Annoin periksi: Lettlopille...

 

Islantilaiset neuleet on jo ainakin vuoden verran olleet tosi hittijuttu. Puodissa on käyty kysymässä sitä ainoaa oikeaa lankaa: Lettlopia. Moni asiakas on avannut oven, kysynyt et onks lettlopia. Ja kun oon vastannu et ikävä kyllä ei, mut korvaavia lankoja kyllä... Niin U-käännös ja se siitä.

Joten anoin periksi...

Pitkin kesää neuloin jo etukäteen tilaaamiani mallilankoja. Matkakässynä se oli myös Lappilandiassa. Jotenkin vaan... Ohje unohtui kotiin eikä sopivia hihapuikkojakaan ollut matkassa... Vahinko vai ei? Tekeekö alitajunta valintoja mun puolesta? Pitääkö lomalla olla oikea lomakässy eikä töitä?

Tämä Maija Paavilaisen kirjasta bongaamani miete kolahti! Oon seurannut someissa näitä islantiryhmiä ja monella kun yks paita on valmiina niin seuraavaks niitä onkin viis! Koukuttavaa siis.

Lettlopi on islantilaista lampaanvillaa. Lopi-langat tehdään islanninlampaan villasta, joka on ominaisuuksiltaan haasteellista kahden eri kerroksensa vuoksi, mutta samalla monipuolista. Pohjavilla on hienoa ja pehmeää sekä erittäin hyvin eristävää, kun taas päällysvilla on pitkää ja vettähylkivää. Kun nämä villat valmistetaan langaksi, tulee siitä tehdystä paidasta hengittävä mutta samalla vettähylkivä. Jotenkin tämä selitys kolahtaa mökkihöperöön:  Mun ikivanha mökkivillapaita on ruma ja rikki, mutta pitää vettä ja tuulta... Ei tosin lopista tikuteltu vaan ihan vahingossa hyväksi tekeentyny. (Enkä kehtaa laittaa kuvaa enää).

Langat oli jo matkalla puotiin, joten mallineule oli pikkasen pakko saada valmiiksi viime viikolla. Lopputuolos oli epätasaista enkä yhtään ollut innostunut. Siispä tuuppasin juuri valmistuneen nutun pyykkikoneeseen (ja järkytin pari kaveria ylläolevalla kuvalla). Villaohjelma 30 astetta ja tasokuivaus:

Vanha totuus et vesi vanhin voitehista piti taas paikkaansa. Karkea ja epätasainen neulos muuttui mukavan utuiseksi!

Lanka: Lettlopi, menekki kokoon M 444 g. Puikkoina 3,5 mm KnitPro pyöröt, 4½ mm Prym Ergonomics 80 cm pyöröt, Zing 3½ mm sukkapuikot ja hihoissa Addin CraSy trio 4½ Bambut. Silmukkamerkkejäkin muutama. Jos välineurheilija olisin, niin tässä olis mahtava tilaisuus hifistelyyn!

Kiukunpuuskissani ajattelin neuloessani, et YES olis et YÖK tai vaikka NEJ (koska alkuperäisessä ohjeessa tuossa luki et JA!) Mut aika kiva tuli sittenkin.

Mikähän mallina toiminutta verkkokauppavastaavaa naurattaa?

Tuskimpa se, et "pomo" tekee tällaista "myyntipuhetta"... Vai onko vaan nälkä?

Tuossa pyykkikoneeseen tuupatessani päätin, etten enää ikinä tuu koskemaan tähän lankaan... Mutta -  Meillä naisillahan on aina lupa muuttaa mieltä - pikkasen mietin et olisko tää kiva huopalapasissa... Onks kokemusta?

Lomalla jossain päin Suomea vol 4. kotiin

 Siitä on jo kolme viikkoa, kun palattiin matkalta. Oliskohan aika viimeistellä lomatarina ja siirtyä arkeen?

Joka aamu isä keitteli puuroa sen verran, että riitti kuukkeleillekin. Niitä oli hauskaa seurata. Kuvia oli vaikeampi saada. Mistä ihmeestä ne aina haistoivatkin ruoka-ajan?

Torstaina tehtiin vielä Sivakkaojan lenkki. Alkuun musta tuntui, että tuollainen turistihighway oli jotenkin tylsä..

Nousua oli kohtuullisesti. Kuitenkin niin, että välillä vähän pysähdyttiin lepäilemään. Tämä luonnon taideteos toimi hyvänä jakkarana:

Muuttuihan maasto... Oli suota ja puroa. 

Välillä meinas usko Karvisen suunnistutaitoihin olla koetuksella. Sentään löydettiin takaisin Kiilopäälle!

Kämpillä meitä odotteli Tassu ja Pappa.

Lakkoja ei löydetty eikä puolukoitakaan. Mutta rouskuja! Sienisalaattia ahmittiin (oikeasti) monena päivänä ja suolasieniä riitti kotiin tuotavaksikin. Hauskaa oli kerätä. Ne olivat puhtaita ja vartissa sai ämpärin täyteen!

Ruska jäi meiltä näkemättä. Yksi pakkasyö ei riittänyt maalaamaan maisemaa.

Ja kyllä joka postaukseen yks "iltalenkkiäidinkanssa" sattumus pitää kertoa... "Kato äiti orava!" Äiti kuuli et poro... Ja olihan se poro siinä viiden metrin päässä, orava viidenkymmenen. Minäpä en poroa huomannut ollenkaan. Naurettiin sitten et toinen on sokee ja toinen kuuro :)

Puissa kasvoi tosi paljon naavaa. Sanotaan, että se kertoo puhtaasta ilmasta. Tällä kotisaaressakin näkyy naavaa, mutta se on vaaleaa. Lapissa se oli mustaa. Ku äiti näki sen ni tokas et "Idan tukkaa" :)

Ennen reissua mulla oli kauhea huoli siitä, että on varmasti tarpeeksi lankaa ja puikkoja mukana! Oli Islantilaisneule, kipuapuvyyhti, silkkisukkalanka, paksu sukkalanka ja vyyhti lenkkialpakkaa... Kuikans kävi? Islantilaisesta puuttui ohje ja silkkisukkaa tikuttelin menomatkan. Sen äiti suosiollisesti purki perillä. Malli ei ollutkaan niin nätti ku luulin. Kipuapuun ja Basicciin en koskenutkaan. Kotimatkalla sentään tein selvää Cacaosta:

Insinöörin laskelma: vähän vajaa 1200 kilsaa = 500 metriä. Eli Piikun Kristiina-poncho syntyy yhdestä vyyhdistä. Kuutosen puikoilla matkalla Kakslauttasesta Majakkarantaan.

Borta bra men hemma best. Myöhään elokuun viimeisenä lauantai-iltana oltiin takaisin kotona. Elotulien aika olis ollu, mutta siinä vaiheessa ei enää tullut mieleenkään jatkaa matkaa mökille asti. Tulet kuitenkin sytytin - kotirantaan:

Lomalla jossain päin Suomea vol 3: Nostalgiajuttuja

Kunnon urheijian täytyy pitää välillä palautumispäivä. Niin mekin. Lähdettiin käymään apteekissa Ivalossa.

Ivalojoki oli ihan tyyni. Luulenko vaan vai onko taivas oikeasti sinisempi tuolla pohjoisessa?

Rannalla kökötti poroja. Eivät olleet meitä huomaavinaan...

Olen monta vuotta haavillut Kaunispään kahvilan munkeista. Vaikka en ollenkaan ole munkki-ihminen. Muistikuvissani ne olivat ISOJA ja rapeita ja rasvaisia ja hyviä. Hiukan pelkäsin, että petyn, mutta ne oli just niinku 40 vuotta sitten!

Tosin tunnelmasta puuttui kaakao, punaiset posket, pakkanen ja lumi...

Äiti sen sijaan on munkki-ihminen. Kyllä joka päivä yks munkki pitää saada. Toiset saattaa olla kaappijuoppoja, mutta meidän äidillä olikin kaappimunkki, josta aina välillä kävi ottamassa haukut :)

Saariselän alue ei ollenkaan ollut mun mieleen. Omituisen näköisiä rakennuksia vieri vieressä. Näyttää oikealta turistirysältä nykyisin. Eipä siellä tosiaan paljon väkeä näkynyt. Sääli matkailuyrittäjiä... Kuten Jussia, josta oli eilen juttu Ylellä. Jutun Igluja käytiin yhdellä iltalenkillä äidin kanssa ihmettelemässä. Tyhjiä olivat. Paluumatkalla ukkonen jyrähti... Arvatkaapa oliko mulla tekemistä et pysyin äitin perässä kun se paineli kävelysauvojen kanssa ukkosta pakoon!

Aikoinaan hiihtoloman kohokohta (munkin lisäksi) oli Jussin Poronkäristykset tuolla kodassa. Nyt oli hiljaista eikä alueella näkynyt mitään liikettä...

Eräsavulle palatessa olikin hieno ilma. Siis se sade tuli vasta kun lähdettiin äidin kanssa lenkille... 

Tehtiin pihalle nuotio ja paistettiin siinä makkarat. Minä pääsin toteuttamaan taas itseäni pyromaanina.

Kota oli Eräsavullakin. Tassu oli ovivahtina... Mainiota, miten se näyttää ihan hyvin kotiutuvan paikkaan kuin paikkaan!

Ja tarina jatkuu joskus...

Kesälomalla jossain päin Suomea vol 2 - Huipulla tuulee eli Kiilopään reissu

 Tiistaina sää suosi retkeilijiöitä. Karvis ei ole koskaan ennen käynyt näin pohjoisessa ja hän tunnetusti tykkää korkeista paikoista. Siispä lähdettiin valloittamaan Kiilopäätä.

Tässä vielä reippaina lähdössä.

Tunturin huipulle olisi ollut helpompikin reitti. Mut tiedetäänhan Karvisen vuorenvalloitushinku ennestään: Suorinta tietä ja mahdollisimman hankalaa reittiä! Tästä alkoi meidän matka huipulle:

Muisteltiin miten Kiilopäälle ollaan joskus hiihdetty. Nykyään sinne on tehty heinot "tiet". Talvella varmaan ladut. 546 metriä meren pinnan yläpuolelle melkein 300 metriä nousua edessä. Alkumatka meni reippaasti. Yli 80-vuotias äiti oli varmaan parempikuntoinen ku me keski-iän ylittäneet rapakuntoiset...

Onneksi matkan varrella oli parin "poronkuseman" välein rakennettu lepolaitureita. Niissä hengähdettiin, otettiin juomahörpyt ja pala suklaata ja jatkettiin kiipustamista.

Karulla tunturilla kasvusto oheni ja madaltui. Vaivaiskoivut vaihtuivat tunturikoivuihin. Kiilopään viimeinen puu oli jossain puolimatkassa.

Muutaman hengähdystauon, suklaapalan ja astmapiipullisen jälkeen 
päästiin laelle!

Matkan varrella oli pikkuisen lämmin, mutta huipulla tuuli oli navakkaa ja kylmää. Mutta mahtavat maisemat!

Alasmeno sujui huomattavasti sutjakkaammin... 

Pikkuisen nauratti kun ihan loppumatkasta tuli vastaan puuskuttava herrahenkilö, joka kysyi että paljonko vielä...

Takaisin Eräsavulla odotteli valmis makaroonilaatikko. Huoltojoukot eli polveaan poteva isä oli jäänyt Tassun kanssa kotimiehiksi. Kyllä ulkoilupäivän jälkeen maistui!

Tarina jatkuu... Kaunispään munkit ja Vol 3.

Kesälomareissulla jossain päin Suomea...Eli matka Lappiin vol 1

Kuka vielä muistaa kun radiossa kuulutettiin kesäisin? Se oli sitä lankapuhelinaikaa. Ei tarvinnut olla "oolveis onlain..." Nuorena tyttönä Lapissa tuli käytyä usein parikin kertaa vuodessa. Hiihtämässä, laskettelmassa ja rippileirikin oli vaellus Muotkatunturin maisemissa. Pari viikkoa sitten lähdettiin muistelemaan menneitä Kakslauttasen maisemiin.

Äiti ja isä lähtivät jo perjantaina ja yöpyivät kerran matkalla. Me lähdettiin matkaan sunnuntaiaamuna. Pikkasen jännitti, miten Tassun kanssa matkustaminen sujuisi. Edellisellä reissulla se karjui täyttä kurkkua ensimmäiset 130 kilsaa... Vaan herraskaisesti me matkustettiin takapenkillä. Minä neuloen ja Tassu hattuhyllyllä valjaissa ja turvavöissä. Oliskohan autoon ennen reissua suihkitulla Feliwayllä ollut osuutta asiaan, mut matka meni hienosti - suunnilleen 1200 kilsaa neljällä pikaisella pisutauolla...

Iltamyöhällä oltiin perillä. Siellä odotteli isä ja äiti ja ruoka. Ja nukkumatti.

Kovin hyviä ilmoja ei meille lupailtu. Ekana lomapäivänä satoi kaatamalla. Sehän ei haitannut. Ainakaan mua ja äitiä... vaikka me ollaan tosi makeita tyyppejä, niin ei sentään sokerista!

Lähdettiin lenkille Vähäojaa myöten kohti Kakslauttasta. Soitettiin sitten "pojat" hakemaan autolla ku oltin perillä ja läpimärkiä... Tämähän toistui joka päivä koko loman ajan. Ku me lähdettiin lenkille, niin aina satoi. Oli muuten tekemistä pysyä äitin perässä sillä iltalenkillä kun kerran kuului ukkosen jyrähdys 😂

Koska sää ei nyt ollut ruskaretkeilöille ihan suosiollinen niin täytettiinpä palju ja lämmitettiin sauna. Siis et pitää ajaa 1200 kilsaa päästäkseens ekan kerran elämässään paljuun... 

Uittamaan kumiankkoja. Olishan siinä vieressä ollut se purokin, mutta tuskin siinä sentään pulahtamaan olis päässyt. Kokemus tämäkin. Nyt ei enää ole kauheeta poltetta, et pitäis oma palju saada. sauna ja pulahdus meressä on etelän työlle kuitenkin parasta!

Tarina jatkuu... Tunturin valloituksella!