maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulusukkaraportti

Joulu on ohi ja nyt voi julkaista tämän tonttutytön salaisuudet. Toisaalta - mikä salaisuus se nyt on, et sukkiahan sinne pukinkonttiin päätyy.
Siinä ne nyt ovat. Paketoimisvalmiina.

Vaikka aloitin jo aikaisin syksyllä, niin kiirehän siinä silti meinas tulla. Aloitin suurimmista "Isojalalle". Ajattelin et ku nämä on tehty niin loput onkin pala kakkua vaan:
Lanka Opal 20 jahre, koko 46-47, puikot Knit Pro Zing 15 cm 2,5 mm. Lankaa jäikin muutama metri.

Reumapuikkoinankin tunnetut Cubicsit on ollu tosi suosittuja tänä syksynä. Pitihän minunkin testata.
Veljen pojalle. Lankana bambusukkalanka Hot Socks Rubin, puikot 3 mm 15 cm Cubicsit. Vaikka kuutiopuikoilla tulee vähän tiukempaa jälkeä kuin pyöreillä, niin ihan puolta numeroa vaikutus ei kuitenkaan ole. Omaan käteen kuutiot ei tuntuneet mukavalta, mut tää puikkojuttu on NIIN makuuasia!
Veljeni on jo vuosia sitten tykästynyt bambusukkiin ja on tosi kiva tehdä niitä kun tietää, että niitä käytetään ahkerasti. Olen siis ohjeistanut, että kun sukat menee pohjasta rikki, niin palautus tänne ja mä teen varsiin uudet terät. Nämä oli jo niin vanhat, ettei samaa lankaa enää löytynyt kuin pieni nyssäkkä. Nyssäkästä tuli juuri ja juuri kantapäät ja "räsymattotekniikalla" terät. 2 krs Bamboo Strömpegarnia ja 3 krs edellisistä sukista jäänyttä Hot Sock Rubinia. Puikot 2½ Knit Picksin 15 cm koivupuikot. Tonttutytön oli pakko laittaa korttiin viesti, että näitä varsia ei sitten enää kolmatta kertaa tartte kierrättää. Sen verran atomeiksi oli kuluneet... Yritin niitä parhaani mukaan paikkailla.
Aloe Veraa ja jojobaöljyä sisältävissä sukissa kulkee onnelliset varpaat. Veljen vanhemmalle tytölle siis Steppisukat. Zingin 2,5 mm puikoilla tikuttelin.

Kummitytön lempiväri on lapsesta asti ollut keltainen. Ja toivomuksena ohuet sukat, joissa sai olla vähän muutakin väriä. Siispä Steppiä hänellekin. Puikot 2,5 mm Zingit:
Jännää muuten huomata, että saman kokoisilla alumiinipuikoilla teen paljon napakampaa kuin puisilla! Oliskohan niin, että alitajunta käskee varomaan puupuikkoja?
Kälyn pakettiin teetee Pallasta. Tykkään tästä väristä itte ja toivon saajakin tykkäävän. Jotenkin tuntuu siltä, että raitalankojen kuviot menee ihan hukkaan resoreissa ja siks olenkin alkanut tekemään varteenkin sileää. Puikot Picks 15 cm 3 mm Caspian Wood.

Kun puotiin tuli kimallesukkalanka Opal Funny, niin tiesin heti, että suvun pikku prinsessalle sukat siitä! Kellekään muulle ei varmaan olis glitteri kelvannutkaan... Paitsi kummitytölle olis kelvannu 25 vuotta sitten. Värivalinta osui tähän - perinteistä pikkutytön pinkkiä ja höysteenä frozenturkoosia. Puikot 2,5 Picksit, menekki kokoon 32 hitusen vajaat puoli kerää.
Suvun pikkuherralle tarvittiin sekä ohuet, että paksummat sukat. Mummi on tikutellut ne ohuemmat junasukkamalliset ja minä tikuttelin nämä paksummat:
Koko 24. Pallaksen uusi poikamainen raitaväri.

Laatupäällikkö teki lopputarkastuksen ennen paketointia. Hyväksyntä tuli.

9 kommenttia:

  1. Hyvänen aika miten ahkera olet ollut. Upeita sukkia.

    VastaaPoista
  2. MOnet varpaat lämmität;)
    En jouluksi yhtään sukkia neulonut. Nyt on tekeillä neuleystävä Marialle sukat niin että vahvistettua neuletta tein päkiän kohdalle kun siitä kuulemma sukat kuluu heti. VÄhän semmoset koeversiot nää on, jos toimii niin sitt voin tehdä nätimmät ja ton vahvistuksenkin paremmin. Eli post-xmas-sukat;)

    VastaaPoista
  3. huhu olet ahkeroinnut. Sellaista asiaa kysyisin kun likkakaverin mies kaipalee myös villasukkia itselleen . Niin. Onko Salon kaupungilla joku nimikkosukka. Kyseinen mies on Salosta kotoisin.

    VastaaPoista
  4. Hieno keko sukkia ja niin ihania lahjoja!

    VastaaPoista
  5. Siinäpä on tosiaan sukkia jokunen :) Ja laajaa joukkoa jaksat muistaa itse tehdyillä sukilla, kun mukaan mahtuu muitakin kuin lapsia, veljet vaimoineen :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä minulle kelpaisi glitteritkin :D Sitä paitsi katsoin jouluna Frozenin eka kertaa tyttären (25 v) kanssa.

    VastaaPoista
  7. Ootpa ollut ahkera! Keltainen oli aivan mieletön värinä, ja bling sopii sukkaan kuin sukkaan, hienoja.
    Itselleni olen kerran kutonut bambusekoitesukat. Melkeistä itketti, kun menivät puhki alta aikayksikön. Ne olivat niin kivan tuntuiset paljaissa varpaissa.

    VastaaPoista
  8. Ahkeranan oot ollu! Komeita sukkia mutta komea on tuo laatupäällikkökökin. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!