Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmis 2023. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmis 2023. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. tammikuuta 2024

Vuoden 2023 viimeiset

 Perinteinen lankametrien puolimaratoni tuli täyteen vuonna 2023. Vähän ylittyikin:

Valmiissa kässyissä 22214 metriä, josta neulottuja 21417 ja virkattuja 797. Jos laskisi vielä neulotut ja puretutkin metrit niin mikähän olisikaan saldo? Alla olevassa kuvassa yhdet joulupäivän ja tapaaninpäivän välisenä yönä puretut. Oli joskus jokus visio - pitkä villis. Oli takakappale ja 1,5 etukappaletta valmiina. joku neropatti oli tehnyt kolmen kerroksen raitoja ja alkuperäinen visio on jo aikaa sitten unohtunut, joten purkuun meni...

Joulupaketteihin päätyi aina vaan vähemmän neulomuksia. Jotain kuitenkin:

Suvun pienin oli ihan oikeasti pyytänyt villasukkia! Hurjan hyvä mieli tuli, kun paketin avattua sukat vedettiin heti jalkaan ja kuului hihkaisu et "Ihan oikean kokoiset!" Ilman tontun ohjetta en olis todellakaan osannut ajatella et kahdeksanvuotiaan kengännumero on sama ku mulla ittellä eli 39! Lankana Opalin Regenwald 19.

Tokaks pienin oli toivonut lämpimät pörröiset lapaset, jotka ei kutita. Esiteini tietenkin mustat... 

Lankana Katian Merino Sport. Kämmenosassa kaverina Katian 50 Mohair. Intialaisella peukalokiilalla.

Idalle tikuttelin koronassa ollessani tiiliskivisukat. Vihreä joku käsinvärjätty merinosekoite, jonka ostin yhtenä etäpäivänä visiteeratessani turkulaisia lankakauppoja (lue: kävin siis vieraissa). Ehkä Ilosta? Tiiliskivet Noro Silk garden Sockkia. Jämälänkaa tästä huivista.

Vuoden viimenen kässy oli edelleen sukat. Piti saada joku aivoton tenttiinlukukässy välipäiviksi. Lankana Katian merinosukkalanka Kanerva:

Niin kauhee väri et melkeen hieno!

Ihan vahingossa tuosta varresta poimittujen silmukoiden kohdasta tuli aika kivan näköinen!

Vuosi vaihtui (lähes) perinteiseen tapaan hyvien ystävien seurassa Tottijärvellä. Oli ihanaa tavata taas kaikkia ja myös kesävierastamme Patea:

Mä varmaan saan anteeksi isäntäväeltä liialliset partymixit ja maksamakkaran vai miten? Pitäähän sitä juhlaruokaa saada kissankin - varsinkin kaiken paukkeen ja räjähtelyn korvikkeena!

Pelirinki kokoontui kahtena iltana. Tuloksista ei taida olla pahemmin raportoitavaa...

Vuoden vaihtumista odotellessa:

Hyvästi vuosi 2023. Ei tuu ikävä. Olen onnellinen kaikista ystävistäni.


Iloa ja valoa uuteen vuoteen 2024!





sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Viikko ennen joulua...

 ... on ollut aikamoinen. Mutta joulu tulee ja meneekin. Viikon kuluttua ollaan ohitettu vuoden pimein päivä ja toivottavasti kuljetaan kohti valoa. 

Edelliseen postauksen jälkeen oli toisetkin pikkujoulut. Kaikkea sitä pitää tehdä saadakseen lautasellisen ihanaa riisipuuroa väskynäsopan kera... Salon seudun kädentaitajien pikkujouluissa piti vääntää rautalankaa...

Terveisin Susu - viis vee... Liina on vanhaa perua ja sekin äidin pistelemä. Ei mun.

Joulukuun tarjouslangasta Filzistä tikuttelin muhkean ja lämpimän pipon:

Joskus on vaan pakko tarkistaa omia ennakkoluulojaan. Pipo on kiva, lämmin ja sen tikutteleminen CraSy-puikoilla oli ihan mukiinmenevä kokemus. Minähän en näistä paksulangoista normisti kauheasti tykkää... Menekki kolme keräää eli 150 metriä.

Vielä yksi tilausjuttu ehti asiakkaalle. Siilisukat:

Näihin asiakas sai inspiraation mun "työkengistä". Lapsenlapselle menivät. Tällä kertaa ihan kiva oli tilaajalta kuulla et muksu on 2-vee ja jalan pituus 14 cm. Eri ikäisten pentujen tassut on eri kokoisia ja joskus ihan epätoivosena mietin et minkä kokoinen voi olla vaikka seittemänvuotiaan tassu! Se voi olla 35 tai vaikka 39. Mainiota et tuli tietoon noi sentit!

Pohjalankana yksivärinen Steppi ja siilin piikit hapsulanka Braziliaa (joka taas kerran on lopetettu vaan saas nähdä kui käy). Puikot 2½.

Happy Chenille on pikkuruisisssa kerissä ja ajateltu virkattuihin amigurumeihin. Koska en vapaaehtoisesti edelleenkään virkkaa, niin tikuttelin "apupupun". Söpöjä pikkukeriä kului jämptisti kolme kerää ja kaulaliinan neuloin siilisukkalangan jämistä.

Tänään oli halpasähköpäivä. Ja koska jotkut asiat vaan täytyy tehdä alusta alkaen niin joulutortut. Ja maksalaatikko. Maksis on varmaan joku lounaissuomalainen ihme joulupöydässä. Tai ainakin luulen niin. Opiskeluaikana maksista syötiin kun ei ollut rahaa ostaa mitään muuta...


Kaikesta jouluangstistani huolimatta se luikertelee vähin äänin myös kotiini. Eteiseen se hiipi jo eilen!



keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Nuttuja ja "Lampun henki" -tossuja

 Sainpas sittenkin kuvan TÄSSÄ postauksessa mainitsemastani nutusta!

Asiakas poikkesi näyttämään nuttuun ostamiaan nappeja. Lankana siis teetee helmi.

Nutun saajan perhe harrastaa mehiläisiä... 

Toinen nuttu on ollut osina valmiina jo ennen kuin sain koronan. Piti sääsätää "täydellisten" saumojen ompelu esimerkiksi kansalaisopiston Neuleklubiin. Mutta tuli se tartunta, ja kappaleet jäivät lojumaan kässäpussiin. Löysin ne muutamaa viikkoa myöhemmin... kylki kyljessä unohtuneen parhaat päivänsä nähneen eväsbanaanin kanssa!

Ou nou! Takakappaleessa oli "kiva" pikku tahra. Ei lähtenyt sappisaippualla, ei pyykinpesuaineella eikä edes tiskiaineella! Hetken jo suunnittelin kiikuttavani nutun kappaleet salaa yön pimeinä hetkinä roskikseen... Viimeinen epätoioinen yritys oli liotus lavuaarissa lämpimässä vedessä, jossa mukana muutama tippa Soakia. Ja kappas vaan - tahda hävisi! Pääsin ompelemaan saumoja.

Lanka on ihana Katian alpakkasukkalanka Alpaquina, puikot 3½ ja menekki jotain 60 grammaa. Alpaquina on niin suloisen pehmeää, että sitä vyyhtiä vois vaan silitellä ja halailla. Ihan mahtava vauvaneuleisiin, mutta 25% polyamidia tekee siitä ihan kestävän myös sukissa. 

Täs nyt sitä saumaa...

Törmäsin vanhoja joululehtiä selatessa kivaan perinnetossumalliin. Näitä tein joskus vuosia sitten ja nyt taas.

Lankana teetee Salla. Menekki pohjaväriä 2 kerää ja kuvioväriä vajaa kerä. Aloitin sinisistä ja innostuin niin, että aloitin muutamasta jämäkeristä noita retrovärisiä. Kun toinenkin pari oli valmiina niin...

Olipa sitten kaksi erilaista töppöstä. Koska en pura, niin piti tehdä molemmille kaveri. Nyt on sit kaks paria rumanvärisiä vierastossuja.

Ilman jalkaa tossut on aika hassun näköiset. Mulle tuli mieleen Lenigrad Cowboysin kengät, Neuleklubilaiset nimittivät näitä "Lampun henki" -tossuksi.

Ohje on helppo ja tossujen kokoa on näppärää säädellä eri kokoisiin tassuihin sopivaksi.

Itsenäisyyspäivän monivuotinen perinne on ollut leipoa kummitytön kanssa piparit koko suvulle. Otettiin varaslähtö jo sunnuntaina:

Hienosti sujui vuosien harjoituksella ja uudella lahjaksi saadulla reseptillä! Perinteistä poiketen ei poltettu sitä viimeistä(kään) pellillistä, koska äiti oli mukana ja vahti uunia kuin haukka ja antoi komennuksia poistaa piparit uunista juuri oikeaan aikaan! 

Pikkujoulujakin on nyt harva se päivä. Maanataina oli Salon kansalaisopiston kässäopejen pikkujoulut. Nautittiin nyyttäreistä ja opittiin tekemään makrametähti!

Meitä oli paikalla peräti neljä. Ja hassua oli huomata että meillä oli myös neljä erilaista tapaa tehdä nurja silmukka!

Seuraavat pikkujoulut on huomenna. Saas nähdä mitä siellä. Ainakin riisipuuroon osallistun. Ohjeistuksena on et pitää ottaa mukaan jotain pihtejä. Kuulostaa pahasti askartelulta... Jos ei sanoja "päivitys" ja "äppi" lasketa, niin "askartelu" on mun seuraavaks pahin kirosana!

Tänään on ollut ihana vapaapäivä pyjamassa. Joulukortit punaisessa kuoressa lähtövalmiina, oppikirjoja luettu, eka sinappikattilallinen keitelty, itsenäisyyspäivän kynttilät palaa makkarissa ja parvekkeella. Nyt soffalle  odottelemaan linnanjuhlia glögimukin ja kutimuksen kera. 

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!



perjantai 1. joulukuuta 2023

Hyvää pikkujoulua!

 Pikkujoulukuusi on koristeltu!

Lanka King Cole Moments. Puikot 2,25 mm sukkikset. Aloitin latvasta ja joka kolmas kerros lisäsin silmukan jokaisen puikon loppuun. Kerästä jäi vähäsen. Sisällä styroxkartio. En tullut mitanneeksi mut jotain 20 senttiä korkea. "Koristenauha" on Anchor Metallic -lankaa.

Pikkujoulussa pitää tietenkin olla kimallusta:

Ankean näköinen ledikynttilä sai nutun. Kaksi isoäidinneliötä. Lankana Encanto Slim ja koukku 2,5 mm DMC:n silikonkivartinen. Piti ottaa kuva puodin vessanpöntön päällä, koska se oli ainut pimeä paikka :)

Tein toisenkin:

Kerästä saa paidan ainakin neljälle kynttilälle. 

Yhtään en oo jouluihminen, mutta valoista tykkään. Harmi vaan, ettei näistä ole mitään iloa itselle. Kun asustelee ekassa kerroksessa kävelytien varrella, niin pimeällä on pakko pitää kaihtimet kii...


Joulukuun ekana puodissa alkaa aina perinteinen glögittely. Tänä vuonna mukana on myös pikkuinen joulukalenteri, josta päivän eka asiakas saa avata luukun. Luukusta löytyy joku pieni kässyjuttu. Ekassa luukussa oli pikkuisia kullanvärisiä hand made -merkkejä. Glögipannua ja kalenteria vahtii tonttu, joka näyttää vihertävine nenineen krapulaiselta... Terästystä ei glögissämme kuitenkaan ole. Tonttu vaan joutui huopumaan samaan pesukoneeseen vihreiden huopatossujen kanssa... 

Ihanaa kun täällä etelässäkin on lunta! Vuoden pimeimpiin päiviin se tuo valoa. Toivottavasti pakkanen jatkuu!

Hyvää pikkujoulua ja joulun odotusta!


maanantai 20. marraskuuta 2023

Noro ja muita juttuja

 Kuka vielä muistaa ihanat Noro-langat? Olivat toistakymmentä vuotta siten ihan kuuminta. Kalliita ku mitkä, mutta ihan omanlaisiaan. Kuidut värjätäään ensin ja vasta kuitusekoituksista kehrätään lankaa. Nyt niitä on jälleen saatavilla! Ja kummaa kyllä - hinta ei ole noussut samaan tahtiin ku monien muiden lankojen.

Lanka on ihan yhtä ihanaa kuin vuosia sitten! Huivissa Silk Garden Sock Solo ja Sock. 

Ohjetta modasin ihan vahingossa :) DMC:n Eco Vita -kirjan huiviohjeesta. Kirjavaa lankaa meni melkein koko kerä. Yksiväristä jäi kelpo nöttönen, jolla jo uusi kohde. Tuo I-cord -reuna on kolahtanut mulle ihan täysillä!

Olenhan muutakin tikutellut. Tosin kuvia ei ole, koska asiakkaat ovat tulleet hakemaan tuotokset samantien. Kuvaaminen on unohtunut.

Tein tämän jakun kokoa 86-92. Menekki teetee helmi -lankaa 127 g. Väri 349. Nyt voit käyttää mielikuvitusta :)

Toinen pikaisesti puodista lähtenyt tilaus oli Katian Alpacolorista neulotut perussukat. Toive oli napakat ja lämpimät, koko 41-42 ja jotain suttua estämään sitä ettei sukat pyöri jaloissa. Minä tikuttelin sukat ja Ida hoiteli liukuesteet. Eli "jarruneste" Sock Stoppia koko jalkaosan ympäri. Nämäkin sukat haettiin ennekuin ehdin kuvata. Mutta parin päivän kuluttua kuultiin et olivat juuri oikeanlaiset. Ja saatiin ihan ylimääräinen kiitos:

Voi kun mä muistan et tällaista ihanaa suklaatia sai lapsena joskus tosi harvoin tuliasiksi ruåttinlaivalta!

Viime viikkoina on tullut kaksikin reissua Tampesterin suuntaan. Ensimmäinen vähän surullisempi reissu - tosin oli mukavaa nähdä ystäviä vuosien takaa. Ja tietenkin Tassun vanha ystävä Pate;

Sain rapsuttaa ja antaa herkkutikun!

Toinen reissu oli viime perjantaina Naulefriikki Piikun kanssa turistibussilla Kässämessuille. Matkakässynä kaveri Kesäkauppaan malliksi neulotulle Ensiapupaketti-sukalle:

Lankana teetee Pallas. Puikot 3,0 mm Zing 15 cm sukkikset.

Messuilla ei mitään uutta. Käsinvärjättyjä hienouksia oli joka paikassa. Mihin minä olen menossa kun katselin askartelukauppoja ja ainoat ostokset oli mekkokangas ja juustoja?!?!? Ja parasta oli aamupalaksi/lounaaksi nautittu riisipuuro ja väskynäsoppa! Ja tietenkin seura <3

Matka sujui ilman yllätyksiä - pääsimme perille vaikka välillä epäilyttikin kuskin omituiset reittivalinnat. Kyllä sille kannatti skoolata:


Opiskelun tehtävänpalautus olis ollu perjantaina. En uskaltanut jättää viime tinkaan. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka tuotos häviää bittiavaruuteen tai netti ei toimi. Tai turistibussi lähtee Tampereelta Turun sijaan kohti Vaasaa. Mitä vaan voi tapahtua! Siispä torstaiyönä lähetin tuotokseni:
Ja jo nyt tiedän et läpi meni! Seuraavaa etappia kohti...

Saarimökkeily on ohi, mutta mökkeily jatkuu toisaalla. Oli tarkoitus mennä haravoimaan, mutta luni yllätti. Lumessa näin aamusella jäljet:

Keskellä tietä kaksi tassunjälkeä! Ei mistä eikä mihin. Vain kaksi jälkeä. Kummitteleekohan Blogikissa Tassu?

Ei sitä lunta nyt NIIN paljon kuitenkaan ollut ettei sienihullu olis kosteikkoja löytäyt. 

Pitihän ne kerätä mukaan!

Ettei vaan jäisi ilman meri/taivaskuvaa tämäkään postaus niin... Sama taivas - eri paikka.

Kuukausi vielä vuoden pimeimpään päivään!



maanantai 6. marraskuuta 2023

Koronakässyjä

Sain sen sitten minäkin. Tartunnan. Siis koronan... En ollut hirveän kipeä. Kuumettakin vaan pari päivää ja kolme yötä kurkku kamalan kipeänä. Töistä poissa viikonlopun lisäksi kolme päivää. Tosin ei ne varoitukset ihan turhia ole - vieläkin olo on hutera ja heikko, vaikka positiivisesta tuloksesta on jo melkein kaksi viikkoa! Joten ei ne varoitukset ihan turhia ole. Ekat uutiset koronan uudesta tulemisesta tulivat samana päivänä, kun itse sain positiivisen tuloksen.

Hehkuteltuani ankarasti ja monessa foorumissa kummityttöni kirjagarmissa suosittelmaa Marika Riikosen Yksin - kiitos -kirjaa tunnen kiitollisuustta ja vähän nolottaakin. Vaikka kaipaan usein yksinoloa ja tykkään hirveästi omasta seurastani, niin oli ihanaa huomata miten ystävät välittää ja huolehtii. Niin moni viestitteli, kyseli vointia ja voisko tuoda jotain. Tunnen olevani onnetyttö!  

Koska olin kotona ja mukana oli lankaa riittävästi niin... Opettelin intialaista peukalokiilaa:

Tein kolme kokoa. Lankana Cedro. leikittelin kämmenselän puikoilla erilaisilla pintaneuleilla. Puikoilla 3½ 15 cm Zingelillä ja menekki alle kaksi kerää kaikkiin.

Tilauksessa oli myös seuralapaset luistelijatytölle. Oli kämmenen kuvakin piirrettynä pahville, vaan liian pienet tuli. Menevät pikkusiskolleen ja isommat ovat passelit. Pienet Pallas ja 3,0 mm puikot, isommat Peo30 ja puikot 3½.

Koska sähkö oli halpaa, niin päätin taas kerran kokeilla huovuttamista. Tällä kertaa perinteisellä sukkamallilla. Varsi ensin teetee Sallaa 3½ puikoilla ja tossuosa SMC Wash&Filziä 5,0 mm puikoilla. Ihean perinteinen sukka 12 s puikko. Sallaaa 1 kerä ja Fliziä kaks. Pyykkikoneeseen froteepyyhkeiden kanssa 40 asteeseen ja ihan ookko lopputulos:

Hauskin koronäkässy syntyi ihan muutamassa tunnissa! Sain vinkin entisestä kollegaltani Käsityö-Elisan Maijelta! Itse en mitään golffaamisesta ymmärrä, mutta tässä mainio siilisuoja golfmailalle: Eipä mailat kolise ja kolhiinnu keskenään:

Hirmuisen hauskan näköinen tyyppi vai miten? Lankana varressa teetee Salla ja terässä  hapsulanka SMC Brazilia. Kenkkua et Brazilian valmistusta uhkaa taas kerran lopetus. Vielä on hiukan jäljellä. Joitain iloisenharmaita.

Pyhänpäivänä perinteisesti mökki talviteloille. Vaikka olo oli aika hutera, niin metsään piti päästä. Miten rentouttavaa onkaan metsässä kuljeskelu, vaikka vettä satoi ja ilma oli pirkkalonkeron harmaa. Musta tuntuu, etten ole saaren ainoa sienestäjä, koska saalis oli vajaat kymmenen litraa.

Tämä hauskanen metsänäkymä on tullut vastaan joka vuosi "pitkällä" sienikierroksella: Metsänpeikkojen neukkari ihan selvästi!

Tän neukkarin nähtyäni aina saan korvamadon. Tapio Rautavaaran Menninkäisten maa: Ihan paras biisi! TätäKIN biisiä harkattiin ainkoinaan tyttöenergialla möksän terassilla. Koreogafian kera ;) En muista onko esitetty livenä. Toivottavasti ei kukaan muukaan...