Edellisen postauksen perjantaiskenaario meni pikkuisen toisin kuin kuvittelin. "Meidän pojat" pääsivät saareen jo valoisaan aikaan ja kun minut haettiin vastarannalta seitsemän aikoihin, niin mökissä oli jo suht koht lämmintä ja Tassu oli tuonut saunakamarin lattialle ensimmäisen hienon saalismyyränsä. Pimeässä navigointikin sujui ongelmitta - olihan taivas kirkas. Glögiä sain vasta lauantaina. Saunan ja uimisten jälkeen paistettiin takassa makkaraa ja kömmittiin peiton alle.
Lauantaiaamun herätys oli aikainen. Edessä oli paljon tehtävää ja pimeän tuloon vain muutama tunti. Karvinen viritteli laituriin talvenkestäviä systeemejä, joita on koko vuoden ajan suunnitellut. Minä assisteerasin tarvittaessa ja välillä haravoin, tyhjensin vesitynnyrit, putsasin rännit ja puuhasin muuta syyspuuhia. Laituria pitää nyt kiinni metritolkulla haponkestävää vaijeria, kettinkinkiä, liinaa ja muuta metalliesinettä (en mä muista niiden nimiä mutta paljon sitä kamaa on) joiden teoreettisia kestävyyslaskelmia on tehty pitkin kesää... Liukkailla kallioilla kiipeilykin sujui (lähes) ilman kommeluksia.
Ilma oli hieno. Mökille ei aurinko tähän aikaan vuodesta enää näy, mutta vastarannalle paistoi upeasti:
Muutama sadekuuro yllätti vasta kun homma oli valmis:
Saunomisen ajan puuhellan uunissa kypsyi karjalanpaisti Susun tapaan:
Kuka muistaa tämän näköiset maustepurkit? Ei kai kuivatut miksikään mene vuosienkaan kuluessa?
Mulla on paha tapa modata ruokaohjeita. Tällä kertaa karjalanpaisti sai mausteeksi kuivattuja suppilovahveroita ja pari purkillista kermaa ja se maisitui yllättäen ihan hyvältä. Nälkä on hyvä mauste
Työntäyteisen päivän jälkeen oltiin koko porukka aika uupuneita:
Oli haikea olo. Koko päivän ajattelin että viimestä kertaa tänä vuonna...saunat...uimiset...takkatuli...ulkotulet...haravointia...sienimetsä. Illalla päätettiin että vuoden viimeinen aamu-uinti aloittaa sunnuntaipäivän!
Aamulla maa oli valkoinen:
Kylmä tuuli puhalsi ja toi mukanaan raekuuron toisensa perään:
Aamu-uinti ei enää tuntunut yhtään fiksulta ajatukselta ja yhteisellä päätöksellä se jätettiin väliin. Minä painelin sienimetsään heti kun oli riittävän valoisaa.
Jääkaappia ei näillä keleillä tarvita vaan ruokatavarat on kotoisasti kuistilla kylmälaukussa tai yksinkretaisesti vaan terassin pöydällä. Tinttikin löysi herkutteluun voipaketin:
Sunnuntaina nostettiin soutuvene talviteloille, tyhjennettiin loput vesiastiat, täytettiin puukorit seuraavaa tuloa ajatellen ja alettiin keräämään kuistille kaupunkiin roudattavia kamoja. Kun se viides porakone kera moottorisahan ilmestyi näkyviin niin Tassu ymmärsi lähdön hetken olevan lähellä ja räntäsateesta piittaamatta häipyi metsään piiloon.
Tunnin verran sitä odoteltiin, etsiskeltiin, huudeltiin ja houkuteltiin ennenkuin löysin sen metsästä. Karmeasti karjahdellen se esitti vastalauseitaan koko venematkan!
Koskakohan näen tämän sielunmaisemani seuraavan kerran ja minkä värinen se silloin onkaan...valkoinen vai keväänvihreä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!