Ruutuvirkattu toppi ja kissanhoitoa

Alkuvuodesta aloin virkkaamaan ruutuja Sirdarin Replaystä. Aina silloin tällön virkkasin muutaman ilman varsinaista suunnitelmaa. Muun muassa Neulomakerhon retriitissä. Viimein oli paloja niin paljon, että niistä voisi "rakentaa jotain".

Jotenkin virkkaaminen ja värien vaihtaminen tuntui työlääläältä, joten keksin sarjatyön! Ensin kymmenen keskustaa, sitten niihin kaikkiin seuraava kerros jne. Johan alkoi paloja syntymän ja aina kymmenen valmiin jälkeen palkitsin itseni neulomalla jotain.

Kokeilin montaa erilaista kiinnityssysteemiä:

Ekassa oikeat puolet vastakkain ja lenkin uloimmasta reunasta piilosilmukoilla. Tokassa nurjat puolet vastakkain ja oikealta puolelta kiinteillä silmukoilla ulommasta lenkistä ja eri värillä. Oli muutama muukin, mut ne oli tyhmiä. Tässä eka oli siisti, mutta tylsä. Ruutujen väri oli sen verran plääsy, että kaipasin jotain "särmää" joten valitsin kakkosen.

Yhtenä sunnuntaina sit aloin koontihommiin. Oli visio, mutta en ollut ollenkaan varma sen toimivuudesta. Siispä maanataiaamuna koesovitus:

Visio näytti toimivalta, joten illalla noi vaakasaumatkin virkkuuseen. Päättelykeijulla oli tosiaan työtä kaiken jälkeen:

Alkuperäinen ruutumalli on julkaistu Kotiliesi Käsityöt -lehdessä 2/2023. Siinä oli tosi kiva ja raikas väritys:

Koska langassa on iloisten ja kirkkaiden värien lisäksi myös vähän rauhallisempia värejä, niin valitsin vaihteeksi epäsusumaiset. Ja ihan kiva tuli:

Liiviä voi käyttää näin pooloon päällä tai kesällä toppina. 

Lanka Sirdar Replay, koukku 4½, menekki 308 grammaa. 2 kerää värejä 1,2,3 ja kolme tuota lilaa. Paljon jäikin, joten varmaan samasta määrästä saisi vähän isommankin. Tässä leveys 50 cm - 5 ruutua leveyteen ja kuus pituuteen. Isomman koon sais 6*6 ruudusta. Lanka on jopa tällaisen epävirkkaajan mielestä tosi helppoa virkattavaa!

Kevät etenee hiljalleen ja viime sunnuntaina pääsin ensi kertaa saareen kurkkaamaan sielunmaisemaa. Olihan siinäkin pikkupikku yllätys, kun mökin ovi ei auennutkaan. Hippasen noloa oli heti alkuunsa turvautua naapuriapuun... 

Eipä siellä vielä paljon kevättöitä voi tehdä - maa vielä jäässä ja kaivokin. Aamuaikaisella lähdin, koska sadetta luvattiin jo puolen päivän aikaan. Ja olihan SYY lähteä kiireesti takaisin mantereelle! Edellisenä iltana oli tullut viesti, että Bigikissa saattaa tarvita hoitopaikkaa lähiaikoina. Soiteltiin ja sovittiin, että Bigi tulee tutustumiskäynnille. Hänhän on asunut maalla, eikä me olla tavattu ku pari kertaa aikaisemmin. Olin innoissani! Kävin samantien hakemassa kellarista hiekkalaatikon ja ison määrän leluja.

Matka sjujui mallikkaasti - no ehkäpä Bigi oli asiasta eri mieltä. Kotiutuminen kerrostaloon sujui myös. Olikohan syynä katkarapukattaus? Oikea sylikissa tämä kaunotar! 

Kämppä tukittiin tarkasti. Olkkarin pöydällä olevat langat kiinnostivat. Haisivat kissalle. Bigi lopulta päätti, että ihan vaarattomia olivat ja jätti sikseen. 

Leluista hän ei pahemmin piitannut. Katsoi mua vaan kuin vajaaälyistä. Kuvitteleks et noi hiiret korvaa aidot ja elävät? EVVK. Joka kerta kun istuin, niin kisu tunki syliin kehräämään. Voi miten mukavalta tuntui! Ja niin tutun kotoisalta se, että mustat leggarit oli karvoissa :)

Parveke oli kuitenkin pelottava paikka. Tassuhan aikoinaan vaati päästä partsille ja kuvittelin tietenkin kaikkien kissojen olevan samanlaisia... Maanantaina olin etänä ja neuloin auringossa parvekkeella. Jätin oven auki ja ajattelin, että jospa tähän hirveän palottavaan paikkaan uskaltautuisi tämäkin kisu - olihan se muutenkin koko ajan jaloissa ja siellä missä minäkin. Olin muutaman minuutin poissa hakemassa pyykkejä ja kun tulin takaisin niin kissaa ei missään! Parvekkeen ovi auki ja ikkuna ihan pikkuisen raollaan. Tutkin koko asunnon. Ei sängyn alla, ei saunassa, ei vaatehuoneessa! Paniikki! Onko se karannut???? 

Vartin verran kirmailin pitkin rantabulevardia, könysin kaikki puskat. Ei kissaa. Kävin taas kotona, tutkin taas kaikki paikat. Ei kissaa. Itkua vääntäen soitin Neulefriikille ja tunnustin: Bigi on karannut!

Puolen tunnin kuluttua meitä könysi kolme ihmistä ees sun taas pitkin rantaa huudellen ja kaikki koiranpissittäjät haastatellen. Ei kissaa...

Lopulta luovutimme ja palasimme takaisin kämpille. Ja mitä ihmettä? Jotain mustaa oli livahtanut sängyn alle! Siellähän se Bigikissa! Oli varmasti löytänyt vaatehuoneesta tosi hyvän nukkumapaikan. Oltiin sekin paikka kahden naisen voimin tutkittu jo useampaan kertaan!

Toiset sai hyvät (ainakin väittävät niin) naurut, mutta minä olin hermona vielä nukkumaan mennessänikin. Viittä vaille susukatasrofin aiheuttaja päätyi antamaan hurinahoitoa muina kissoina ihmetellen aiheuttamaansa härdelliä...

Saapa nähdä tuleeko hoitosessioista totta vai ei... Aika näyttää, mutta kun tiistaiaamuna katti haettiin takaisin kotiin, niin kantokoppaan laittaminen ei ollut ihan helppo juttu. Ja illalla kun itse tulin töistä, niin tuntui aika tyhjältä. Mutta varmasti oma koti on paras paikka meille kaikille!