Kävin vieraissa. Kuulostaa varmaan aika pahalta, mutta mun tapauksessa se tarkoittaa käyntiä vieraassa lankakaupassa. Tai katsomassa vierasta kissaa. Tällä viikolla olen tehnyt molemmat synnit 😀
Synneistä voi olla ihan hyötyäkin. Oon kuullu, et kateus voi olla hyväkin asia. Tällä kerralla sen hyvän tunteen aiheutti uudessa turkulaisessa lankakaupassa olleet mallineuleet. Yhdeksän lasten kaarrokeneuletta! Ja meillä puodissa tällä hetkellä vaan yks aikuisten strömsöö. Siispä päätin et kyl määki vaikka kirjoneuleet ei oo yhtään mun juttu.Strömsö-paidan ohje lapsille julkaistiin pari viikkoa sitten. Se löytyy YLEN sivuilta ja kokoja on 1-8 vuotiaille. Mun paita on kolmevuotiaan kokoa. Lankana Cedro, menekki 4 kerää punaista ja puolikas valkoista. Puikkoina Resoreissa 3½ mm vaihtopäiset Zingit ja miehustassa 4½ Symphonie woodit. Kuuskytsenttisellä kaapeleilla pärjäsin koko nutun. Hihat tikuttelin 3½ ja 4½½ KnitPro sukkiksilla. Lankaa kului 199g.
Tykkään ja en tykkää ohjeesta. Siinä on monta lankavaihtoehtoa (=plus). Tosin tämä meidän "lopikorvike" ei ole listalla. Puikkosuositus sen sijaan hämmentää (=miinus). Ohjeessa on pyöröpuikko 3 ja 3½ mm. TOISAALTA ohjeessa on fiksusti neuvottu tekemään mallitilkku! (=plus) Jos minä käyttäisin mitä tahansa ehdotetuista langoista kolmosen puikoilla, niin peltipaitaa pukkais... Mulla puikolla 4½ tulee oikea neuletiheys ja käsiala on aika tavallinen - ei tiukka eikä löysä. Lasten ohjeessa ei ole niin kauhean pitkiä lankajuoksujakaan kun aikuisten mallissa (=plus).
Koska tää Strömsöö oli aika lailla tytön värinen, niin tikuttelin vielä toisen. Malli on "Hänen ylhäisyytensä" kirjasta Isalantilaisia lastenenuleita. Koko 4 v.
Samat puikot kuin strömsöössä. Menekki 1 kerä farkkua, puoli kerää valkoista ja neljä vaaleaa sinistä. Yhteensä 225 grammaa. Kauluksen resori olisi pitänyt tehdä farkulla, mutta siitä jäi vaan puoli metriä kirjon jälkeen, joten nuukana tein vaalean sinisellä.
Cedro käy ihan kivasti
lopikorvikkeeksi. Se on 100 % villaa ja värit kauniit. Eikä yhtään niin karkeaa, kuin
lopi. Tällä viikolla siihen saatiin 7 uuttakin väriä...
Vaikka blogi päivittyy nykyisin harvakseltaan, niin kyllä puikoilla sentään jotain on koko ajan. Jo vuosi sitten sain näytteeksi suloisen pehmoisen liukuvärjätyn merinolankakakun edustajalta. Sitä on silitelty ja paijattu pitkin vuotta, mutta odottelin ohjeita ja ja tilaamiani lankoja. Kun ne viimeinkin tulivat niin puikot heilumaan!
Vauvan unipussiin kului 150 g. Lankana
Katian Baby Merino Degrade ja puikot
3 mm pyöröt. Kaakusta jäi vielä 50 g. Siitä sais kypärämyssyn tai junasukat ja lapaset... Ohje löytyy myös vaunupeitolle.
Junasukat tein kuitenkin
Downownjämistä.
Edelliset lähtivät lämmittämään jonkun pikkuisen tassuja samana päivänä ku sain ne valmiiksi. Kerästä siis saa kaksi paria. Ja pehmoista on!
2½ mm puikoilla. 24 grammaa.
Sitten vähän isompaan tassuun... Isä on jo pitkään valitellut, että sukat pyörii jalassa! Arvatkaapa käykö pahasti lankakauppiastyttären itsetunnolle? Varsi on kuulemma liian löysä kun sen vetää kalsaritten päälle. Oon ehdottanu, et jos laittais ne sukat ens ja sit kalsarit, ni pysyis ihan hyvin... Mut kuuroille korville (ihan kirjaimellisesti - kuulolaitetta ei suostu käyttämään) on kaikunut! No nimpparilahjaksi sit pistin parastani... Joku 4-säikeinen Opali, varressa 14s/puikko ja puikoilla
Zing 2,25 mm... Langat päättelemättä, koska en ollut ihan varma koosta ja olin ihan varma, ettei näin tiukat menis kantapään kohdalta läpi. On menny. Kuulemma. Äiti päätteli ja perästä kuuluu. Menekki 71 grammaa. Kantalappuun loin yhdet silmukat lisää ja teräosassa on 15s/ puikko.
Sit ne pakolliset mökkisyysjutut... Viimeinkin täälläkin on satanut. Pikkuhiljaa sieniä alkaa putkahdella saareen ja uskalsin päästää sisäisen pyromaanini valloilleen ja polttaa kesän aikana kaadetun kuusen oksat... Ensi kertaa heinäkuun jälkeen verkotkin on laskettu ja saalistakin tuli ainakin Tassulle... 13 ahventa ja 1 hauki!
Eikös kalaruoka olekin kevyttä ja laihduttavaa? Vaikka mullahan ei oo iso peppu? Mulla on komeet villapöksyt! t. Tassu