Ihmeiden aika vai kummallinen mielenhäiriö

Muutama viikko sitten Salon Plazan kakkospuolen yläkerrassa oli kahden kangaskaupan varastojen siivous-popuppi. Joku kumma sai mut kurvaamaan sitä kautta takas tullessa, kun vein puodin postipaketteja automaattiin... Minähän EN ompele. En oo ommellut vuosikausiin muuta kuin pitsejä piirrettyjen liinojen reunoihin. Jotenkin mulla ja mun ylppärilahjaksi vuonna 1985 saaneella Pfaffillani meni sukset ritsiin jo monta vuotta sitten. Aina kun innostun, niin tuloksena on tohtori sykerö ja rouskisrouskis ja lanka poikki ja neula kans ja hermot menee...

Tämä on mun ylioppilaslahja vuodelta 1985. Muistin just et mun ihan ihkaeka ompelukone on ollut Toyota! Muistaakseni neulekonekin oli Toyota - taitaa olla sukua Evalle. Hyvä peli se - tällä hetkellä meneillään on jo kolmasToyota-auto. Reppuli on mainio kaveri. Se osaa kuskata mut töihin vaikka kuuntelen äänikirjaa. Ja töistä kotiinkin se osaa tuoda. Välillä liiankin hyvin kun tuossa autokatoksen edessä huomaan, et olis pitänyt poiketa matkalla kaupassakin. Siis oikea älyauto ja hyvä kumppani! 

Ennen koronaa oon viimeeks käyny Hesan kässämessuilla (jotka on muuten viikon kuluttua, mutta en valitettavasti pääse ja Turun messut on peruttu tänäkin vuonna). Ostin innoissani Unelmallisen Josefiinan kaavat ja kuvittelin ryhtyväni midinettiksi. Kannustajana oli Neulefriikki, joka harrastaa kaikkien muiden kässyjen lisäksi myös ompeluksia. 

Popupista piti selviytyä tyhjin käsin. Tai ainakin jonkun iloisenharmaan kera... Kuis kävi?

Piirsin kaavat. Mittailin tarkasti. Kaikki meni hienosti kun sain vielä päänkatkaisusssa (=kampaajalla) hyvät vinkit koneen huoltoon ja käyttöönikin. Viikko sitten lauantai-iltana lekkasin kankaat ja sunnuntaiaamuna ryhdyin toimeen. 2,5 tuntia ja kolttu oli valmis!

Kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Kouluaikana (Siis minähän olen alunperin ompelualan Artesaani, valmistunut jouluna 1987. Me oltiin silloin ekat artesaanit koko maassa! Niin et unohtakaa jo se insinööriys) Koulussa opitut jutut palautui mieleen ja konekin oli yhteistyökykyinen. Hommaan meni 2,5 tuntia! Ystäväni heitti, et miksi neuloa kun voi ommella...

No yks pikkujuttu tässä oli... Kolttu on täydellinen, mutta minä ihan vaan aavistuksen verran liian iso siihen sisälle! 

Osaamisen ilosta innoissani piirsin samantien kaavat seuraavaan kokoon (siis vain yhtä kokoa isompaan) ja tiistaina etäpäivällä menin Jättirättiin hakemaan uutta kangasta. Ei tullu kauppoja. Paniikissa ja tietämättömänä ja hölmöjen kuosien ja liian tarjonnan vuoksi pakenin paikalta ostamatta mitään. JOS ostan uuden kankaan, niin tarvitsen mukaan osaavan konsultin (Apua Piiku!!??!!) tai menen liikkeeseen, josta löytyy palvelua. Kuitenkin onnistumisen ilo on ollut huikea kokemus!

Mullahan on kankaita. Kellarissa kuíuaslaatikollinen eli paljon. Mutta ainut mekkokangas on kirkuvankeltainen college. Oli ompeluinnostus, etäpäivä ja konekin kotona, niin jotain piti keksiä. Monta vuotta sitten tein puikkopussukoita joten:

Sukkapuikoille säilytysratkaisuja:

Tähän versioon menee 18 sukkapuikot. Omat taskut 15 senttisille ja 20 senttisille.

Mukavan pieneen tilaan menee:

´Nyt on puotijuhlat juhlittu ja oikea arki alkaa. Kiitos kaikista kannustavista kommenteista. Oli hienoa ihanaa tavata puodissa monen vuoden jälkeen ilman maskeja ja etäisyyttä.

Jännittävän synttäriviikon jälkeen aamulla raivasin oman kotini asumiskuntoon ja päivällä käytiin aidin kanssa paserulla. Seilattiin ensin Turusta Åboon to the sunny side of the river.

Turus kukkii! Aurinkoa. pakkasta ja lunta! Mitä muuta voi synttäriviikon sunnuntaipäivään enää toivoa?

Aika juhlia ja höpsöillä! 21 vuotta lankakaupan tätinä.

Mihin aika onkaan mennyt? Pari viikkoa sitten havahduin huomaamaan, että tähän aikaan vuodesta on toinenkin merkittävä päivä. 21 vuotta lapsuudenunelmani toteutumisesta! Paljon on tapahtunut sitten alkuaikojen ja toisaalta ei. Olen halunnut pitää puodin perinteisenä käsityöliikkeenä ja kuitenkin räpistellä myös nykyajassa. Pystyssä ollaan edelleen ja siitä iso kiitos kaikille ihanille asiakkaillemme, aina kannustaville vanhemmilleni ja varsinkin Ida-Marialle, joka huolehtii puodista paremmin ku minä ikinä!

Etsikelin netistä jotain ikärajaa 21-vuotiaalle. Ainut löytämäni oli, että 21-vuotiasta ei enää käsitellä nuorena rikoksentekijänä. Siispä nyt pistetään elämä risaiseksi ja tunnustetaan kaikki mokat. Aikuiseksi en aio kasvaa ikinä! Saapa nähdä mikä on tuomio...

Sain alkusyksyllä koeneulottavakseni Niina Kaakkurivaaran Talvisen poolon.  Tein mallitilkunkin ja kaikki tiheydet ja silmukkaluvut mukamas täsmäs. Oli tarkoitus tehdä ittelle uus mökkivillapaita samalla kertaa... Kuis kävikään?

Nuttu päätyi piiloon, melkein hautautui häpeissään... Kunnes yks päivä puodissa Verkkokauppavastaava näytti olevan kovasti kylmissään näpytellessään tietsikkaansa ja ehdotin et jos tuo nuttu lämmittäis ku oli vihree ja vastaavan lempivärikin... Siitä lähtien villis on ollut Idan työvaate joka päivä!

Siis ei ollut moka. Mä vaan olin väärän kokoinen. Idan päällä onnetonkin riepu näyttää hyvältä. Lankana teetee Pallas ja Austermann Cashmere Cloud. Ihana yhdistelmä eikä kutittele. Ja ohje ihan kelpo ja jokaiselle jotakin eli ylhäältä alas ja perinteisesti (kuten mä vanha jäärä haluun tehdä).

Tätä nuttua on jemmattu piilossa syksystä asti. Moni tulee puotiin kysymään ohjeita ja neuvoja ku mää oon muka joku ammattilainen... Joo - tässä todistus siitä, että kaikki ei muka-ammatiaisellakaan mene aina ihan putkeen. Siinä myös on käsitöiden ihanuus ja kamalauus ja viehätys. Ku tekee itte ni saa mitä haluu.... Tai sit saa mitä sattuu tulemaan :)

Koska edelleekään mulla ei ollut uutta mökkivillapaitaa niin nyt on. Borgo di Pazzi Cedrosta olen tehnyt aika monta kaarrokavillistä viime vuosina. Ja aina kaikista keristä jää joku nöttönen. Päätin, et kun nöttösiä on tarpeeksi, niin teen niistä ittelleni uuden mökkivilliksen. Olin tosin jo rakastunut vadelmanpunaiseenkin, joten en malttanut odottaa vaan...

Nyt on uus. Ikioma. Sopiva. Oikeen kokoinen. Ei huano. Mun synttärivillis. Onnee mulle! Helman silmukkaluvun nappasin jostain, hihojen samoin ja kaarrokkeen kavennukset tein sillai ku sattui tuntumaan. Puikkoina 3½ mm resoreissa ja 4½ mm muualla. Tein kaikkia kappaleita yhtä aikaa joten toinen hiha CraSyillä ja toinen sukkapuikoilla. Lankaa kului 650 grammaa. Mun mielestä yllättävän vähän! Ja jos ei ilmeestä vielä näe niin tykkään. Eikä kutita vaikka on vaan ihan tavisvillaa eikä ees merinoa!

Tässä linkki nuttuihin, joista raitalangat koostuu. Lisäksi kaksi kerrosta tummaa harmaata tästä. Välikerrokset Cedroa väri 53. 

Koronavuosien jälkeen voidaan pitkästä aikaa juhlistella kaffien kera myös puodissa. Torstaista lauantaihin kaffetta ja susumaisten - ei niin nättien suupalojen kera ja kait me joku lankatarjouskin keksitään lakoista huolimatta... Ja muist aina, et meillä ei oo ostopakkoa.

Kiitos ku saan olla ja tehdä. Kiitos kun ootte.💕

t. Susu

Helmikuun sukkia ja kokeiluja

 Koska isoäidinneliösukkia oli kiva tikutella, niin teinpä pari väriversioita. Ensiksi meidän kaikkien suomalaisten rakastamilla väreillä eli Iloisenharmaat:

Ja niille vastapainoksi lällyhempeät:

Lanka teetee Pallas. Koukku DMC 3 mm ja puikot 15 cm 3 mm Zingit. 

Kansalaisopiston kurssilla pyrin joka kerta opettelemaan jotain uutta. Tikapuutekniikka opeteltu, mutta totesin et hyvä osata, mutta ei oo mun juttu. Viime torstaina opettelin onteloneulomista. Suunnitelmissa oli Matleenan tuplalapaset, mutta harjoituksena syntyi patalappu:

Lapaset taitaa jäädä haaveeksi... Pallasta tämäkin. Toisella puolella siis värit negatiivina.

Tuttavan kanssa tuli puhetta kallin sähkön ja sähkölämmitteisessä omakotitalossa etätöissä palelevan mahdollisista lämmikkeistä. Ponchohan olisi ollut mainio ja lämmin, mutta kaulus kutitteli niin, että vaatetta ei voinut käyttää. Siispä ehdotin et josko tekisin asialle jotain... Taas yksi uhkayritys - siksakkasin vanhan kauluksen reunasta, leikkelin , poimin silmukat ja tein uuden kauluksen Peo 30 -langasta. Ajattelin, et jos homma menee keturalleen, niin riepu olis joka tapauksessa ollut käyttökelvoton joten kovin suurta vahinkoa ei syntyis. Hienosti meni ja tuttavalta tuli oikein halit!

Torstaina kuulin sattumalta, että Halikon kirjastossa oli Kehrääjien miitti. Koska paikka on kotimatkan varrella, niin poikkesin kurkkaamaan. Paikalla oli vielä viiden jälkeen kolme kehrääjää rukkeineen.

Oli yksi ihan perinteinen, toinen sähkökäyttöinen ja kolmas tuollainen moderni, jota kuitenkin poljettiin ihan kauramoottorilla. Minäkin pääsin kokeilemaan värttinällä kehruuta. Komeaa pukleeta tuli ainakin metri:

Taitaa mennä tovi ennekuin Tassusta 14 vuoden aikana karstatut karvat päätyvät langaksi... Ehkäpä pitää vaan tyytyä ammattilaisiin...

Töissä mietittiin jotain kivaa ja helppoa lomakässyä hiihtolomalaisille. Suorakaiteen muotoisista paloista syntyi kisu ja vahingossa hiirikin. Ja oli kyllä hauskaa. Pehmolelutkaan ei oo ihan mun juttu. Tom ja Jerry:

Lankana Katia Pluma.

Seuraavaks jotain ihan mulle ittelle. Sitä odotellessa hyvää viikonloppua ja talvilomaviikkoa!

Elämänpuu - karjalainen kaarrokevillapaita tilaustyönä

 Viime vuoden loppupuolella puotimme sähköpostiin tuli seuraavanlainen viesti:

Hei!

Olin ostavinani tänään Joensuun Taitotalosta villapaidan mutta en lukenut tarkkaan tekstiä, se olikin "Tarvikepaketti Elämänpuu merinovilla".
Oma virhe.
Nyt on tarvikkeet mutta ei villapaitaa.
Heillä ei ole tiedossa kutojaa.

Internetistä löysin yhteystietonne. 

Nyt on miehellä myös se villapaita!

Pikkuisen hassultahan tuo näytti, mutta vastasin tietenkin kyselyyn. Muutaman ees sun taas viestin jälkeen kuitenkin pääsimme yhteisymmärrykseen . Kunhan toimitusaika saisi venyä tammikuulle.

Meillä kyllä tehdään neuleita tilauksesta, mutta vain omista langoistamme. Syynä on ensiksikin se, että jos koko homma menee totaalisesti keturalleen, niin ainahan voi tehdä uuden! Joka tapauksessa lupauduin tähän uhkayritykseen.. Ja tällä viikolla sain kuulla, että nuttu on oikean kokoinen ja kelpo.

Sain postissa langat ja ohjeen. Enhän tietenkään malttanut olla heti olla tikuttelemasta mallitilkkua. Mun käsialalla oikea tiheys syntyi 3,75 mm puikolla. Joulukiireisiiin vedoten aloitin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Kaksivärinen resori oli työläs ja varsinkin helmassa neulos kipristeli huolestuttavasti ihan väärään suuntaan:

Muutaman kaarrokeneuleen neuloneena näytti (jo ihan ojhetta lukiessani)  myös ihan siltä, että nutun ylpäpäässä oli aikas runsaasti kamaa. Puikoilta pudotessaan valmis nuttu näytti karmealta frillalta!

Koska uhkayritykseen oli ryhdyty, niin tein tapani mukaan "susut" eli tuuppasin valmiin nutun villaohjelmassa koneeseen... Ja koska kuivuminen kesti kaks vuorokautta, niin samaa vauhtia kasvoi mahahaavani... Merinollahan on taipumus venyä kastellessa ja nuttu oli ihan kauhea kun kokeilin sitä ittelleni kosteana. Näinköhän työ menee hukkaan ja pitää keksiä joku paikka, josta tilata uudelt Elli-langat uutta tekelettä varten...

Loppu hyvin ja vesi vanhin voitehista!

Karrokkeen silmukat tasoittuivat kauniisti ja kuvio on mitä karjalaisin. Paketissa oli lankaa riittävästi. Pohjalankaa jäi juuri ja juuri muutama metri, mutta kuviolangoista jäikin. Hyvä niin - näissä neitstäkin tilattavissa tarvikepaketeissa on erityisen tärkeää, että lanka lopu kesken. Asikkaan kanssa sovittiin, että loppulangat menee hyväntekeväisyyteen - esim sytohihoihin tai jopa mysyyihin pehmeä merino on ihan kalpoa. Noutaa saa puodista.

Tässä vielä sovituksessa itteni yllä:

Mut kun uhkiksiin on ryhdytty, niin seuraavana vuorossa toisen - vähän tutumman asiakkaan entraamista vaatinut hieno merkkiponco. Käyttökelvoton, koska kaulus kutittaa, mutta sähkönsäästäjälle ja kotona työtä tekevälle ponco olis ihan oiva työvaate,  Siksakkia koneella, klips klaps saksilla ja uutta kaulusta Peosta tikuttelemaan... Saas nähdä kui käy.. Nyt ei pelota niin kamalasti, koska vaate ei kuitenkaan ole ollut alun perinkään käyttökelpoinen kutittavuutensa vuoksi. Eli jos menee ihan mettään, niin katatstroohvi ei voi olla suurensuuri.  Peukut pystyyn!

Jämistelyä ja ystävyysjuhlaa

 Onkohan muitakin, joita harmittaa ne kirjavista ohuista sukkalankakeristä jääneet pikkunöttöset? Sadan gramman kerästä menee perussukkiin semmoiset 60-80 grammaa ja se loppu jää pyörimään jonnekki jämälankakoriin. Usein kirjavat langat on sellaisia, ettei toista kertaa löydä samaa. Päätin yrittää keksiä niille jotain...

Kolme jämänöttöstä, yks yksivärinen Step Classic ja kaks paria kivoja (ainkin omasta mielestäni).

Puikot 2½ mm KnitPro 15 cm 2,5 mm.

Sinisten sukkien kärjessä viimeiset 4 väriraitaa eri jämävärillä. Menekki punaisiin 74 grammaa ja sinisävyisiin 75 grammaa. Tummansinistä Classic-lankaa riitti molempiin 1 kerä.

Kirjoneule on edelleen suosittua, mut joskus sitä vaan kaipaa ihan tavallista raitaa ilman aivoja ja kaavioita. Siispä varren mallineule ei oo kirjoa, vaikka siltä saattaa näyttää. Kolme kerrosta raitalangalla ja kaks pohjavärillä.

Ystävänpäivä on vasta tulossa, mutta viime viikonloppuna meillä vietettiin Ystävyyden 50-vuotisjuhlaa.

Tammikuussa 1973 oltiin kuusivuotiaita. Muutettiin samaan taloon asumaan Turun Uittamolle Jalustikatu kolmeen vastavalmistuneeseen taloon ja miltei heti meistä tuli kaverit. Ystävyys on kestänyt vuodet, erilaisuudet, välimatkat ja erilaiset elämäntilanteet. Välillä voi olla pitkiäkin aikoja ettei nähdä tai edes kuulla, mutta aina tuntuu siltä, että jatketaan just siitä, mihin viimeeks jäätiin. Ja jos tarvii ystävää, maailma näyttää mustalta tai aurinkoiselta, niin tietää, että toinen on siellä. Tätä ystävyyttä ollaan joka vuosi jollain tavalla juhlistettu tammikuun 31. päivä. Tämä vuosi on tietenkin spesiaali - pyöreitä kun vietettiin.

Kukahan se on alkuperäinen "syypää" tähän? No tietenkin meidän vanhemmat! Kuka kuusivuotias nyt voisi päättää missä sitä asutaan? Mut kohtalo, vanhemmat ja Uittamo toi meidät Ellun kanssa ystävyyteen, joka on kestänyt jo viiskyt vuotta. Siispä mietittiin, että tähän juhlapäivään olisi hienoa saada heidät mukaan ja kiittää.

Lauantai-iltana juhlittiin meillä Majakkarannassa. Tässä pöydän ympärillä istuttiin iltaa ruokaillen luomuja ja muistellen vanhoja, vielä vanhempia ja vähän nykyisiäkin. Aika kului ihan huomaamatta ja ainakin mulla oli välillä liikutuksen kyyneleitä silmissä ja välillä taas naurun. Ilta kului kuin siivillä ja kivaa oli. Muutama nuoruudessamme tehty tyhmäilykin tuli paljastettua (koska 16 vuotiaana Pariisissa tehty "teinihölmöilyrikos" on jo vanhentunut ja samaan aikaan "mutsit" oli jazzkellarissa) ja loppuillasta piti vielä (yleisön pyynnöstä - ja parin punkkulasin jälkeen) vetää soolona Kampelavalssi , jonka viimeiseen säkeistöön piti pyytää tukea Lasselta ceedeelevyltä. Toivottavasti myös kunniavieraillamme oli hauskaa! 

Äidit olivat salaa treffailleet tietämättämme. Yllätyksiä saimme kokea. Päivän puhe ja jotain, josta kerron varmasti myöhemmin kun se toteutetaan. Ja ruusuja:

Mietin eilen, että niin ovat kuin me: Tumma ja vaalea. Vastakohdat täydentää toisiaan. Kummallekin kumpaakin. Mun ja Ellun mielestä ilta oli ikimuistoinen. Kiitos!

Sunnuntaina oli nostalgiareissun aika. Käveltiin Majakkarannasta ensin Uittamon Palviljongille ihailemaan maisemia Pitkäänsalmeen. Sitten uimahallille, jossa on nykyisin vaan kuntosali ja kuulemma altaassa oli nyrkkeilyharjoitukset ja varmaan lähitulevaisuudessa puretaan koko höskä ja rekennetaan jotain kamalia tornitaloja tilalle :( 

Sieltä sitten Jalustinkatu kolmeen kotitalolle ja pihaan...

Leikkikenttä oli kokenut uudistuksen, mutta keinu oli tallella vaikkakin vähän erilainen kuin ennen. Kahden vierekkäisen autonrenkaan sijaan olikin yksi iso. Toinen toiselle reunalle ja toinen toiselle ja vauhdit päälle ja laulamaan Virve Rostin Chigacoa kurkku suorana kuten vuonna 1975! Meillä viiskytkuusvuotiailla ei ollut estot päällä, mut pikkuisen mietittiin et kutsuuko joku nykyasukas poliisit paikalle... Niillä oliskin ollut hämmennystä kun puhalluskoe olis nättänyt nollaa. Seuraavana olis varmaan ollut edessä huumetesti... ONNI ON YSTÄVÄ, JONKA KANSSA VOI JAKAA HULLUUTTA 💕 Voi että oli hauskaa. Naurettiin ittellemme vedet silmissä ja vatta kippuralla.

Jonka jälkeen paettiin paikalta kohti Uittamon koulua. Se oli ihan uusi, kun aloimme koulutien 1973. Taidettiin olla ensimmäiset oppilaat. 1-3 vuotta. 1-2 oltiin eri luokilla. Meniköhän se luokkajako just meidän talon keskeltä? Juhlapäivämme kunniaksi liputettiinkin;) Tuo kivi tuntui lapsena ihan jättimäiseltä!

Sieltä matka jatkui bunkkereille. Lapsena siellä oli tosi pelottavaa. Näkyi toki yli kaupungin ja sieltä nähtiin kaikki ilotulitukset hienosti. Varmasti tänäkin päivänä. Kallioilla varovaisesti jäitä ja liukastumista peläten keski-ikäiset känttäiset tädit muisteli et kakarana täällä vaan juostiin kesät ja talvet varomatta mitään... Pelottavat bunkkerit olivat hienosti graffitein maalattuja. Tosin luontoon jätetyt spraymaalitölkit surettivat...

Vielä kotimatkalla poikettin toisen alakoulumme kautta. Vähäheikkilän koulussa käytiin luokat 4-6. Tässä urani alku: Käsityöluokan ovenkahvassa roikkumassa!

Ja tässä siellä tehty ihan eka neulepipo! Mulla tää ja Ellulla värit päivastoin.

Kiitti Ystävyydestä Ellu!

Tän päivän korvamadon voit kuunnella (kunhan ne mainokset menee ohitte):

https://www.youtube.com/watch?v=qYZYnStNwjc

t. Helperi