lauantai 17. tammikuuta 2015

Jämistelystä jännitystä elämään eli sukat Tyksin Ystävänpäiväkeräykseen

Jämälangoista perinteiseen Tyksin Ystävänpäivän Sytomyssykeräykseen:
Lankana teetee pallas, puikkoina sekalaisia 3 mm bambuja, KnitProta ja metallisia. Lankaa sain kulutuettua 95 g ja koko on jotain 41-43. Tein molempia sukkia yhtä aikaa, jotta saisin samanlaiset.

Jo perinteeksi käyneeseen Ystävänpäivän Sytomyssykeräykseen voi siis kerätään sytomyysyjen lisäksi myös sukkia. Olen paristakin lähteestä kuullut, että myös hihat tai hihattimet olisivat tervetulleita.

Sukat valmistuivat viime yönä puoli kahdelta. Elikkäs meikäläisellä oli vapaapäivä tänään eikä mitään kiirettä nukkumaan. Telkusta tuli ihan tyhmiä ohjelmia, mutta kun ei millään malttanu lopettaa. Ku jänskätti et riittääkö langat vai ei. Tarkalle meni. Kirkkaan vihreää ei jäänyt yhtään, tummanvihreää ja valkoista sen verran ettei puntari näytä grammaakaan!

Tämän vuoten Tyksin Sytomyssykeräyksestä voit lukea Piikun blogista. Kattavasti tietoa sytomyssyilystä, materiaaleista ja hyviä ohjeita löydät Lankapirtin Mateenalta. Matleenan blogista löydät myös linkit kaikkiin muihinkin meneillään oleviin sytomyssykeräyksiin ympäri maata.

Meillä kaikilla neulovaisilla on varmaan harmittavaisia jämälankanöttösiä. Yhteen keräämällä niistä voi saada ihan kivat sukat. Tai myssyn. Ainakin omasta mielestäni noi on ihan kivat. Jospa jokainen teksi edes yhdet johonkin keräykseen. Yhdet sukat lämmittää yhdet jalat, mutta kun meitä on monta niin saamme aikaan paljon! Tarkoitushan on tuottaa iloa, lämpöä ja hyvää mieltä mahdollisimman monille syöpäsairaalle.

Vuoden ensimmäiset keräysmyssytkin tuotiin eilen Anjalinin keräyspisteeseen:
Kiitos Jaanalle! Tästä se alkaa...

Tekstiiliteollisuus Oy osallistui Uusi Lastensairaala 2017-hankkeeseen luovuttamalla viime vuoden aikana myydyistä teetee helmi -vauvalankakeristä  kymmenen senttiä keräykseen. Joka vuosi myös Tyksin Sytomyssykampanja on saanut tukea teeteeltä lankalahjoituksen muodossa. Tämän viikon lankalähetyksen mukana oli yllätyspussi:
On sukkaan sopivaa haltia ja steppiä sekä myssyihin passeleita merinovillan ja silkin sekoitteita. Muutama tekokuituinenkin, joka pehmeytensä vuoksi käyvät myssyihin. Jaana ja Ritva näistä jo osan veivät mukanaan, mutta vielä on lankaa jäljellä odottamassa tekeviä käsiä!
Kampanjaa voi tukea monella tavalla. Jos ei aika riitä, mutta auttamishalua on niin lankalahjoitukset otetaan ilolla vastaan. Innokkaita tekijöitä löytyy kyllä! Käyn ens viikolla myös omat lankavaraston läpi "sillä silmällä". Viikonlopun aikana taidan silti tehdä pari maltanristiä hardangeriin ja jatkaa uudenvuodenhuivitustani.

Hyvää Viikonloppua!
 

11 kommenttia:

  1. neuloo mopsien kanssa17. tammikuuta 2015 klo 16.37

    Niin keväisen raikkaat sukat!
    Onpa hienoa, että sait ilmaislankoja, pakko hakea niitä, kun omia jämiä ei paljoakaan ole ja eilen illalla ja tänään pääsin myssyilyn alkuun. Eka valmis ja lupaan, että viikonlopun aikana on valmis tokakin.
    Tänään harrastuksessa mainittiin kampanjasta, toivottavasti innostuneita saapuu langanhakuun.
    Nyt on juuri niin leppoisan voipunut olo, että muuta ei voi, kun ottaa puikot ja lanka käteen ja neuloskella. Viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kirkkaan vihreä sukissa!
    Kiva tietää, että sukat ja hiha-asiatkin passaisivat. Mulla ois yhdet muistaaksenin puolisilkkihihat, joihin jäin itse jukeliin. Enpä purakaan sitä/niitä, vaan annan eteenpäin.

    VastaaPoista
  3. Hih, ollaan viime yönä yhtä aikaa lopetettu kutominen ja menty nukkumaan! :D Minä vaan tein itselleni myssyä, joka valmistui vasta aamulla, kun ei tarvinnut jännätä langan riittämistä.

    Kyllä jämälangoista saa kivoja sukkia ja myssyjä, kuten nuo sinun tekemät sukat. Ja miksei niistä saa muutakin, mutta nuo ovat nyt tapetilla kun eletään ystävänpäivän alusviikkoja. ;) Tuota olen pohtinut, pitäisikö minun alkaa täällä markkinoimaan sukkiakin OYS:aan, kun olemme vain myssyjä keränneet. Hmh, taidan jatkaa harkintaa, kun niitä ei minun tietojen mukaan täällä kyselty.

    VastaaPoista
  4. Kiva ku kauppias saa lankoja annettavaksi, ettei tarvii omista varastoistaan antaa, vaiks kyllhän se niinkin käy.
    Uudessa teetee:n nettilehdessä oli uusi lanka Primanova (?) mutta sitä ei viel löydy netistäkään. Mikähän semmosen hinta on? Onks sull tietoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5,90. Tän hetken tietojen mukaan pitäis olla maassa ens viikolla mut saas nähdä. Arvaas kenellä on sitä puikoilla just nyt ;) Tykkään enenempi ku primaverasta.
      Eiköhän meidänkin varastoista lankoja oo löytyny...

      Poista
    2. P.S. Kuvassa olevat myssyt neuloi Jaana L.ja langat lahjoitti Lanka- ja käsityöliike Anjalin...

      Poista
  5. OK, kiitti hintatiedosta. Vähän fundeeraan josko tekis siitä jotain vaiko ei.

    VastaaPoista
  6. Hei!Kivat sukat.Kiitos taas nopeasta toimituksesta,lankaa riittää taas neulontaan.Muutamat myssyt ja muutakin lämmintä on jo valmiina,Milloin viimeistään myssyt pitää toimittaa sulle,jotta ehtivät mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Ystävänpäivän keräykseen 11.2. Keräys on jatkuva ja koko ajan saa toimittaa. Myssyjä ja sukkia toimitetaan perille ympäri vuoden.

      Poista
    2. Ok,kiitos...Nähdään silloin The Lankakaupassa,ihan livenä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!