sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Ja loitsut perään…


On se vaan mainio juttu, että helteet hellittivät viikonlopuksi. Pääsin viimein toteuttamaan itseäni…


 


Talvisten koolailujen innoittamana olen haaveillut kasvivärjäyksestä. Jossain blogissa oli kauniin limenvihreää lankaa, joka oli värjätty lupiineilla. Mökin pihalla kasvaa kyseisiä kukkia siellä täällä muutama ja minäpä päätin ryhtyä kokeilemaan. Tapani on kaikessa kiivetä peppu edellä puuhun ja niin tälläkin kertaa: Ensin tehdään ja sitten vasta luetaan ohjeita (jos luetaan).


 


Kukat pätkiksi ja kuumaa vettä päälle. Liotus yön yli.


 


Aamulla tuli hellaan (tätä ei missään nimessä voinut tehdä sähköhellalla) ja sopan keittoon. Suunnilleen tunnin kuluttua blogikuvaaja heräsi mökissä olevaan mukavaan höyryiseen saunavihdan tuoksuun. Pataan kurkatessaan hän vaan totesi noitatyttöystävälleen että ”Ja loitsut perään”!


  


Parin tunnin kokkailun jälkeen siivilöin rehut liemestä. Lanka kattilaan, liemi perään ja takaisin hellan ääreen…


 


Ei tapahtunut mitään. Muistin jostain lukeneeni, että väri tarttumista parantaa sooda. Kaapista löytyi tällainen purkki:


 


Kannessa on hintalappukin. Siinä lukee 50. Valuutasta ei ole tietoa, mutta veikkaamme sen olevan oravannahkoja. Ainakin purkki on peräisin ajalta ennen ”parasta ennen” –päiväyksiä.


 


Keitos kuohahti komeasti kuten kunnon noitaliemen pitääkin. Sopan väri muuttui tumman ruskeaksi – langan väri vauvan ripulikakan väriseksi:


 


Ripustettuani tuotoksen kuivumaan blogikuvaaja oli heti innokkaana kuvaamassa ”kauniin limenvihreää” sukkalankaani. Olin hiukan kuulevinani kettuilua vakavan ilmeen takaa…


 


Pari vähän onnistuneempaakin projektia on viikonloppuun mahtunut. Juhannuksena kaadetut koivut on pölleinä pinossa ja jokavuotinen sotani mustikkarosvoja eli rastaita vastaan on alkanut:


 


Viikon uutinen saaresta: Tassulla on tyttöystävä! Laukattuani viime viikolla kaksi yötä pitkin metsiä sitä etsimässä koin perjantaiaamuna varsinaisen yllätyksen: puoli kuudelta kuulin tuttua kilinää yhden kuusen alta ja aloin tietysti heti lässyttämään Tassulle helpottuneen äiskän höpöhöpöjuttuja. Ilmeeni olisi varmaan ollut näkemisen arvoinen kun kuusen alta tuli esiin suloinen kermatoffeen värinen norjalainen metsänneito! Tassu samaan aikaan istuskeli jo kotirappusilla odottamassa ruokaa… Kun kaiket yöt riiustellaan niin ei se ihme, että päivisin uni maittaa saunan lauteilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!