sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kesä ohi ja ilonaihe


Koko päivän olen hyräillyt ”Nyt kun kesä ohi on…”


 


Viimeinen vapaa kesälauantai oli eilen ja se vietettiin näissä merkeissä:


 


Kalpisulkeisten jälkeen lähdin toiveikkaana metsään. Onhan viimeisten parin viikon aikana satanut jo saaressakin. Huonolta näytti… Käveltyäni vähän matkaa kuulin takaani kilinää ja Tassu singahti jostain seikkailuistaan mulle kaveriksi.


 


Luulen, että meillä molemmilla oli yhtä hauskaa sienimetsässä. Tosin taas tuli mieleen, että Tassu taitaakin olla norjalainen metsäkoira – niin iloisesti se juoksenteli ympärilläni ja ”auttoi” sienien etsimisessä. Taidettiin olla aika kaukana sen omasta reviiristä ja Tassu pysytteli koko ajan näkömatkan päässä. Löydettiinhän me muutama mukavan kokoinen kantsu:


 


Nämä nautiskeltiin keväällä saatujen kuhafileiden kanssa. Ja apulainen sai oman osansa kaloista totta kai. Oikea juhlapäivällinen koko porukalla!


 


Saunan jälkeen sytytettiin myrskylyhtyjä ja ulkotulia pimenevään iltaan… Vaikka kesäkausi on ohi, niin mökkikausi jatkuu vielä parisen kuukautta. Viikonloput on vaan vähän lyhyempiä. Oikeastaan olen jo vähän kaivannutkin paluuta tavalliseen arkeen.


 


Sukkasadon kutsutkin ovat tulleet perille. Minä alan korjaamaan satoa Perunalaariin ja Äiti Heinälatoon. Oma tavoitteeni on pari/viikko ja vähintään joka toinen pari menee TYKSin Sukkiskampanjaan. Olen selvästikin säästellyt puikkojani Sukkasatoa varten viime päivät, koska montaakaan silmukkaa en ole neulonut.


 


Olen saanut ihanan tunnustuksen Intsulta ja Edinalta :



 


(edit: Ja Taikahiireltä jo huhtikuussa)



Kiitokset teille! Mieltä lämmittää suloisesti. 



Olen viime päivien aikana monta kertaa hämmästellyt miten moni täällä käykään tarinointiani lukemassa ja miten tarkkaan tätä blogia luetaan. Loppuviikosta moni kävi jo puodissa kysymässä lisää Sukkiskampanjasta ja lupasi lähteä mukaan neulomaan sukkia TYKSin syöpaosastolle.


 


Tunnustuksen saaneen kuuluu kertoa 7 asiaa itsestään ja se pitää jakaa seitsemälle blogille. Minä kun olen tunnetusti kauhea lörpöttelijä, niin varmaan olen tännekin vuodattanut kaiken itsestäni. Koitan keksiä jotain uutta vielä…


 



  1. Viihdyn hyvin itsekseni. Vaikka olen sosiaalinen, niin välillä kaipaan oleskelua ihan vaan itseni kanssa. En muista koskaan tunteneeni oloani yksinäiseksi.

  2. Yksin ollessanikin (ja varsinkin silloin) puhun koko ajan ääneen. Se on varmaan tapa selvitellä ajatuksiani. Kissa on siitä kätevä lemmikki, että voin teeskennellä puhuvani sille…ettei ihan hulluna pidetä!

  3. Olen aamuihminen. Herään mielelläni aikaisin. Kaikki tärkeät asiat pitää hoitaa aamulla. Puolen päivän jälkeen en saa mitään aikaiseksi. Esim. kaikki kenkut kotityöt (imurointi,  tiskikoneen tyhjennys tai parvekelasien pesu) on pakko hoitaa ennen töihin lähtöä jos vaan mahdollista. Siitä huolimatta en voi sietää sitä, että joku puhuu mulle ennen kuin olen saanut kolme kupillista kahvia…

  4. Yksi syy siihen, että mulla on Lankakauppa on se, että hankalan luonteeni vuoksi saan kaikista oikeista työpaikoista kenkää…

  5. Kun olen oikein iloinen niin mun on pakko päästä puhaltelemaan saippuakuplia. Ne on NIIN kauniita!

  6. Viime viikolla selvisi taas yksi syy armottomaan mökkihöperyyteenikin: Kaupat mökkitontista on tehty samana päivänä kun minä synnyin!

  7. Tämä blogi syntyi Jossun yllytyksestä, mutta tosiasiassa mä aloitin sen kiukuspäissäni, koska halusin näyttää Karviselle että MINÄHÄN OSAAN!


 


Tunnustuksen jaan edelleen seuraaville blogeille: Neulefriikki, Fifin fiinit fiilikset, Mammutin Puikot, Mielikuvitusmatkoja maailmaan ja sen yli..., Suklaata ja silmukoitaJossun Puuhailut ja Kristiinan Silmukat.


 


Mukavaa loppukuuta ja alkavaa satokautta kaikille!

tiistai 24. elokuuta 2010

Ajankohtainen Sukka


Viime keväänä TYKS:n Sytomyssykampanjan luovutustilaisuudessa Osastonhoitaja Pirjo Haavisto TYKS:n osastolta 820 kysyi olisiko meillä kiinnostusta neuloa sukkia syöpäpotilaille.


 


Hän kertoi: ’Joissakin hoidoissa ikävänä sivuvaikutuksena ovat neuropatia-oireet: jalat pistelevät, puutuvat ja ääreisverenkierto heikkenee, ja jalkoja palelee. Olen itse tehnyt joillekin potilaille sukkia, jotta heidän olonsa helpottuisi, mutta yhden ihmisen kädet eivät riitä kaikille.’


 


Jos ihan totta puhutaan, niin juuri sillä hetkellä oltiin Piikun kanssa aika ryytyneitä myssyprojektin jälkeen. Väsyneitä ja onnellisia. Väsyneitä kaikkien 1672:n myssyn lajittelemisesta ja pakkaamisesta ja bloggaamisesta ja onnellisia siitä, miten ilahtuneen vastaanoton myssyt TYKS:ssa saivat ja onnellisia siitä, että kampanja-aika on ohi ja onnellisia siitä, miten moni oli lähtenyt kampanjaan mukaan! Uskon, että samankaltaisia fiiliksiä oli samoihin aikoihin ympäri maata…


 


Ensi ajatus oli et EIIII, mutta jo samassa tilaisuudessa tuli mieleen et jos sittenkin…Vähän myöhemmin…Kun syksyllä on varmaan taas se Sukkasatokin… ja niin me luvattiin! 


 


Kesällä tuli YöHulluteltua ja sen jälkeen oli taas sellainen olo, ettei enää yhtään nettineulomiskampanjaa ikinä! Vaan onhan siitä jo aikaa…Kampanjapäällikkömme Piiku oli viime viikolla uudestaan yhteydessä Pirjoon ja tänään on laukaistu käyntiin



SUKKISKAMPANJA TYKS:an!



Ja niinkuin Pirjo sanoi - yhdet kädet ei riitä tekemään sukkia kaikille. Ei varmaan kolmetkaan kädet. Joten haastamme muutkin mukaan!


 


Kampanja-aika on sama kuin Sukkasadossa eli 1.9.2010-31.10.2010. Asialliset tiedot kampanjasta löydät Piikun blogista NEULEFRIIKKI. Mukaan kampanjassa voit olla, vaikka et olisikaan mukana Sukkasadossa. Ja kuten Sytomyssykampanjassakin niin tälläkin kertaa voit osallistua lankalahjoituksella (kuten Neuloo Mopsien Kanssa, joka soittelikin heti luettuaan Piikun blogin) tai sitten voit ilmoittautua neulomaan sukkia jos omia lankavarastoja ei ole ja kukkaronpohjalta löytyy vaan vanhoja kuitteja.


 


Mulla on ihan erityinen suhde villasukkiin. Ainahan mulla on villasukat jalassa (no ei nyt tänä kesänä ihan aina), mutta töiden jälkeen kotiin tullessa on ihanaa laittaa jalkaan juuri äidin tekemät villasukat. Villasukat lämmittää, lohduttaa, virkistää, parantaa verenkiertoa, tuo hyvää mieltä ja estää hyttysarmeijan hyökkäyksen nilkkoihin kesäiltaisin. Kesäisellä Juurimatkalla Karjalassa joka ilta suihkun jälkeen puin päälleni paitulin ja Marilta synttärilahjaksi saamani villasukat.


 


Ei haitannut vaikka siellä oli koko ajan vähintään 30 astetta lämmintä. Villasukat auttoivat Tassu-ikävään ja välillä oli ihan vähän ikävä Blogikuvaajaakin…


 


SUKKA on tänään myös ajankohtainen HENKILÖ. Tämänpäiväisessä Turun Sanomien Teemaliitteessä on aiheena harrastukset ja sivulla 11 Sukka-Mari kertoo neuleharrastuksestaan. Jutussa mainitaan myös yks salolainen Lankakauppakin…punastellen luin ja mietin, että pitäisiköhän Marille ihan oikeasti maksaa korvausta mainostamisesta…Kuka tietää onko hänellä ja Knit Pron 15 cm sukkapuikot nro 3,75 vai onkohan sukkalangasta pulaa (en usko)? Puotiin on kyllä tulossa loppuviikolla Stepin uusia värejä


 


Mari kertoo lehdessä: ”Se on kyllä yhtä juhlaa ja parasta terapiaa, kun saa pyöritellä pehmeitä lankakeriä käsissään”


 


Meillä oli äidin kanssa viime lauantaina oikea terapia/juhlapäivä kun käytiin oikein pääkaupungissa pyörittelemässä lankakeriä käsissämme. Uudistuneessa Eiran Tukussa oli myös niin ihania mallineuleita, että haukoin henkeäni ja olisin voinut vaikka heti aloittaa:


 


Tämä huivimalli on Norosta ja ohje löytyy Ravelrystä.


 


Ja tämä palapeittokin houkuttelee.


 


Sukkasatoa odotellessa on ”valmistunut” vain tämä vauvannuttu:


 


Malli 1 Sandes Lanett –lehdestä 0514. Lanka Adriafil Avantgarde (100% superwash villa, 50g=225m), puikot 2½, menekki 96g tähän mennessä. Sanon tähän mennessä, koska kyseessä on taas tilaustyö. Valmishan tuo ei ole – napit puuttuu ja reunat rullaa. Asiakas hoitelee reunavirkkaukset itse. Hyvä työnjako – yleensä minä saan puolivalmiita neuleita viimeisteltäväksi ja tällä kertaa sain tehdä sen hauskemman osanSilmänisku


 


Tässä kuvassa näkyy väri oikeampana.


 


Näin kun harvoin bloggaa niin asioita tulee kamalan paljon yhteen kertaan. Siispä lyhyesti: Rouva Minkki on edelleen vapaalla jalalla, mutta Tassulla oli siitä huolimatta rankka viikonloppu. Sunnuntai-iltana se löytyi nukkumassa vaatehuoneesta:


 


Ja mä kun ostin tuon korin itselleni toriostoksia varten!


 


Sukkailemisiin!


 


t. Susu



Ai niin. Perussukka on paras sukka. Jos joku on unohtanut niin laitoin tuonne yläkulmaan perussukan ohjeet perussukkalangoille. Klikkaa täst.


 

torstai 19. elokuuta 2010

Sukkasatoon valmistautumista


Tänään sain ryijypostauksen kommenttilootaan äidiltä kommentin:


 


Äiti kirjoitti 19.08.2010 - 09:18


Hieno ryijy, jonka näinkin jo valokuvasta.

Siihen sukkajuttuun voisin minäkin ottaa osaa. Ensimmäiset tekisin sairaanhoitajalle, joka paransi säärihaavani jo melkein terveeksi.


 


Päivällä kun soiteltiin, niin kyllä siinä sitten niin kävi, että puhelun jälkeen ilmoitin äidinkin Sukkasatoon. Kiva juttu! Äidin tekemän jalattimet sitten julkaistaan täällä kans. Nimi on Airi.


 


Minä tietenkin luin äidille sukkasadon säännöt ja lisäilin omat sääntöni, jotka ovat:


 


1. Sitä ei sit neulota niin, että tulee sydämentykytyksiä!


2. Sitä si sit neulota niin, että menee yöunet!


 


Eihän se mua tottele mut tulipahan sanottua. Enkä minäkään aina tottele äitiä. Jos on yli nelkyt vee niin ei kait sitä tartte?


 


Viime viikonloppuna istuttelin mökkitontille sinne tänne elämänlankoja:


 


Alut on revitty äidin lapsuuskotitalon aidasta Kuokkalasta. Kauheaa saarnaa äiti piti että sitä EI SAA istuttaa minnekään kun se valtaa kaiken ja leviää kuin rikkaruoho! Ja JOS mun on PAKKO sitä ottaa, niin ainakaan siitä ei saa kertoa kellekään! Heh heh…mitäköhän mä nyt teen? Mut jos kukan nimi on elämänLANKA niin mulla on pakko olla sellainen. Sitä paitsi Latosaaressa ei leviä edes lupiini ja mulla ei ole minkäänlaista viherpeukaloa, joten tämän elinennuste on aika surkea… Mut eiks oo nätti kukka?


 


Sukkasuunnitelmia on mullakin vaikka kuinka ja ahdistaa ettei saa vielä aloittaa. Onneksi tänään oli Salon Seudun Kädentaitajien teematapaaminen ja onneksi sain kämmekkätilauksen juuri ennen lähtöä. Sukkapuikkojen sisäänajo on alkanut, lankana Modan tarjouksessa oleva teeteen Primavera:


 


Ilma oli mukava ja porukkaa oli kivasti paikalla, muutama uusikin tulokas.




Kivaa oli – Iltatorilta kuului Suvi Teräsniskan keikkamusa ja aurinko paistoi juuri sopivan lämpimästi.


 


Nämä kaksi eli Helmi ja SukkaMari eivät vielä ole ilmoittautuneet sukkasatoon. Miks ihmeessä?


 


Huivia ja sukkaa pukkasi ja maskottikin oli mukana:


 



Ihanaa kun tulee syksy ja neulominen maistuu taas!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Mystinen kalajuttu, osa 2


Jos meillä viikko sitten tapahtui mystistä kalojen lisääntymistä niin viime viikonloppuna kävi päinvastoin.


 


Lauantaiaamuna Tassulla oli uusi terassivahdittava – tällä kertaa rannan suunnalla eikä metsässä. Enpä kuvaa ottaessani ymmärtänyt mitä mielenkiinoista meidän rannassa onkaan.


 


Olin pikkuisen kettuillut Karviselle siitä, että joku sentään on saanut kaloja kissalle tänä kesänä, äidillekin sitä kovaan ääneen puhelimessa tuli mainittua… Siispä Karvis suivaantuneena laiturille virveliä heittämään. Jo kohta kuului rannasta kailotusta jotta haavia pitäisi viedä kun on kala päässä!


 


Ei se niin iso ollut, mutta kyllä siitä muutaman aterian kissalle saisi! Ja meikä tietenkin hakemaan kameraa ikuistaakseni kesän merkkitapahtuman. Joku muukin oli kiinnostunut kalasaaliista:


 


Nälkäinen Herra Minkki haistoi kala-aterian ja tuli laiturin alta apajille. Meitä se ei pelännyt ollenkaan! Siinä se seisoi kärkkymässä parin metrin päässä herkkuateriaa. Täytyi ajaa se pois mutta parin minuutin kuluttua ahne otus tuli takaisin.


 


Miten noin suloisen näköinen eläin voikaan olla kauhea peto? Karvis sai otuksen pois päiviltä ja haudattuaan sen lähti hakemaan fileointipuukkoa haukea varten.


 


Olisin halunnut nähdä Karvisen ilmeen, kun hän huomasi kalavadin tyhjäksi. Rouva Minkki oli karmeasti kostanut miehensä kuoleman…


 


Naapurien avustuksella viritettiin loukku makoisin ahvensyötein, mutta Rouva Minkki oli ovelampi eikä viikonlopun aikana mennyt ansaan (tai sitten sillä oli massu niin täynnä haukea, ettei ahven kiinnostanut).


 


Peloton oli Rouvakin ja sunnuntaiaamuna tuli uteliaana kurkkimaan kun menin aamu-uinnille. Ihan rauhassa hän lähti köpöttelemään rantaa pitkin kohti Airistoa. Toivottavasti pysyykin poissa! Laiturin alta tulvahtelee sopivalla tuulella minkkipariskunnan kala/lintuvaraston mädäntynyt haju. Mahtaakohan siellä olla myös parin viikon takaisen Reino Rantakäärmeen jäänteet?


 


Juu kyllä mä tiedän että tässä blogissa pitäisi puhua silmukoista ja käsitöistä mut kuka niitä kerkii tehdä kun meno on näin eläimellistä? Maanantaiaamuna kettu jolkotteli mun parvekkeen edestä vaikka oltiin ihan kaupungissa!


 


Normielämä kuitenkin alkaa pikkuhiljaa ja kesä alkaa olla lopuillaan. Puotiin alkaa ihan lähipäivinä putkahdella syksyn lankoja ja ensi viikonloppuna eläimellinen mökkeily jää vähiin kun lähden ”etelään” tekemään hankintoja syksyä varten. Joku tarkkasilmäinen oli jo huomannutkin puodin kesälankahyllyjen tyhjennysmyynnin…Pitäähän uusille saada tilaaSilmänisku

lauantai 14. elokuuta 2010

Tähtipolku


Perjatai-iltana tultiin tänne saareen aika myöhään. Saunomisen jälkeen oli jo pimeää. Tykkään näistä elokuun illoista. On lempeän lämmintä ja pimeää – aika sytyttää öljylamppu ja kynttilöitä. Vaikka väsytti niin piti pysytellä valveilla odottamassa Tassua seikkailuiltaan.


 


Puolen yön aikaan makoiltiin laiturilla tähtitaivasta katsellen ja tähdenlentoja bongaillen. Tähän aikaan Perseidit heittelevät yötaivalle tähdenlentoja ja minä näin niitä viime yönä 15! Olen kyllä sitä mieltä, että se on Pikku Prinssi, joka niitä tähdenlentoja meille lähettelee omalta pikku planeetaltaan… Toiveiden aika!


 


Tähdenlennot ovatkin ajankohtaisia juuri nyt. Eilen kesäduunini ja pääKesäYön Hullutukseni eli Tähtipolku-ryijy lähti uuteen kotiinsa.


 


Aika hienolta tuntui kirjoittaa tuohon lappuun tekijän paikalle oma nimensä. Ja hienolta tuntui sekin, että koko kesän kestänyt urakka oli viimeinkin valmis. Viimeisen viikon olen sitä tasoitellut ja tasoitellut ja tasoitellut…. Ohjeessa luki ”varo tasoittamasta liikaa”. Mitähän sekin tarkoittaa? Sitäkö, että kun tarpeeksi kauan viimeistelee niin ryijyssä ei ole nukkaa jäljellä ollenkaan! Kampasin, leikkasin, imuroin, pudistelin ja taas kampasin loputtomiin ja aina vaan nukasta nousi uusia tasoitettavia ja pölyä oli koko maailma täynnä.


 


Koko: 125*135 cm, 99 riviä ja 192 nukkaa/rivi.


47 väriä, joista 32 eri nukkasekoitusta. 4 lankaa/nukka.


Pikkuisen ihmetyttää se, että tarvikepaketissa oli peräti kolme ryijyneulaa mukana. Parhaimmillaan ryijyn keskiosassa oli yhden rivin aikana 26 eri nukkasekoitusta käytössä. Mulla oli käytössä 27 ryijyneulaa ja se oli ihan sopivasti.


 


Hieno kokemus ja lopputulokseen olen ihan tyytyväinen ja luulen asiakkaankin olevan. Ihan heti en kuitenkaan moiseen urakkaan ryhdy ja ensi vuoden Hullutukseenkin taidan ottaa vähän kohtuullisemmat tavoitteet.


 


KesäYön Hullutuksen jälkeen päätin, etten enää ikinä ota osaa mihinkään nettikässytempaukseen. Vaan kuinkas kävikään…tänä aamuna lähetin ilmoittautumiseni Kaisalle...





Nolostunut

perjantai 13. elokuuta 2010

Kyhäilyt käytössä


Kesäisin olen asuntosäästäjä. Asuntosäästäminen alkaa ennen Juhannusta ja päättyy näihin aikoihin. Asuntosäästäjä käy asunnossaan suunnilleen kerran viikossa pesemässä pyykit ja katsomassa postit. Joskus asunnossa tulee jopa vietettyä yökin. Mut yks asia on varma: Asuntosäästäjä ei siivoa!


Tällä viikolla tein muuttoa normiarkeen. Se tarkoittaa armotonta siivousruljanssia...



Tänä vuonna homma sujui...jos ei nyt helposti niin ainakin vähän helpommin, hauskemmin ja vähemmin pesuainein pompulakluutien ansiostaSilmänisku Kuvassa näkyy uudet siivusvälineeni!


Parkettivaha levittyi mainiosti oikean reunan levymopilla, vasemman reunan hopeahippupompulakluutilla lähti rasvaiset sormenjäljet ovista ja hella ja tiskipöytä puhdistui kiiltäviksi! Valkoiset kluutit on uusiä. Viime viikolla se oli vielä kaulahuivi... Niillä kiillotin peilit, lasipöydän ja kaappien lasiovet. Toista kostutin vähän ja toisella viimestelin. Takana roikkuvilla bamburäteillä pyyhin pölyt ja eilisaamuna keskellä olevalla Matleenan akryylipesimellä kuurasin kylppärin. Pesimen tehokkuutta en vielä tiedä kun lattia oli märkä lähtiessäni. Jos se kaikki kesän aikana kertynyt ökkömökkö on kaakelien välistä poissa niin kehun sen ens viikolla ja heitän pois sen vanhan hammasharjan, jolla kaakelinsaumoja ennen kuurattiin!


Keskiviikkoiltana myöhään oli ihana tunne kun sai levittää puhtaat matot puhtaalle lattialle. Syksy saa tulla kotiin!


Asuntosäästäminen jatkuu vielä maanantaihin. Toivottavasti kotitonttu ei sillä välin sotke paikkoja. Eilisiltana olinkin remonttireiskan assistenttina (=lue: rationalisointipäällikkönä) ja homma jatkuu tänään.



Hyvää viikonloppua kaikille!

tiistai 10. elokuuta 2010

Mystinen kalajuttu


...ja muut Blogikissa Tassun viikonloppukuulumiset.


 


Moi!


 


Susulla on KesäYön Hullutuksen jälkeinen ankara neuleblääh eikä se ole tehnyt viikkoon silmukoita. Jonkun on tätäkin blogia pidettävä pystyssä, joten mä uhraudun…


 


Mä jouduin viime viikolla oleen kolme yötä kaupungissa. Arvatkaas tuliko aika pitkäks? Perjantaina mä sit pääsin takaisin saareen. Naishuolet vaan jatkuu ja alkaa käydä jo Susun ja Karvisenkin hermoille. Suloinen tytteli miukuu pihalla seireenin äänellä aamuviideltä ja pitäähän mun herättää koko talo päästäkseni tyttöä treffaamaan. Ja porukat vaan kääntää kylkeä ja käskee olla hiljaa. Ne ei ymmärrä mitään.


 


No pääsin sit viimein ulos ja mitä tapahtuikaan? Katala tytteli kävi kimppuun kuin yleinen syyttäjä ja turpiin olis tullut ellen olisi pötkinyt pakoon minkä tassuista lähti! Olisinhan mä voinut tapella kans mut kuulkaas ku mä olen sellainen gentlemanni ettei nyt naisien kans voi…


 


Pappa ja Mummi on tänä kesänä totuttaneet mut vähän parempiin herkkuihin. Melkein joka kerta kun ne käy kaupungissa, niin mulle on tuotu ihana kalaherkkupaketti. Viimeks perjantaina. Sit ku Susu yrittää tarjota mulle jotain perusmättöä niin eihän se maistu (paitsi jos on kiljuva supernälkä eikä muuta ole tarjolla).


 


Meidän rannassa on vesi niin kirkasta, että laiturin alla lymyävät kalat näkyy ihan selvästi. Ja koska Susulta puuttuu lorvimisen jalo taito niin se alkoi lauantaiaamuna narraamaan niitä kaloja. Mun mielestäni se oli paljon fiksumpaa ajankulua ku niitten iänikuisten puikkojen heiluttelu. Alku näyttikin ihan lupaavalta. Ongella ja Karvisen kompostista kaivamalla kasiaisella nousi eka raitapaitainen ahven. Pienihän se oli mutta makoisa! Parhaalta ahven maistuu suoraan perkuusta. Susu ei ole siinäkään hommassa tarpeeksi nopea.


 


Särki tykkää kasiaisista mutta ei tartu koukkuun, joten seuraava raitapaita nousikin vähän järeämmällä kalustolla. Pilkin koukussa oli kalansilmä houkuttimena. Kolmaskin yhtä pieni tuli vielä, mutta sitten Susu oli päivän uurastuksesta niin väsynyt, että meni päikkäreille…


 


Ja mitä kummaa! Päikkäreiden jälkeen kalaämpärissä olikin kaksi kalaa! Ensin luultiin et se pikkukala oli kasvanut, mutta se olikin MONISTUNUT. Onkohan meillä saaressa lentokaloja? Lisäks ämpäriin oli mystisesti lennähtänyt myös pari tiuraa, joita myös käytetään syöttinä…


 


Mä kyl tiedän mistä se isompi ahven ilmestyi, mutten kerro porukoille. Kiitokset vaan naapuriin!


 


Saunan jälkeen sillä tiurasyötillä tuli viimein yksi kunnon kokoinen ahven. Massu täynnä herkkua jaksoin nukkua koko yön.


 


Sunnuntaina oli sit niin kuuma ettei mikään syötti maistunut kaloille. Yks pikkuinen ahven tuli aikaisin aamulla.


 


Mä sit touhusin omiani ja välillä oli niin kuuma ja vauhti päällä, et vähän hengästytti. Siit sit Susu taas keksi alkaa mua kastelemaan.


 


Kaiken lisäks Karvis oli siin jutus ihan mukana ja otti kuvia alennustilastani! Pitäis meidän miesten sentään pitää yhtä.


 


Lähdin pitkälle kierrokselle. Mut tulin sit iltamäyöhällä takas ja toin porukoille hiirenkin. Ison ja hienon. Ihan vaan osoitukseks siitä et itsekin teen töitä ruokani eteen ja en ole ollenkaan pitkävihaista sorttia vaiks kasteltiinkin.


 


Ja kuin kävi? Mut ahdettiin kuljetuskoppaan ja vietiin veneeseen ja tuotiin tänne kaupunkiin.


 


Mä olen nyt kyl vähän sitä mieltä, et mua kohdellaan aika kaltoin täällä!

torstai 5. elokuuta 2010

Juurimatka Karjalaan


Juurimatka äidin synnyinseudulle Kuokkalaan ja Terijoelle alkoi kutakuinkin onnettomasti. Helsingin rautatieasemalla matkalaukkuhirviö kävi äidin kimppuun ja seurauksena oli palkeenkieli sääressä ja kamalasti verta. Onneksi mukana oli desinfiointiainetta ja joitain sidetarvikkeita ja äiskä saatiin bussiin sidottuna. Ja onneksi tälle terveyskeskuksen kanta-asiakkaalle oli jo etukäteen ihan varmuuden vuoksi kirjoitettu antibioottikuuri, jota saattoi heti alkaa popsimaan…

Rajanylitys oli mulle – ensimmäistä kertaa itärajan ylittävälle – aika jännittävä kokemus. Siitä kuitenkin selvittiin hienosti aakkosjärjestyksessä ja pääsimme jatkamaan matkaa rantatietä kohti Koivistoa


Koiviston kirkolla pysähdyttiin ja kuskimme Kari järjesti meille maistuvat kenttäkahvit kera perunap
iirakoiden ja munkkien! 

Tää kenttäkahvisysteemi kolahti muhun ihan täysillä ja se olikin yksi matkan kohokohdista – joka päivä!


Kuumaa oli ja kävelimme rantaan. Käsittämätöntä, että näin kirkas vesi on niin saastunutta, ettei siinä suositella uimista!


Ja bongasinhan mä Koivistolla ekan venäläisen kissan – teki mieli laittaa se kassiin ja ottaa mukaan…


Matka jatkui Kuolemajärvelle, jossa kuskimme ajoi Mikael Acricolan muistomerkille taitavasti pientä kinttupolkua pitkin. Välillä Karjalan hongat olivat vain kymmenen senttiä bussin ikkunasta!


Kuokkalaan saavuimme illansuussa. Persoonallinen hotelliemäntämme Valentina jakoi huoneet ja sen jälkeen kellään meistä ei ollut epäselvää, että hissi toimii kun painaa vihreää nappia…

Aterian jälkeen alettiin kysellä Valentinalta sairaanhoitajaa tai lääkäriä… Hotellista löytyi hoitaja, joka kieltäytyi tekemästä mitään äidin haavalle. Siispä tilattiin ambulanssi Terijoelta… Ja sit odottelemaan. Lapsi (=minä) lähetettiin lähikauppaan hakemaan konjakkia vaikka juuri oli sanottu, että yksin ei saa kulkea ja pitää käyttää suojatietä koska ”venäläinen ajaa yli!”

Selvisin hommasta jotenkuten ja sain ensikosketuksen venäläiseen ”palvelukulttuuriin” jota ei ole. Ambulanssia odotellessa me isän kanssa etädesinfioitiin sisäisesti äidin kinttua konjakilla. Se olikin tarpeen – ambulanssilääkärin sidetarpeet olivat varmasti viime vuosisadan alusta! Sovittiin, että palataan asiaan seuraavana päivänä jos haava äityy pahaksi. Onneksi joku etiäinen oli sanonut Pirkolle, että yksi Kipuapusäärystin pitää heittää matkalaukkuun ja lainasin sen äidille. Olen ihan satavarma, että se säärystin paransi enemmän kuin venäläisen ambulanssimiehen hoito!

Jokaisen päivän alkun voitte lukea: ”Päivä alkoi niin, että desinfioitiin ja sidottiin äiti kasaan” En viitsi sitä joka kerta kirjoittaa uudelleen… Sit jostain keskiviikosta lähtien voitte lukea et ”Äidin MOLEMMAT jalat densinfioitiin ja sidottiin” ja iltaisin sama juttu. Karjalaisella sinnikkyydellä äiskä kuitenkin selvisi matkasta hienosti!

Aamiaisen jälkeen bussi ripotteli kaikki matkaajat kotikonnuilleen. Äiti on kotoisin Kuokkalasta – kotitalo oli muutaman sadan metrin päässä hotellista.

Kävelimme porukalla ensin upeaa hiekkarantaa pitkin. Ihankuin olisi ollut jossain etelän rannalla! Valkoista hiekkaa silmänkantamattomiin.

Mulla oli ja on edelleen kovin ristiriitaiset tunteet ”kotipäivästä”. Minähän olin mukana ”turistina” eli mulla ei ole oikeasti mitään tunnesiteitä Karjalaan muuten kuin äidin kautta, ja hänkin on lähtenyt sieltä kaksivuotiaana. Mutta miltä tuntuukaan heistä, jotka ovat sieltä joutuneet lähtemään ja jotka vielä muistavat asioita elämästään siellä? Miltä tuntuu nähdä oman kotitalonsa paikalla surkea lautakasa?


Tai miltä tuntuu nähdä oman kotitalonsa paikalla venäläisen uusrikkaan upea kesäasunto?

Äidin kaiman talo oli kunnossa ja pystyssä, joskin asumaton.


Lähdimme porukalla kulkemaan hänen lapsuuden koulutietään. Me nuoremmat kuulimme monta muistoa ja tarinaa tien varren taloista ja niiden asukkaista. Hän muisti hyvin myös äidin isän ja tädin ja johdatti porukan äidin kotitalolle. Talo oli hyvässä kunnossa, asuttu ja iso puutarha hienosti hoidettu.
 Voimahalailimme aidan yli suurta pihakuusta, josta pappa aina puhui. Ja kuvia otettiin tietysti paljon. 
 Yhdessä ja erikseen – tällä matkalla saimme uusia sukulaisia, joiden olemassaolosta emme aikaisemmin tienneet mitään! Tänään on selvinnyt että alun perin neljäs serkku onkin suunnilleen 2,5 serkku… Asia tuntuu hiukan hämmentävältä mutta kivalta.

Iltapäivällä kuskimme Kari keräsi taas porukan kasaan ja kenttäkahvit nautittiin Kähösten nurmikentällä. Jostain meidät löysi myös venäläinen trokari, jonka takaluukulle muodostui jonoa…


Hotelli-illallisen jälkeen ilta jatkui rannalla laulun ja kuohuvan juoman parissa… Oli tosi mukava tunnelma! Hävettää ihan kamalasti, etten mä osannut Karjalaisten laulua vaikka muuten laulan melkein mitä vaan. Lupaan opetella! Äidin kanssa täytettiin edellispäivän konjakkipullot (ne oli pieniä mut nättejä – ei me mitään juoppoja olla!) täyteen Terijoen hienoa hiekkaa muistoksi. Minä lauloin Hectoria: ”Minä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin, taikka vettä Atlantin, ne sulle tuon kun saavun takaisin…”

Keskiviikkona ilma jatkoi lämpenemistään ja meillä oli vuorossa Pietari-päivä. Kaupunkikierroksen jälkeen ensimmäinen kohteemme oli Pushkinin koti.


Hänen elämästään tai kirjallisuudestaan ei puhuttu lainkaan – sen sijaan kuoleminen käytiin läpi hyvinkin perusteellisesti…. Ja me kaikki vaan läkähdyttiin ja odotettiin pääsyä siihen ihanaan kaalipiirakkapaikkaan. Monien epäselvyyksien ja väärinkäsitysten ja turhautumien jälkeen saimme kuin saimmekin kaalipiirakat ja vielä kahvitkin ja kyllä oli hyvää!

Kaikilla oli kuitenkin kiire ilmastoituun bussiin viilenemään hetkeksi ennen seuraavaa kohdetta – Pietari Paavalin linnoitussaarta. Saaren kirkkoon on haudattu viimeisen tsaariperheen jäsenet. Saarella oli myös vankila – varmasti viilein paikka koko Pietarissa…

Ennen Nevanristeilyä oli vielä hetkinen aikaa shoppailuun ja me äidin kanssa haettiin – kuinkas muuten – apteekki. Joitain surkeita sidetarpeita saatiinkin ostetuksi vaikka vaikeaa se näin kielitaidottomana oli!

 

Nevanristeily oli päivän parasta antia! Mulle olisi Pietarista riittänyt pelkkä risteily. Palatsiannos tuli tämän päivän aikana täyteen vuosikausiksi! Sitä paitsi eihän Pietari mitään Karjalaa ole… Pitkän päivän jälkeen hotellin ruoka maistui ja sen jälkeen uni.

Torstaiaamuna suuntasimme kohti Kronstadia. Oppaana oli mainio ja värikäs hotelliemäntämme Valentina, joka piti koko oleskelumme ajan hyvää huolta meistä ja huolehti varsinkin äidin voinnista hienosti.

Seuraavaksi matka jatkui Terijoelle. Torikojut olivat kauniita – kuvassa paikallinen ”Lindrothin puutarha”:

Ostimme tuliaisiksi venäläisiä suolakurkkuja.

Terijoen kirkon edessä laskettiin kukkaset sodassa kuolleiden suomalaisten terijokelaisten sotilaiden haudalle:

Kirkko oli kauniisti laitettu ja moni sytytti tuohuksen. 

Myös ortodoksikirkossa poikettiin pikaisesti:

Haa haa – ei tämäkään postaus jää ilman käsitöitä! Koko matkan ajan on ollut hyvää aikaa neuloa ihanassa ilmastoidussa bussissa viimeisiä KesäYön Hullutuksia. Raivolan lehtikuusimetsään tullessa huivini tuli valmiiksi:

Lanka liukuvärjättyä vironvillaa 143 g. puikot 5,5. Malli omasta päästä tai ainakin kavennukset. Tämä huivi on tehty alhaalta ylöspäin eli ensin aloitettiin 280 silmukalla ja pikkuhiljaa kaventelin matkan varrella. Viimeiset kavennukset tuli vähän liian tiuhaan, koska lanka loppui… Tää on ihan mulle itselleni (vironvillaa ei ole puodissa myynnissä, paitsi ehkä ihan muutama vyyhti tiskin alla). Eilen kastelin ja pingoitin huivin ja olen lopputulokseen tyytyväinen.

Raivolassa saatiin taas ne ihanat kenttäkahvit ja sitten jatkettiin Rakkauden Haudalle, joka aikoinaan näytti tältä:

Nykyään:

Oli hienoa kuulla, kun muutama venäjänkielentaitoinen suomensi kiven tekstit. Ja menneisyys tuli lähelle, kun näimme valokuvan kuskimme Karin vanhemmista istumassa paikalla 1938(?)

Seuraavaksi lähdimme kohti Edith Södergranin muistomerkkiä. Edith oli kissaihminen hänkin – Totti-kissan patsas:

Acricolan pystin jälkeen en ollut nähnyt yhtään meikäläistä kirjainta, joten oli ihmeen kotoisaa nähdä Edtihin muistomerkissä runo – ruotsiksi!

Tässä kohtaa mulla meinas ihan huumori loppua! Haaveiltuani koko viikon uimisesta siihen viimein oli tilaisuus. Jotenkin se oli mennyt multa ohi korvien eikä mulla ollut uimavehkeitä mukana! Voi onnetonta! Ei siihen kovin paljoa yllytystä tarvittu kun menin joukon jatkoksi uimaan alusvaatteisillani (pikainen tarkistus et samaa väriä ylä- ja alaosa ja suht koht ehjätkin). Päivä ja matka pelastettu!

Kotimatkalla vielä kukat ja laulu vanhalla Kuokkalan hautausmaalla ja viimeinen ilta oli edessä.

Viimeiset jäljellä olevat kuoharipullot kerättiin rantaan ja lauluilta alkoi. Suomenlahdella välkkyi komeasti salamat ja ukkonen alkoi yhtäkkiä ensin hiekkamyrskyllä ja jatkui komealla ukonilmalla. Saimme mahtavan lähtöilotulituksen! Ilta jatkui vielä pitkään hotellin kerroksissa – kukaan ei varmaan olisi malttanut mennä nukkumaan kesken kaiken vaikka aamulla oli aikainen lähtö.

Kotimatkalla poikkesimme pikaisesti Viipurissa. Ensin pellavakaupassa (en villiintynyt – ostin vaan 15 metriä pellavakangasta) ja sitten Viipurin hallissa (villiinnyin ihan vähän). Ja vaikka oli tosi kiire, niin äidin ja isän kanssa käytiin drinksuilla pyöreässä tornissa – se on must! Kamalasti harmittaa, että mun kamerasta loppui akku edellisenä iltana myrskyn alkaessa. Olisin mielelläni vaihtanut Pietaripäivän kokonaiseen päivään Viipurissa – mukana oli myös Viipurissa asuneita, joiden kertomuksia olisi ollut hienoa kuulla enemmänkin.

Viimeiset kenttäkahvit nautittiin Monrepos´n puistossa. Kännykameralla vielä ikuistin Monrepos-kuoron huvimajalla esittämässä ”Muistatko Monrepos´n”

Kakskyt kilometriä ennen Helsinkiä tulomatkalla päättelin viimeiset KYHäyssilmukkani. Mökillä puolilta öin mua odotteli Blogikuvaaja Karvinen lämpimän saunan kanssa ja Blogikissa Tassu, joka ei mennyt sängyn alle piiloon vaan KEHRÄSI mulle! Home sweet home…

Kyh nro 25 on huppuhuivi teeteen lenkkialpakasta Cacaosta, Menekki 76g, puikot nro 5 Knit Pro. Suoraa putkea puoli metriä. Tällaiset meillä on kaikilla ens talvena ku ne o ny muotia.

Viikonloppuna neuloin vielä ihan vähän viimeistä KYHäilyäni. Viimeisen päivän viimeisen puolituntisen aikana otettu kuva:

Napapinaatti. En viitsi teeskennellä sitä valmiiksi…

Sunnuntaina kaadettiin puita (=normaalia lomaohjelmaa). Kiitokset jälleen kerran naapureille, jotka olivat narun jatkeena ja neuvonantajina – ilman teitä se iso olis varmasti kaatunut sähköjohtojen päälle.

Maanantaina oli vielä lakisääteinen YT-neuvotteluissa määrätty ”lomaltapaluulomapäivä”. Mitä mä sit tein?

Purin. Kyh 26 on tässä. Siit tulee jotain muuta. Joskus. Suunnitelma on ja silmukat luotu… Koko hullutusraporttini voi lukea täältä. 25/26 työtä on musta ihan hyvä saavutus.

Tarinoita matkasta olisi vaikka millä mitalla. Seurueessa oli 34 henkeä – nuorin 13-vuotias ja vanhimmat jollain puolella yhdeksääkymmentä. Meitä ensikertalaisia oli neljä. Tunnelma oli positiivinen ja kiva. Opin monta asiaa omista juuristani. Niitä hauduttelen itsekseni pikkuhiljaa. Kaiken kaikkiaan kommelluksista, Äidin haavoittumisista ja kuumuudesta huolimatta olen tosi iloinen, että lähdin mukaan ”juurimatkalle”. Tiedän nyt, että tämä syntymähulluus on varmasti ainakin puoliksi karjalaista alkuperääSilmänisku
 
P.S. Varokaa liian ankaraa lapsien kasvatusta – sen seurauksena niille tulee murrosikä seitsemänkymppisinä!