maanantai 20. lokakuuta 2014

Paritroolaust ja metäs kulkemist




Meillä on Karvisen kans yks yhteinen suosikkiblogi. Troolari Huovarin blogissa Partasen Seppo kertoo elämästä pienellä kalastusaluksella. Meidän puheluissa kuuluu usein lause: ”Oleks huomannu et Huovari on päivittäny?” Sit niit päivityksiä yhdessä luetaan ja paatin liikkeitä seurataan AISsista. Oon monesti miettiny et elämä lankakauppiaana on elämäntapahulluutta, mut elämä kalastajana vaatii todellista työtä, yrittämistä ja positiivista asennetta. Tilanteessa kuin tilanteessa.

Ku ne meidän kalasaaliit ei oo ollu kovin kaksisia ja Tassukin heittää selkäkeikkanauruja aina ku me tullaan verkkoa nostamasta, niin Karvis on pitkin kesää suunnitellu et meidänkin pitäis kokeilla tota paritroolausta Huovarin ja Bärbelin tapaan. Suunnitelmia ja laskelmia on pukannu varsinkin mökkisaunan löylyissä (joissa pitäisi mun mielestä olla hiljaa ja kunnella löylyn sihinää kuumilla kivillä). Oon antanu niitten juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jossain vaiheessa tuli sellainen fiilis, ettei noista jutuista päästä eroon ikinä jos niit ei kokeilla käytännössä.

Muutama viikko sitte lauantaina totesin et ny on se päivä. Oli tyyntä, aurinko paistoi lämpimästi kaikkialle muualle paitsi meidän tontille eikä naapureitakaan ollu nauramassa. Töiden jälkeen lähdin mettäkeikalle ja jätin ”meidän pojat” entraamaan troolinaruja.

Metsästä tullessa olikin melko valmista:
Vanha surkea verkko, narut, painot ja kellukkeet.
Tässä ollaan lähdössä "troolaamaan": 

Mun saalisodote oli kaks pallogrilliä, heteka, kiukaan arina sun muuta Vappariin aikojen myötä upotettua. Ja kolmas maailmansota.
Mikäs se oli hissukseen moottorilla lillutella kohti auringonlaskua. 
Kilometri Airiston suuntaan ja toinen takaisin ja verkon nosto:
Saaliina PUOLIKAS MEDUUSA!

Mitä opimme? Ehkäpä paritroolaus on sittenkin hyvä jättää ammattilaisten käsiin. Laitettiin sauna lämpenemään ja käytiin laskemassa se verkko vanhaan tuttuun paikkaan ja seuraavana aamuna Tassu sai yhden ahvenen.

Opittiin sekin, et kommunikointia varten olis hyvä sopia käsimerkit etukäteen. Eikä puhelimista ja handsfreestäkään olis ollu haittaa… No hauskaa oli ja kuten kalamiehet usein – saimme kokemusta. Eikä edes yhtään haukea ja se on hyvä juttu. Eikä tullu riitaakaan. Sekin on hyvä juttu.

Nyt kun puoti on auki taas lauantaisinkin niin mä olen tullut tietoiseksi siitä, miksi se metsässä kulkeminen työviikon päätteeks on mulle niin tärkeää. Kun viikonloppu alkaa, niin meikäläinen on vielä kierroksia täynnä ja ne pitää saada alas jotekin. Jos ryykää mettään täyttä faarttia niin eihän siinä suppiksia ehdi näkemään. 
Metsässä pitää kulkea hiljaa. Välillä ihan pysähtyä katselemaan ympärilleen. Pikkuhiljaa kierrokset laskee ja rentoutuminen alkaa. Viikon työt jää taakse. Ehkäpä sitä bongaa jokusen suppilovahveronkin kun vaan malttaa pysähtyä. Eikä se saaliskaan ole niin kovin tärkeää – kunhan saa kulkea metsässä ja olla hetken hiljaa itsensä kanssa. Sit taas jaksaa.

Ja jos mettään menee kauheella ryminällä ja vauhti päällä niin suppikset kuulee sen jo kaukaa ja siiheks kun olen ehtinyt paikan päälle ne on painaneet lakkinsa visusti sammaleen alle piiloon!
Tassu sen hiljaa kulkemisen osaa. Jos yhdessä lähdetään metsään, niin me jutellaan koko ajan ja tiedetään missä kumpikin on. Vaan kun pitäis lähteä saaresta pois niin mikään metsäkeikkahuijaus ei sitä saa näkyviin. Jossain kuusen alla se lymyää paikoillaan hipihiljaa ja nauraa viiksiinsä et ”Sielläpähän etsit!”

Eilen taas ajateltiin ettei se siellä märässä metässä viihdy... Alkoi tulla pimeää. Kissaa ei näkyny ei kuulunu. Yritin sienimetsähuijausta ja vaikka mitä! Soitin äidille (Tassun pitää aina tulla Mummille sanomaan ”Moi”) Huutelin metsään et haluuko otus muka kesäkissan kohtalon. Viimein keksittiin lähteä veneellä ”retkelle”. Ei tarvittu muuta kuin moottori käyntiin ja narut irti laiturista niin johan se katti ilmestyi rantaan! Patti takas laituriin, katti kainaloon ja koppaan ja menoksi. Päästiin kaupunkiin vielä vähän valoisan aikana. Venematkan ajan saatiin taas kuulla Tassun lempparibiisiä... Mut onneks se ei oo pitkävihainen. Kotipakkasesta otettiin pappan ahvenia sulamaan ja sillä lepyteltiin kiukkuinen otus.
Oltiin me aika tyytyväisiä itteemme ku keksittiin moinen huijauskeino. Vaan onnistuuko se toisen kerran? Nähtäväksi jää. Mökkikautta jatkuu vielä pari viikkoa...

11 kommenttia:

  1. Kaikkeen sitä voidaan naisihminen huijata mukaan, niin kuin troolaamiseen =D Minä ainakin olisin saanut siellä kunnon riidan aikaiseksi. =D
    Voipa hyvin olla että konsti tehoo toistekkin Tassuun. Meillä oli aikanaan karkaileva koira, joka tuli kiiresti takaisin kun isä laittoi auton käyntiin ja tööttäsi vähän. Palkaksi sitten pääsi pienelle autoajelulle . " Konstit on monet sano emäntä kun kissalla pöytää pyyhki " =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pessimisti ei pety - odotin riitaa ni sitä ei tullutkaan (tai ehkä ihan vähän sanomista)
      Toivotaan et Tassun huiputus toimii vielä ne pari kertaa ainakin. Ens kerralla ei odoteta montaa tuntia vaan lähdetään vesille heti kun kaikki on pakattuna. Tai sit ei päästetä kissua ulos koko päivänä (sekin on tylsää).

      Poista
  2. Taas aivan ihania kuvia kotivesiltä. Syksy on ollut lämmin ja kaunis, että kyllä vielä kelpaa mökkeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teidänkin mökkeily vielä jatkuu. Jos olen oikein ymmärtäny,t niin luulen että sielläpäin voi nauttia auringosta ilman et pitää lähteä veneellä sitä katsomaan...

      Poista
    2. näin on. Meille paistaa ilta-aurinko kun olla pohjoisrannalla. Näin syksyllä aurinko laskee nopeasti Hinttisen taakse

      Poista
  3. Ihmeen paljon olet noita sieniä löytänytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siin ollu ku jotain seitsemän litraa. ja sit Tassua odotellessa keräsin vielä kolme ajan kuluks...

      Poista
  4. Vai meduusa, löytyykö niitä Suomenkin vesiltä. Jotenkin kuvittelin, että täällä on niille liian kylmät vedet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedia: Suomen vesialueilla Itämeressä elää vakituisesti yksi meduusalaji, korvameduusa (Aurelia aurita). Sitä tavataan syksyisin.
      Joskus niit on ollu niin paljon et inhottaa mennä uimaan. Kakarana keräsin niit ämpäriin ja tein meduusasoppaa ;)

      Poista
  5. Aah, mä keräilin piänenä poikana meduusoja ämpäriin löylykuupalla. Elokuulta niitä alkoi näkyä. Myönnän joskus puserrelleeni niitä liiskaksi sormien välissä. Verkkopyyntiä en ole koskaan niille kokeillut :-D

    Vai saitte vielä Tassua hoopotettua? Hän on viksu kissa, kuka sitä nyt möksältä haluaisi kaupuntiin lähteä? Ei kukaan kenen ei ole ihan pakko.

    VastaaPoista
  6. no voi hehheh! Kaikkeen sinäkin lähdet mukaan! Vaan jos hauskaa on niin kai se sitten on vaan mentävä. 7 litraa suppiksia - pikkuläjä pannulla paistamisen jälkeen.... Mäkin tykkään mettästä. Me taas kuljetaan Caran kaa - joka vartioi minua ja käy välillä tsekkaamassa että olen tukevasti jaloillani ja eksyksissä. Mutta mieli rauhoittuu ja voimia on sen jälkeen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!