sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vapaapäivä!



Ihka ensteks pitää kiittää virkkauskommenteista! Ne tuntui niin mukavalta, et MELKEIN harkitsen toistakin virkkausprojektia tälle kuulle…

Piti perjantaina lintsata töistä yksi tunti, mutta sainkin kokonaisen vapaapäivän! Tuntui niin hienolta, että olin melkein solmussa ja mykkyrällä ilosta. Kiitos Idalle!

Kokonaisen vapaapäivän aikana kerkii tekemään vaiks mitä!
Ensin roudasin kaikki huushollista irtoavat matot, peitot ja tyynyt pihalle ja annoin tamppauskepin laulaa:
 Samaan aikaan pyykkikone hoiteli lakanoita sisällä. Päivän aikana kerkii pesemään, kuivaamaan ja mankeloimaan kolme koneellista.  Voi että ulkona kuivatettu puhdas lakana tuoksuukin hyvältä!
 Sisällä taas uudenuutukainen pölyimuri pääsi tositoimiin. Sohvan sisältä löytyi kaikenlaista kadonnutta. Pölyn, puikkojen ja silmukkaneulojen ja lankavyötteiden lisäksi myös Tassun aarteita: 
 Siivouspäivän sää oli mitä parhain:
Ehdinhän nauttia myös auringosta parvekkeella: 
Ensimmäinen pikkuinen kevätkukka pinnisteli esiin kinoksesta meidän pihalla:
 Kaiken riehumisen ja huseeraamisen keskellä Tassukin pääsi nauttimaan kevätauringosta rantaan keskellä päivää! Nähtiin monta koiraakin, mut niistä Tassu ei piitannut ollenkaan. 
Joku voi olla sitä mieltä et vapaapäivän vois käyttää fiksumminkin, mut näihin hommiin arkisin kuuden jälkeen ja ennen yhdeksää olis menny kokonainen viikko ja naapuritkin olis hermostuneet kun olisin yötä myöten ravannu eestaas mattojeni kanssa monta päivää.
Perjantai-iltana nukkumaan mennessä olin umpiuupunut, mutta NIIN onnellinen puhtaissa lakanoissani käsi kehräävän ja yhtä uupuneen Tassun tassussa.

Odottakaas kun saan sen perjantaina varaamani ikkunanpesukoneen käsiini…

Siihan saakka voin kaikki arki-illat viettää hyvällä omallatunnolla neuloen.

3 kommenttia:

  1. Jep, kyll vapaapäivän tarvii tuollaiseen urakkaan. Ei sitä duunipäivänä jaksa ja viikonloput on rentoutumista varten. Ihan elämän parhautta onkin ulkona kuivunu ja mielellään mankeloitu lakana ja tyynyliina. Ah.

    VastaaPoista
  2. Minäkin vain odotan, että meillä kinokset vähän sulavat pyykinkuivaustelineen ympäriltä:)

    VastaaPoista
  3. neuloo mopsien kanssa8. huhtikuuta 2013 klo 14.52

    Sulle sopii noi vapaapäivät, osaat käyttää ne huviksi, hyödyksi ja virkistykseksi.

    Oikein odotan sitä päivää, kun pääsee pyykkinarulle uppoamatta polvea myöten lumeen ja saa tuoksuvat ja raikkaat lakanat ja hantuukit kaappiin. No, pesulasta saan kauniin mankeloidun, puhtaaltatuoksuvan pinon lakanoita, meillä ei ole isoille lakanoille kuivatustilaa kotona.

    Haaveeksi taitaa vielä jäädä ulkona kuivatus, eilisestä pyrystä piisaa tällekin päivälle näköjään.

    Kevättä vaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!