keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Anjalinin Verkkokauppa 1-vee ja messukolttu



Kaiken kässämessuhässäköinnin keskellä meinasi melkein unohtua yks tosi tärkeä merkkipäivä. Anjalinin Verkkokaupan 1-vuotissynttärit! Niin siinä kävi kuin avajaistenkin kanssa. Verkkokauppa aukesi vuosi sitten just ennen messuja eikä me oikein itsekään sitä huomattu.
Verkkokauppavastaava Ida-Maria on tehnyt hienoa työtä. Uupumatta, täsmällisesti ja joka päivä innostuen uusista oppimistaan asioista! Ida jaksaa lähetellä uutiskirjeitä ja uudet langat näkyy verkossa jopa ennenkuin tavaralähetykset kivijalkapuodissa on purettu! Onnittelut ja kiitokset – minusta ei moiseen olis ollut. Osaaminen ja kiinnostus (puhumattakaan pitkäjännitteisyydestä) ei olis riittänyt. Vuosi sitten olin vähän peloissanikin – samaan aikaan kun me suunniteltiin avajaisia niin kuulin yhden kauppiaskollegani viettävän verkkokaupan ”hautajaisia”.
Ensimmäistä tilausta saatiin odotella. Kun se viimein tuli, niin juhlatilaisuutta varten säästetty (avattu ja alkoholiton) kuohuviini oli ehtinyt mennä homeeseen… Jossain vaiheessa ilon aiheena oli  ”Viikon tilaus”. Edelleen jokainen tilaus on ilon aihe. Ihan niin kuin jokainen kivijalkapuotiinkin poikennut asiakas. Kiitos kaikille – niin verkossa, kuin Annankadullakin viihtyneille! 
Ja kivaa oli messuillakin! Mukavaa tavata niin tuttuja, kuin uusiakin ihmisiä. Lauantaina Neulefriikki Piiku oli kaverina. Kiitos avusta ja etukäteisvalmisteluista – Piikun pellavaiset pyyhkeet oli tykättyjä (tarvikepaketti tulee nettipuotiinkin) ja sukkamallit houkuttelivat. Sunnuntaina oltiin ”omalla porukalla”. 
Minäkin sain lauantai-iltana messumekkoni valmiiksi. Pääntie nro 3 oli viimein säädyllinen. Virkkasin ensin kerroksen kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen rapukerroksen. Kuvassa kauppias sunnuntaiaamuna valmiina päivän messuiluun:
Lanka: teetee Bamboo&co (50%bambua, 50% puuvillaa - susukilelellä bambu ja kumppani), puikot 3 mm ja 6 mm (ohjeessa 7 mm). Menekki 460g. Malli on kiva – sille ei voi mitään että sisällä oleva kauppias on muodokas. Malli Sharon teeteen verkkolehdessä 1/2014 (löytyy arkistosta jos et ole verkkolehden tilaaja).

Saihan Tassukin oman messukokemuksensa. Uusi kassalaatikkomme oli pakattu hänen mielestään ihanaan pahvilaatikkoon:
Messuista toipuminen on vienyt veronsa. Perjantai-iltana rakennusapuna ollut Karvinen sinnitteli vielä viikonlopun yli (mulla oli ruoka valmiina kotiin tullessa ja iso määrä keltaisia tulppuja <3), mutta nyt hän potee vuosituhannen flunssaa. Ittelläkin on ollut kurkku kipeänä, mut mitäs pienistä!
Messukuorma on purettu ja samaan aikaan päätettiin laitella talvilangat syrjään ja ottaa kesälankoja esille. Niin kuin aina meillä - pieni projekti venyy ja laajenee. Langat on edelleen paikoillaan, mutta koko puodin järjestys on taas uudessa mallissa! Syynä mm Blogikuvaaja Karvisen messuja varten ”entraama” puikkoteline (joka on ruostunut puodin takapihalla pari vuotta, mutta joka osoittautui toimivaksi), sekä La Espiga tölkkinipsulankojen myötä meille rantautunut tellinki.

Jostain piti luopuakin, joten tanssin vielä transutorsomme kanssa viimeisen valssin matkalla roskikseen…

Viikon hyviä uutisia eli loppukevennys: 

Jos kuulet ääniä niin se ei välttämättä tarkoita hullunpapereita. Voi olla et autossa on vikaa ihan oikeasti. Nyt on Rypäle taas ajokunnossa!

Edit: Sinivuokkoja bongasin jo viikko sitten. Tämän viikon luontokuva on eilisillalta:
En sit alkanut sorkkimaan autolämppärin ajastinta...

10 kommenttia:

  1. Voi jo sinivuokkoja. Minun sinivuokkopaikallani on vielä lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei oo ollu lunta koko talvena. Tosin nyt on niin kylmä et vois vaikka tulla luntakin...

      Poista
  2. neuloo mopsien kanssa26. maaliskuuta 2015 klo 9.57

    Onnea yksvuotiaalle ja hienoa työtä teette, Ida ja sinä ja Karvinen ja Tassukin!
    Taidan edelleen olla kokeilematta verkkokauppaa, jos vanhanaikaisena hyödynnän kivijalan haitekkiä, eli lanka mulle, maksu sulle.
    Vihertulkku on kyllä niin söpö, ettei sitä millään henno paikaltaan häätää.
    Tykkään sun mekosta eikä mekonsisusmuhkuratkaan pahalta näytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vois tökätä et "tykkää" ni tökkaisin heti. Itse olen ostanu netista jotain tasan kaks kertaa. Siihen suuntaan vaan kauppa on menossa - se kuultiin uutisistakin äsken. Itse tykkään hoitaa asiani nokitusten tai jos mahdollista puhelimitse. Ja langat on kiva hypistellä siinä juttelun lomassa. Tosin kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä lankakauppaan. Ihan meidän ympäristössäkin on joukkoliikenne sillä mallilla, ettei autottomilla ole mahdollisuutta päästä paikan päälle. Toiset on töissä siihen aikaan kun kauppa on auki... Eli molempi parempi - pakko hyväksyä.

      Poista
    2. neuloo mopsien kanssa27. maaliskuuta 2015 klo 11.24

      Ilman muuta on hyväksyttävä ja onni niille, jotka eivät lankakauppoihin pääse ajan tai asumispaikan takia, että on mahdollisuus netin kautta hankintoihin. Nykyään vaan monet ostaa nettikaupoista vaatteita ja muita hyödykkeitä vaikka kauppoja olisi lähelläkin.

      Poista
    3. Meillä on molemmista kokemuksia. Toiset käy kaupassa valikoimassa mallin ja langan, jäävät sitten "miettimään" ja tilaavat netistä. Jotkut taas katsovat ensin nettikaupasta valikoimaa ja tekevät ostoslistankin ja tulevat sitten kivijalkapuotiin ostoksille pitkienkin matkojen päästä. Jokainen tavallaan :)
      Jälkimmäisestä oli muuten hauska tapaus kun verkkokauppa oli uus. Asiakas tuli muistilapun kanssa ostamaan lankaa ja mä väitin etten oo koskaan kuulutkaan moisesta lankamerkistä! Se lanka oli meidän nettikaupassa ja suoraan mun selän takana hyllyssä...

      Poista
  3. Ajattele, mä oon laittanut ton bambulangan samaan koriin muiden TISKIRÄTTIlankojen kanssa. Seurauksella, etten muista sitä muuhun tarkoitukseen esitellä. Se olis varmaan käyny huivilangaksi ihmiselle, joka etsii kutiamatonta lankaa. Kiinnostaisi tietää, miten tuo ihana mekkosi käyttäytyy pesussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Noin se käyttäytyi. Mä nimittäin olen jo pessyt sen! Kakkos- ja kolmospääntien välissä. Ihan samalla tavalla käyttäytyy ku tiskirätitkin. Märkänä kutistuu ja kovenee ja kuivuttuaan pehmenee ja vähän venahtaa. Verkkolehdissä on ollu ihan kivasti malleja bambu&kumppanille. En oo siellä tiskirättimallia kyl nähny :)

      Poista
  4. Eihän Tassu oikeasti istu tuossa pikkuiruisessa laatikossa? Oikeesti? Tosin niin miun prinsessakin tunki itsensä mahdottoman pieniin koloihin. Hän rakasti nukkua liesituulettimen SISÄLLÄ maustehyllyn päällä, iltanukkuili päällä olevan kylpytakin hihassa ja semmoista. Vähän olis niinkuin ikävä typykkää )-;

    Paljon onnea yksvuotiaalle! Mä olen kyllä testannut ja hyvin toimivaksi kauppanne todennut. Olen vaan niin hidas neuloja, että se yksi jättitilauksellinen lankoja on vielä korkkaamatta... Eiku neuloinhan siitä jo yhden huivin.

    Ja kauppiaan messumekko on kiva. Muodokas saa ja pitää olla, muutenhan neule roikkuisi ihan muodottamana ja vois olla vaiks henkarissa. Nyt tajuan, miksen olen löytänyt kivoja tunikaohjeita. Mun ois pitänyt etsiä mekko-ohjeita. Mä en tiedä enää edes vaatteiden nimiä. Housuissa on kai kaks lahjetta ja hameessa yks, mekon ja tunikan eroa en tajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laatikko oli Tassun mielestä ihan sopivan kokoinen! Ensin siin istuttiin ja nukuttiin muutama päivä ja sen jälkeen se silputtiin olkkarin matolle... Olisko tunika joku mekon ja puseron välimuoto?

      Poista

Kiitos kommentistasi!