lauantai 18. huhtikuuta 2015

Apollo-toppi ja jumppavideoita

Eilen ilmestyneessä teetee Neulelehdessä 2/2015 on paljon kivoja kesäisiä neule – ja virkkausmalleja. Mun käpälät tuntuu aina vaan vierastavan virkkuukoukkua, joten anelin teeteeltä Apollo-lankaan neulottavaa ohjetta ja sainkin sen jo viikko sitten. Ennen kuin sain tarttua puikkoihin oli pakko sittenkin tarttua koukkuun:
Apollo on pehmoinen trikoomainen lanka, josta syntyy valmista nopeasti. Oikeastaan tuo virkkuuosuus oli sittenkin koko nutun hauskin, sillä neulepinnasta tuli mun käsialalla epätasaista.
Hämmästelin langan käsinpesusuositusta – eihän puuvillan ja polyamidin sekoituksessa pitäisi olla mitään käsinpesua vaativaa. Siispä tapani mukaan pyöräytin valmistuneen topin koneessa eikä käynyt kuinkaan! Pahaksi onneksi neulepinnan epätasaisuuskaan ei hävinnyt :(
En yleensä tykkää hapsuista, mutta tähän toppiin ne ehdottomasti kuuluvat (ja toivottavasti vievät katseen pois neuleesta).

Lanka: teetee Apollo (64% puuvillaa, 36% polyamidia, 50g=80m). Toiseksi pienimpään kokoon meni  5 kerää. Koukku KnitPro Waves nro 6 ja puikot Knit Picks vaihtopääpuikot nro 6 80 senttisellä kaapelilla. Mallin suunnitteli Pitsi&Palmikon Anu

Muuten - jos olet tilannut verkkolehden, eikä sitä ole kuulunut niin tarkista roskapostilaatikko. Oma lehteni löytyi eilen illalla sieltä.

Aloittelin toppia viime viikonloppuna mökillä. Sunnuntain sadepäivä oli mun mielestä ihan mukava. Siivoilin keittiön kaappeja ja välillä neuloskelin. Tassu oli sadekelistä toista mieltä. Lepakkotuolissa mökötti ja näytti ihan siltä et sade on mun vika…
Mun vika tai ei – vaikka en itse ole topin neuleosuudesta kovin tyytyväinen – kotona ahvenilla lepytelty laatupäällikkö kelpuutti neuleen makuualustakseen, joten kai se ihan kelpo nuttu on. Nopeasti valmistuvana kiva kesäneule!
Tiistaina mulla oli vapaapäivä. Hyvää vapaapäivää ei kannata tuhlata nukkumiseen, joten kello soitti jo kuudelta. Ikkunat oli  pesty jo aikaisemmin ja tarkoitus oli siivoilla, pestä pyykkiä ja käydä renkaanvaihdossa ennen illan kurssia. Vartin yli kuus sain tekstarin. Asiakas kertoi, että lähettelen Facebookissa roiseja kuvia! Avatessani koneen meinasin saada halvauksen! Siellähän mun seinällä oli ”aikusten jumppavideo” ja teksti kertoi et minä ja 18 muuta ollaan oltu ”jumppailemassa” yhdessä! Kuvaa ei voinut poistaa eikä siitä pystynyt tekemään roskaposti-ilmoitustakaan. Olin kauhuissani! Mitä tapahtuu?

Sain pitkin päivää ihmetteleviä viestejä tuttavilta, ja myös monta ehdotusta miten toimia. Koko päivä siinä meni ja illalla näytti siltä että monien ilmoitusten ja salasanavaihtojen ja viirusskannailujen jälkeen mato olis saatu tapettua. Oscularian Jenna oli kullanarvoinen on-line tukihenkilö. Kiitos! Ehdin jo huokaista helpotuksesta, eilen se alkoi uudelleen! Harmittaa, hävettää, nolottaa, ketuttaa, itkettää. Mitä jos joku ihan oikeasti kuvittelee mun lähettelevän tuollaista? Yhtään ei lohduta, et sama viirus riivaa ainakin 110000 muutakin facen käyttäjää! Siitä on mainittu monessa lehtikirjoituksessa, mutta missään ei neuvota miten siitä päästään eroon! Moni on kehottanut ottamaan iisisti ja naureskelemaan koko jutulle, mut mun luontella tuollaisesta saa mahahaavan…Mitä jos se kuva ilmestyy seuraavaks Anjalinin facesivulle

On tähän viikkoon monta mukavaakin asiaa mahtunut. Viikko sitten vietettiin kässäkurssin päättäjäisiä nyyttäreiden merkeissä. Herkuttelun ja kahvittelun lomassa Elma opetti meitä taittelemaan kahviliinoja:
Edellispäivänä oltiin pienellä porukalla rakentamassa näyttelyä. Mahtava määrä kauniita kässyjä onkin vuoden aikana valmistunut. Tässä muutamia paljastuksia meidän Piritassa kokoontuneen Erikoiskäsityötekniikat-ryhmämme töistä:
Tuolla seinällä se mun ja äidin yhteisprojektikin nyt komeilee.

Kristiinan pöllön innoittamana Sirkka innostui käpypitsistä:
Huivia. lapasta ja sukkaa:


Pupujussista tulikin neulovia kissoja:
70-vuotisjuhliaan viettävän Salon kansalaisopiston kädentaitoryhmien kevätnäyttelyitä pidetään tänä viikonloppuna.

Toivon todella, että ensi viikolla voin keskittyä käsitöihin ja unohtaa ”jumppaamiset”...

Aurinkoista viikonloppua! 

5 kommenttia:

  1. Älä huoli. Hetkeäkään en ajatellut, että se olis ollut sinun itsesi lähettämä viesti. Välittömästi poistin ja pois se on pysynytkin, en saanut enää uudestaan. Jos joku uskoo että minulla on tuommoinen "herkkupeppu" niin uskokoon, hahahahaa.
    Vielä en kerennyt selailemaan tt-lehteä, mutta tuo on niin mielenkiintoisen näköinen reunus topissa, että se pitää mennä opettelemaan. Voihan sitä käyttää sitten johonkin muuhunkin. Ihan uutta minulle tuommoinen.

    VastaaPoista
  2. Paljon kauniita käsitöitä esillä. Kiva ku monessa paikassa on nykyään tällaisia näyttelyitä, ei siitä kauaa ole ku työt vietiin kotiin ja ne hautautui jonnekin.
    Mukavaa ku pöllö innosti pitseilemään.
    Älä nyt hermojasi menetä tuon fb-hässäkän kanssa. Kyll sut tuntevat tietää ettet sä oikeesti oo tollasia lähettäny, ja täähän on monen muunkin ongelma. Anna olla ja porskuta eteenpäin.

    VastaaPoista
  3. Hienohan topista tuli. Tassu on kyllä tosiaan sen näköinen,että selvästi sade on äipän syy:) Aivan ihastuttavia käsitöitä näyttelyssä. Minäkin tänään kävon kansalaisopiston kevätnäyttelyssä.

    VastaaPoista
  4. Valtavan kivoja töitä teidän näyttelyssä! Noi kirjontajutut on ihan mun käsityskyvyn ulkopuolella, aivan mielettömiä.
    Tassu on tapansa mukaan niin lutuinen. Älä nyt kerro hälle, että komiaa kollipoikaa lutuiseksi sanotaan... Ilme kertoo niin kaiken, että mamma unohti tilata kivaa mökkeilykeliä.
    Kurjaa, että sun koko vapaapäivä meni tuollaisten face-juttujen kanssa tapellessa. Vapaapäivälle kun olis muutakin ohjelmaa, vaikka ihan vaan neulomista tai kissen raapimista.

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita näyttelytöitä! Toppikin on mukavasti keväänvärinen. Et minulle ainakaan jumppavideota lähettänyt; sain sen joltain muulta, joten ihan yksin et ollut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!