tiistai 11. elokuuta 2009

Tassu sai postia!




Eilisiltana, kun palasin töistä mökille niin Tassu tuli vastoin tapojaan heti rantaan tervehtimään. Olisikohan aavistanut, että hänelle on tullut postia. Kuoreen oli kirjoitettu että ”Kissaherra Tassu H…” ja postipoika oli osannut sen oikeaan luukkuun tuoda. Lähettäjänä oli Pate, Nami, Neko ja Noona eli Tilkkutassut!


 


Kyseessä oli palkinto Kesätyttökissa–arvonnasta. Tassu äänesti kisassa tummaa kaunotarta Nekoa. Kesän aikana on kyllä huomattu, että kyllä Tassu tykkää kaiken värisistä tytöistä…


 


Kuoresta löytyi kaikkea ihanaa! Kaksi rapisevaa hiirtä – niitä ihan parhaita! Toinen pääsi heti ryöpytettäväksi. Hassua, minä kun olen kuvitellut ettei saaressa mitään leluja tarvita kun niitä on ihan  riittävästi luonnossakin… Hiiri pelastettiin kuitenkin sisätiloihin, koska oli vähällä pudota mereen. Ja karkkia! Yksi karkkipötkö hävisi saman tien koiramaisesti kahdella haukulla. Loput tylsä äiskä taas jemmasi myöhemmäksi (ei itse maistanut vaikka kirjeessä annettiin lupa).


 


Suloinen kisukortti, johon oli käsin kirjoitettu viesti meille molemmille ja vielä kauniit tilkkutyöt! Toisella puolella ruusuja ja toisella – kuinkas muuten – kissoja! Lempiväritkin oli huomioituHymy Möksälle mahtuu kyllä, mutta nämä laitetaan koristeeksi keittiön seinälle. Näin kauniita ei raaski puuhellan nokistamissa kattiloissa käyttää! Tippa linssissä Karviselle ihmettelin että joku tällaisia meille lähettää. Itse tehtyjä ja ihan tuiki tuntemattomille! Itselläni kun ei kuunaan olisi hermoja mihinkään noin tarkkaan työhön joka vaatii kaiken lisäksi ompelukoneen käyttöä…


 


Kiitokset kaikille Tilkkutassuille ja mammalleen! Mukavaa kesänjatkoa – ei tää säilöntäkausi enää montaa viikkoa kestäSilmänisku


 


Tassu ja Susu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!