sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Aplakkasukat ittelle

Kuinka monelle on tuttua se, että vaikka puikoilla on koko ajan vähintään yhdet sukat, niin omat tassut saa tepastella jämälangoista väsätyissä puhkikuluneissa tai parhaassakin tapauksessa parsituissa sukissa? No onhan mulla ne yhdet äidin neulomat ehjät, mut niitä pitää säästää...
Montakohan paria Tundrapalmikoita olen viime kesän jälkeen tehnyt? Nyt viimein keksin miten saan yhdet ihan itselleni! Jos tekee tarpeeksi monta virhettä niin sukkia ei kertakaikkiaan voi antaa kellekään muulle!

Näitä sukkia on tikuteltu kerros silloin ja toinen tällöin. Koska malli on niin tuttu ettei tarvita ohjetta eikä ajatusta. Vai kuinka? Muutama viikko sitten Porvoossa kiepautin yhden palmikon väärään suuntaan. No eihän sitä nyt purkamaan...

Viime viikonloppuna messuillakin kutimus oli mukana... Ja lisää palmikoita vinksin vonksin. Vasta päättelyvaiheessa huomasin. Nyt mulla on ihan ikiomat aplakkasukat! Kirjoitusvirhe on tahallinen - mun sormet ei millään osaa kirjoittaa alpakkaa kun aina tulee aplakka, joten olkoot. Aplakka on ihan hyvä eläin.

Lankana teetee Tundra -alpakkasukkalanka, puikot 3½ KnitPro sukkikset ja lankaa kului 95g

Edellisestä kotoilupäivästä on kulunu lähes kuukausi. Tänään oon nautiskellut. Päikkärit, vähän siivoilua, sauvakävelylenkki, saunan pesu, silmukka silloin ja toinen tällöin. Virkattukin on mut purin (?!) ku en tykänny. Kissu on saanut hellittelyä, harjaamista, naruleikkiä, parvekeulkoilua ja herkkuja. Se kyllä osaa ottaa palvelijoidensa kotoilupäivästä ilon irti!

7 kommenttia:

  1. neuloo mopsien kanssa29. maaliskuuta 2015 klo 21.37

    Bravo, kun laitoit kuvan siitä virheestä, muuten ei mitään havaintoa olisikaan. Tiäräksää, että jokaisessa käsityössä pitäisi olla ainakin yksi virhe takaamassa sen, että se on nimenomaisesti käsin tehty. Niissä jumalattoman kalliissa itämaisissa matoissa on aina tahallinen virhe just sen takia, että on käsin kudottu, kone ei tee virheitä. Eri asia sitten, että millä sellaisen pikkufiban kirjavasta matosta löytää jos etsiä tahtoo.
    Vapaapäivät on sulle niin tarpeellisia, kiva, kun osaat nauttia niistä ja Tassukin osaa.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, että ilman tuota isompaa kuvaa virheitä ei huomaisi. Joskus aikoinaan nukuimme vanhempieni makuuhuoneessa ja imetin lastani(siis reippaasti yli 30 v. sitten) ja jäin tuijottamaan seinien tapettia, jossa oli kermanvalkoisella pohjalla kullankukertavia kukkakuvioita. Ne olivat alaspäin, siis kukkakimput. Kerroin äidille ja hän sanoi: Hullu ei huomaa ja herra ei virka. Mikähän sitten olin? Muut olivat hulluja tai herroja, koska kuulemma kukaan ei huomauttanut asiasta koskaan. He itse olivat huomanneet yhden seinän tapetoinnin jälkeen ja päättäneet jatkaa samalla systeemillä kaikki seinät, koska väriero ei ollut merkittävä pohjan ja kimppujen välillä. Siksi kai he ikänäköiset olivat tapetoineet niin.

    Kiva tapa saada sukkia!

    VastaaPoista
  3. Virhettä ei todellakaan huomaa, mutta onneksi sait itsellesi sukat. Minulla taitaa olla 4 paria sukkia, mutta ne riittävät loppuiäksi, koska niitä tulee käytettyä tosi harvoin. t. kuumaverinen lattialämmityksen omaava

    VastaaPoista
  4. Meillä suku kulkee hyvissä minun neulomissa sukissa, mutta itsellä on vain lahjaksi saatuja tai kirpparilta ostettuja moneen kertaan parsittuja sukkia. Eihän sitä nyt itselle raaski niitä hyviä jättää =) Kylmät lattiat vaatiikin villasukat jatkuvaan käyttöön.
    Kyllä kotoilu on parhautta ja Tassukin varmaan tykkää sinun kotoilustasi ♥

    VastaaPoista
  5. Ihan toimiva idea näemmä saada itselleenkin sukat. Vaan kun Sinä itse olet kuitenkin varsin tärkeä, miten muut voivat mennä ohi? Miksi vain sinulle kelpaavat virheneulotut sukat? Kysyis Tassukin... siks toiseks, mulla on taatusti joka sukkaparissa tota ohjetta ainakin yks väärä silmukka tai kääntö jossain,hölmömpi ei huomaa ja viksu on hiljaa....

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihanalta teidän kotoilupäivä! Sellaisia pitäisi itse kullakin olla useahkosti, mieluusti vaikka joka kolmas päivä.
    Aplakkasukat on hienot. En olisi tajunnut virhettä (=suunnitelman muutos) ilman että sitä osoitit. Tyytyväisenä tepastelisin tällaisilla. Eiköhän sovita, että tälle vuodelle kudotaan itsellemme jotkut oikein ihanat ja mukavat ja mieluisen väriset ihkuliinisukat? Sellaisia tarvittais.

    VastaaPoista
  7. Alitajuntasi on ollut hommissa ja varmistanut että Susu saa uudet sukat. Ja että olet virkannut ja sitten purkanut. Oletko viettänyt liikaa aikaa auringossa (auringonpistos?) vai mitä lienee tapahtunut? Tuo ei kuullosta lainkaan Susumaiselta :) Mitähän sitä jatkossa saamme blogistasi lukea? Hyviä pääsiäisen jatkoja, toivottavasti lankakauppias saa nyt riittävästi ladattua akkujaan jotta moiset hupsutukset unohtuvat ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!