sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksyn satoa

Pikkuisen noi virkkuuhommelit ovat haitanneet sadonkorjuuta, mutta sain kuin sainkin Sukkasadon Perunalaariin toisellakin viikolla yhden parin pottuja!
Paksut puikot ja vanha tuttuakin tutumpi malli (niin tuttu, et Mammutti oli nää tunnistanut mun tekemiks heti kuvasta). Näitä on vissiin tullu vuosien varrella tehtyä aika monet. Malli on mielestäni tosi kiva ja helppo.
Lankana Sandnesin Fritidslanka (jota muuten on taas puodissa satavilla, 50g:n kerissä), puikot 5,5 mm Knit Pro, menekki kokoon M (39-40) 164g.
Viikkoa aikaisemmin olin neljänkympin pikapesuohjelmalla onnistunut huovuttamaan lankaa, joka oli superwashia ja jonka ei ollenkaan pitänyt huopua. Siispä tuuppasin nämä tossut samaan ohjelmaan ja ajattelin säästäväni kovasti paljon sekä aikaa että sähköä ja vettä. Kuinkas kävi?
Ei mitenkään.  Eli uusi yritys kuudessa kympissä ja kahden tunnin täys pesuohjelma tuhannen kierroksen linkouksella niin johan tapahtui!
Yritän olla ottamatta stressiä Sukkasadosta ja tehdä sen verran jalattimia kun hyvältä tuntuu. Jonkin tavoite sentään on kiva olla ja mä keksin et oma tavoitteeni on vähintään yks sukka/viikko;-)

Tämän syksyn sadonkorjuu tuntuu muutenkin niukalta. Aamulla lähdin ennen kahdeksaa sienikierrokselle ja tulin tunnin kuluttua takaisin ämpärissäni muutama pikkuinen ja kuiva kanttarelli. Jos kolmen viikon sienisaaliin laittaa pannuun niin voi saada yhden kunnollisen soosin. Onneks pakkasessa on vielä viimevuotisia!

Kalasaalis sentään oli vähän parempi. Verkossa oli hyvän kokoinen kuha ja neljä ahventa! Tassu se aina tietää ilmestyä paikalle tarkastamaan kalasaaliin:
Eikä me koskaan olla tarpeeksi nopeita perkaamaan! Ei ainakaan tänään, kun jätettiin kalat hetkeksi rantaan ja käytiin ihastelemassa naapurin uutta venettä. Takaisin tullessa ahvenia oli vaan kolme! Tassu ei ole syyllinen, koska sille ahven kelpaa vasta fileenä. Lokkikaan ei ahventa ole voinut napata, koska ämpäri oli osittain peitetty. Kalavarkaan on pakko olla minkki! Hetken aikaa kyllä epäilin itseäni kalavalheesta (kalasaaliithan on tunnetusti aina suurempia puheissa), mutta kun Karviskin oli sitä mieltä et ahvenia oli neljä niin...

Neulomiset jäi sit tältäkin päivältä muutamaan kerrokseen. Verkonnoston jälkeen alettiin tekemään pihamaata valoisammaksi. Olen sitä jo muutaman kesän miettinyt ja viime viikonloppuna tein jo projektisuunnitelmaa. Homma sujui kuin leikiten: Minä tepastin ympäri tonttia ja osoittelin sormella et "toi tosta ja toi tosta" ja Karvis antoi honkamopon laulaa:
Suunnilleen kolmekymmentä vähän isompaa ja vähän pienempää kuusta meni nurin. Mun mielestä homma sujui mainiosti! Jostain syystä minä olin urakan jälkeen täysin pirteä ja hyvinvoiva, mutta Karvis oli ihan ryytynyt ja paikat kipeenä. Taisi herrahenkilö olla ihan tyytyväinen kun moottorisahasta loppui bensa...

Näissä merkeissä taitaakin sit loppusyksyn viikonloput vierähtää. Ennekuin kaikki puut on karsittu, sahattu pölleiksi ja oksat poltettu niin taitaa olla aika pistää mökki talviteloille!

Taas me käytiin aamupäivällä seuraavanlainen keskustelu:

Karvis: Olisko ihan hölmöä jäädä saareen vielä yhdeksi yöksi?
Susu: Olis!

Ja niinpä me lähdetään täältä kaupunkiin vasta aamulla:-) Oli muuten fiksu päätös, sillä muuten pitäis lähteä nyt pimeässä kun Tassu suvaitsi saapua retkiltään...

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. olipa yllätyksellinen huovutus, vai huopuu superwashin noin hyvin! tuo malli on vanha, mutta kaunis ja mukava jalassa. itsekkin olen tehnyt useita tossupareja lahes samalla mallilla. mantereenpuolella sieniä on riittänyt viel mukavasti, johtuneeko tuosta korkeasta ilmankosteudesta, aamuisin on ollut kuin sateen jäljiltä. tuommoisen metsäurakan jälkeen onkin varmaan mukava aloittaa "oikeat työt", ainakin Karvisen, mukavaa viikkoa myös Sinulle:))

    VastaaPoista
  2. Taas oli luettavaa ja katseltavaa täällä(kin). Nyt oon kaupunkilaistumassa ja pääsen seuraamaan useammin ja useampaa blogia.
    Hyvää syksyä toivottaa KristiinaS, jonka sielunmaisema on nyt vain muistoissa (kevääseen asti).

    VastaaPoista
  3. Tossut näyttivät minustakin tutuilta. Olenhan minäkin saanut yhdet onnistumaan ja saaja käytti ne puhki parissa kuukaudessa.

    VastaaPoista
  4. Ei mitään stressiä kannata ottaa :)

    Kauniit huovutetut tossukat :)

    VastaaPoista
  5. neuloo mopsien kanssa16. syyskuuta 2013 klo 15.13

    Tossukat on maailman parhaat, omissani on reikä pohjassa, niin paljon niitä/niistä olen pitänyt.

    Uskomatonta on, miten paljon valoisuutta saa muutaman puun kaatamisella. Silloin, kun vielä mökkeilin (pari päivää kesässä)huomasin sen itse, kun puustoa karsittiin. Klapisulkeisia teillä piisaa, ettet kyllä muuta kuntosalia tarvinne.

    Tassu on söpis.

    VastaaPoista
  6. Kauniit tossukat. Ollaan samassa Perunalaarissa, eikä mullakaan kulje yhtään. Taidan ottaa sun konstin kanssa, että yksi sukka viikossa valmiiksi, että ehtisi jotain muutakin neuloa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!