sateessa innostaneet. Jotain kuitenkin sain valmiiksikin:


 


 


Kaffepannupatalappuja olen tehnyt läjän joskus kakskyt vuotta sitten jolloin tutustuin ensimmäistä kertaa kirjovirkkaukseen. Kivan näköisiähän nuo ovat edelleen. Lankana Gjestalin Maija, pariin meni suunnilleen kerä kumpaakin väriä.


 


Punakeltaisten sukkien alku oli matkustanut puikoilla monta kuukautta ja viimein sain tikutettua ne valmiiksi. Lanka on Trekking Undyediä, jonka keväällä koolasin dippaamalla vyyhdin toisen pään keltaiseen ja toisen punaiseen Kool Aidiin. Vyyhdillä lanka on herkullisen aurinkoista, mutta sukkana varsin karmeaa…


 


Punainen röyhelöhuivi on tehty neulomalla kolmosen sukkapuikoilla aina 5 kerrosta punaisella Maijalla (mä lykkään Maijaa joka paikkaan) ja sitten yksi kerros Aloha Stripesillä. Nuo röyhelöhuivit on ihan hauskan näköisiä, mutta tuonkin langan neulominen oli minusta yhtä kökköä (moni muu on kyllä tykännyt).


 


Lisäksi väkersin yhden huovutusjutun koolatusta Kamenasta, mutta sattuneista syistä se ei päässyt kuvaan. Kun Tassu kyllästy leikkimään sillä, niin se päätyy roskikseen…Kuuluu kategoriaan tulipa tas kokeiltua...


 


Onneksi lomalla oli mukana jotain ihanaakin:


 



 


Teeteen Primaveraa. Nam. Herkkua. Tästä syntyy villatakki mulle! Ajattelin olla kuten Peppi Pitkätossu ja tehdä kaiken vinksin vonksin ja aloitinkin nutun hihoista takakappaleen sijaan! Kyllä tämä on varmasti valmis ennen joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!