tiistai 14. lokakuuta 2008

Valoisaa syksyä!


 


Syksy on ihanaa aikaa. Pimeinä iltoina saa hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvannurkkaan kutimusten kanssa ja poltella kynttilöitä. Kynttilät ja villikissa samassa taloudessa on kuitenkin pikkuisen riskialtis yhtälö – miltä näyttäisikään blogikissa ilman viiksiä tai häntä karvattomana? Ratkaisimme viime viikolla ongelman näin:


 


 


Tassuturvallinen kynttiläpurkki:


 


Iso lasipurkki, jonka pohjalla on kissanhiekkaa! Pysyy pöydällä myös hepulikohtauksen aikana. Ja jos tuonne on pakko pistää nenänsä niin sietääkin menettää viiksensä…


 


Seuraava ongelma olikin sitten se, ettei valo riitä neulomiseen… Vaan eipä hätää – kaivoin esille viime syksyn hassuimmat turhakkeet:


 


Tässä valopuikoilla työn alla kaulahuivi Freedom Spiritistä:


 


Välillä on hauskaa myös virkata:


 


Salomonin solmuja valokoukulla. Lankana Mohair Lux.


 


Kun ensimmäistä kertaa kuulin noista valopuikoista ja –koukuista niin ajattelin et ne varmaan saa vuoden turhakkeen arvonimen! Mut pitihän niitä kokeilla ja ne on tosissaan mainiot! Ledivalo näyttää just muutaman silmukan molempiin suuntiin. Viikonloppuna tikuttelin tuota kaulahuivia pelkän takkatulen valossa ja eikä mikään automatka tunnu liian pitkältä kun aika kuluu mukavasti valokoukulla virkaten...


 


Kun nyt aloin hehkuttelemaan noita ledivaloja niin on ihan pakko näyttää myös hauska ruotsinlaivatulianen:


 


Kyl nyt kelpaa nyppiä kulmakarvoja kun pinseteissäkin on ledivalo!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!