torstai 9. tammikuuta 2014

EI Joulustressille



Oletteko huomanneet, että Joulu 2014 on ihan just koht? Siihen on vajaa vuosi aikaa!

Viime joulu meni vähän niin sun näin. Luulin ettei mitään joulustressiä tule vaan viikkoa ennen kylmä hiki pukkas kainaloon kun huomasin et mulla ei ole yhtään ainutta joululahjaa kenellekään!  Joulu 2013 on jo menetetty, mutta päätin valmistautua ajoissa seuraavaan. Huonoa omatuntoa poden kun en koe olevani tippaakaan jouluihminen vaikka ”viran puolesta” varmaan pitäisi… Siksipä aloitin ens joulun lahjatalkoot heti vuodenvaihteessa.  Samalla päätin etten kätke lahjoja kaappiin vaan annan ne pois sitä mukaa kun ne valmistuu.

Pitkin syksyä olen saanut epäsuoria vihjauslauseita ja myös ihan suoriakin ehdotuksia, että jotta veljeni olisi kovin iloinen uusista huopatossuista. Hän kuulemma laittaa huopatossut jalkaan aina heti mökilleen päästyään kun ne on niin mukavat ku lattia on kylmä. Havahduin vasta kun oikeasti NÄIN ne vanhat (äidin tekemät) huopatossut:  Niissä ei ollut pohjista jäljellä enää mitään! Pelkät päälliset vaan. Silti velipoika käyttää niitä… Juttu on niin et ne ei voi lämmittää muuta ku korvienväliä. Joulua ennen tein jo yhdet mut niistä tuli liian pienet – huovuttaminen on aina ylläriä ja pylläriä meikäläiselle.

Uudenvuoden saarikässäkassiin sit pakkasin ohjeen ja monta kerää huopuvaa lankaa. Tilaahan ne vei, mutta huonossa valossa näki hyvin tikutella. Ja Jos velipoika saa tossukat niin pitihän kälyllekin tehdä samanlaiset. Kälyhän se laittoi aattoillaksi kystä kyllä ja on muutenkin kiva ihminen, joka ei turhia hötkyile – siis pakko olla kun on kestäny mun veljeä (ja koko meidän sukua) siitä saakka ku oli jotain kakstoista vee ja nyt ne on molemmat jo yli viiskyt.

Sunnuntaiaamuna huovutin ja me Karvisen kanssa muotoiltiin märät tossukat omissa tassuissamme:
Iltapäivällä sit soitin ja kysyin et josko ne vois poiketa meillä mökiltä tullessaan. Tais olla aika hirvityssoitto – me ku ei kovin usein toisillemme soitella… Voi olla et ne vähän mietti et mitä ny?
Tämmöiset ”joululahjat” sit saivat. Toivottavasti lämmittää sekä jalkoja että mieltä. Nii et Hyvää Joulua 2014 Makkelle ja Arjalle!
Piti sit tarjota oikein ”joulukahvitkin” uunituoreiden sämpylöiden kera. Innoissani leivoin sämpylöitä joista tuli ihan ”syötäviä” vaikka suolan kyllä unohdin… Tänään olen käynyt äidin sämpylänteko-opissa ja luulen seuraavan kerran onnistuvani paremmin. Ehkä on silti parempi pysyä vaan puikkojen parissa.
Lankana Sandnes Fritids, Menekki punaisiin vähän alle kolme kerää ja harmaisiin vähän neljättä. Puikot Knit Pro Pyöröt 5,5mm.
Joulukortit 2013 lähetin punaisten kuorien viimeisenä päivänä. kovin montaa itsetehtyä ei ollut. Käsintehtyjä kuitenkin, sillä SalonSeudun Kädentaitajien Joulumyyjäisistä löytyi apu. 

Vuoden 2014 kortit on sentään hyvässä mallissa. Kiitokset Askartelupuoti Mulperin Minnalle ihan parhaasta kurssista: ”Joulukortit kerrankin ajoissa” ja Mulperin harkkari Hannelle, joka suunnitteli mulle korttimallin. Kurrsi-ilta oli tiistaina 7.1.  ja nyt on 12 itsetehtyä joulukorttia 2014 valmiina! Muut kurssilaiset teki kauniita, taidokkaita ja hienoja kortteja ja minä tein oman susumaisen versioni Hannen suunnittelemasta…

Tulkoot Joulu. Mä oon jo hyväs vauhdis!

P.S. Lahja kolmonen on jo puikoilla…

P.S. 2 Oli sit pkko korjata toi vuosiluku... Meinasin kyl jättää silleen koska se tuntui herättävän hilpeyttä ja sehän on yks tän blogin tarkoitus :-)


16 kommenttia:

  1. Kivat tossut. Minulla on muutama vyyhti valkoista fritids lankaa... mistä löytäisi tuontyyppisen ohjeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on aika vanhassa Sandnesin Huovutuslehdessä Tema 14 malli 15. Lehti saattaa löytyä jostain käsityöliikkeestä.

      Poista
  2. Kivoja tossuja! :) Tuo on hyvä periaate, että antaa valmistuneet lahjat eteenpäin pitkin vuotta, mitä niitä kaappiin säilömään ja odottamaan joulua tai muita merkkipäiviä. :) Aika hyvissä ajoin teit kortitkin, jos ovat jo vuodelle 2104 valmiina, siihenhän on vielä 90 vuotta... :D

    VastaaPoista
  3. Hyvät töppöset, kiva ois itsekin tehdä mutta hirvittää tuo lopputulos. Epäilen että käy kuin hiirelle joka kissalle takkia ompeli ;D. Hihittelin minäkin tuolle 2104 vuoden joulukortteilulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä ku uutta lankaa tai uutta mallia kokeilee ni huovutuksessa aina ensimmäinen versio on "koekappale". Mullakin ne ekat "miesten kokoiset" tossut oli huovutettuna jotain kokoa 36...

      Poista
  4. Vau,siis aivan mahtava idea,2014 joulu valmistelut hyvissä ajoin.Taidan ottaa sinusta mallia,kiitos vinkistä.Mäkään en ole jouluihminen,mutta itse tehtyjä lahjoja on mukava antaa....ja pitkin vuotta.Säästyy sit siit kaappiin piilottamiselt....joskus on meinaan myös unohtuneet tyystiin sinne.Oikein hyvää kudonta vuoden alkua :)

    VastaaPoista
  5. Oikein kiva tossumalli ja herrrkulliset nuo punaiset. Huopatöppösissä vois käyttää pohjallista, siis siellä sisäpuolella, niin ehkä hidastais kulumista ku jalka ei liikkeellään hankais niin paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea! Tuossa ohjeessa oli alunperin nahkapohjalliset ulkopuolella. Oli niitä joskus puodissa myytävänäkin mut olivat niin kalliita ettei ne sit kelvannu kellekään...

      Poista
  6. Kivat tossut! Eräidenkin tossujen huovutus onnistui minulta vasta kolmannella kerralla.

    VastaaPoista
  7. Ihanat tossut! Lahjoja on mukava antaa pitkin vuotta...ei aina tarvitse olla joku merkkipäivä.

    VastaaPoista
  8. Hyvä idea tuo lahjojen ja korttien teko etukäteen jo hyvissä ajoin. Itse voisin kyllä korjata ajatusta sen verran että paketoisi lahjat joulupapereihin ja säilöisi joulupukin säkkiin heti valmistuttuaan ja antaisi sitten vasta jouluna. Tietysti siinä ehtisi sitten unohtaa moneen kertaan mitä on missäkin paketissa, joten siihen tarvittaisiin sitten jotakin kirjanpitoa tueksi. Kortitkin on tosin mahdollista hukata moneen kertaan ennen lähetysajan tuloa, voisikohan nekin lähettää jo nyt hyvissä ajoin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi hassu idea toi korttijuttu! Luin kommenttisi just ennen nukkumaanmenoa eikä meinannu tulla uni silmään ku suunnittelin... Vielä ei kortteja kannata laitta ku ne voidaan luulla viime joululta tulleiksi. Paras aika olis varmaan ku ystis ja päsiäinen on menny. Siis joskus juhannuksen tienoilla...

      Poista
  9. Laitoin sinulle haasteen blogiini:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikee. Pitää oikein miettiä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!