sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

2X 2X-sukat

Olen viime syksystä lähtien käynyt joka toinen tiistai-ilta mökkipaikkakunnan eli Kakskertaseuran neulomakerhossa. Ekoja kertoja vähän jänskätti, et miten siellä otetaan vastaan tällainen mökkiläinen, Jos Piiku ei olis ollu "pitämässä mua kädestä" ni en varmaan olis rohjennu mennä ollenkaan. Toisaalta - olenhan minä melkein paljasjalkainen kakskertalainen kun jo kolmiviikkoisena mut on tänne tuotu ja silloin kakkapylly pestiin Vapparin merivedellä. Mökkikausikin kestää yli puoli vuotta. Eikä se kaupunkikotikaan kaukana ole - väärällä puolella siltaa vaan. Seliseli. Mukavaa on ollut.

Neulomakerhossa on rento meininki ja kaikki tekee mitä tekee. On ollu kukkailtaa ja askartelua (molemmissa minä kudoin sukkaa). Juttu luistaa ja olen todennut, että mitään kovin monimutkaista ei kannata kerhokässyksi valita - yleensä kotiin mennessä joudun purkamaan parin tunnin tikuttelut. Viime kerrallakin huomasin kotona et sukan 2 o, 2n varressa oli parissa kohdassa 2o, 2, n, 4, o, 2n...
Neulomakerhossa on talven aikana neulottu porukalla kakskertasukkia. Varressa on Kakskerran viirin raidoitus.

Minäkin kannoin korteni kekoon. Olin innoissani kun sain sukkaarin valmiiksi. Kunnes vähän mittailin ja totesin et eripariset tuli. Piti sit neuloa kummallekin kaveri.
Lankana on käytetty teetee Pallasta. Menekki näihin kokoa 43 oleviin sukkiin oli yhteensä 242 g.

En oo pitäny itteäni minään välineurheijana. Puikot ku puikot - mitä sillä niin väliä? Kakskertasukat neuloin 3 mm 15 senttisillä cubicseilla ja taisin hurahtaa! Nättiä jälkeä tulee ja tuon jättipitkän varrenkin tikuttelu oli tosi kivaa!

Taas on sunnuntai ja taas ollaan möksällä ja taas sataa. Kissa mököttää tuossa terassilla ja minä ihmettelen et miks mulla on matkakassissa koko kässypussi kaikkine keskeneräisineen, kolmet pikkarit ja kolme paria villasukkia mut ei sadevaatteita! Verkko pitäis mennä nostamaan, koska päätin perjantaina et sunnuntaina syödään kalaa... Jos verkossa ei oo kaloja niin voimme tulkita kalaruuaksi myös hernesopan (jota syötiin eilenkin).

2X-sukkien lomassa olen ylittänyt itseni paikkamalla kolme paria omia mökkisukkiani. Mitään taideparsintaa en osaa, mut onhan ne ehjät... Virkkailin taas pyöreitä lättyjä suurten reikien peitoksi.
Pari viikkoa sitten löysin mökin kaapista "ranskanperunakoneen". En muista onko sitä koskaan käytetty, mut otin sen kaupunkiin, koska Karvis on taas tehnyt yhden pöljästäkin pöljemmän hankinnan: rasvakeittimen. Kokeiltiin viime viikonloppuna bataattiranskiksia. Hyviähän niistä tuli mut ei niitä joka kuukaus viitteis syödä. Eikä se "konekaan" toiminut kovin hyvin.
Mut tämä allaoleva "kone" on ihan paras! Vatkaimen lisäks muita kodinkoneita ei tarvitakaan. Nyt on Karvislandiassakin tällainen:
Nyt lähdetään hakemaan merestä se päivän ruoka. Vaikka olenkin makea tyyppi niin en sentään sokerista. Ja jos pieni sade ei kiusaa joutsenia niin ei kai meitäkään!
Mukavaa sunnuntaita! Jos sielläkin sataa niin ajankuluksi voit kurkata meidän puodin facekilpailua.

4 kommenttia:

  1. Kivat värit 2X-sukissa, poikkeaa valtavirrasta.
    Mä täss kanss ihmettelen, ett miks aina sataa sunnuntaina, ja välillä lauantainakin, just ku työväellä olis tilaisuus ulkoilla. Harmittaa muiden puolesta. Vaikk on se tälleen oloneuvoksellakin viikonloppu arjesta poikkeavaa touhua.

    VastaaPoista
  2. Ihan on kuin minun sukkani pohjat kuvassa =) Mitäs niitä hyviä sukkia roskiinkaan muutaman reiän takia.
    Noita neliskanttisia puikkoja olen miettinyt. Tuleeko niillä löysempää kuin pyöreillä puikoilla ? Jostakin olin lukevinani niin. Minulla kun on muutenkin liian löysä käsiala, mutta kovasti kiinnostais tuommoisetkin.

    VastaaPoista
  3. Ihmettelin, että mitä 2x2x. Selvishän tuo ja hyvät kahdet sukat! Mulla on jo useammat nuo neliskanttiset puikot ja aina ne on kiinni jossain työssä!

    VastaaPoista
  4. Aika hienot 2X-sukat! Cubicseja en ole kokeillut, mutta ehkäpä sekin päivä vielä koittaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!