perjantai 22. syyskuuta 2023

Simppeli thing, Salkkari ja tilausneule

Kyllä täällä puikot suihkii vaikka mitään ei kuulukkaan! 

Ekaks taas yks uusi lanka puikoille Antea Soft:

Lanka on luomupuuvillaa, merinoa ja alpakkaa kauniissa liukuväreissä. Törmäsin alkuvuodesta Raitalampaan blogissa kivaan huivimalliin ja pitkään olen odotellut The Mallin ja The Langan kohtaamista. Nyt se viimein tapahtui!

Lankaa kului tasan kaksi kerää. Helppo ja kiva ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä. The Simle Thing.

Langassa on kauniit värit ja se ei tosiaan kutita tai pistele. Malli kiva ja erityisesti kolahti tuo I-cord reuna. Yksinkertainen on kaunista.

Seuraava uutuus kohtasi perinteen. Laines Du Nordin Poema päätyi mun ikivanhaksi Salkkariksi. Mun vanha ohje löytyy yllättäen edelleen netin syövereistä, vaikka sitä alkuperäistä lankaa ei ole ollut saatavilla enää ikuisuuksiin!


Yksi kerä Poemaa riittää. Puikot ja muu ihan ohjeen mukaan.

Mun piti laittaa toi keväällä ompelemani mekko päälle kuvausta varten ku huomasin et langan värit oli just samat!

Ja sitten vielä yks. Tilausneule, joka on aiheuttanut kiukuttelua pitkin loppukesää ja alkusyksyä. Joitain juttuja sitä vaan ei haluu tehdä, mut lupaa silti. Asiakas aikoi tehdä sen itse, mutta jotenkin se päätyi mun puikoille... Ohje oli joku Drops (olen kiukuspäissäni laittanut ohjeen roskikseen)

Lankayhdistelmä oli teetee Helmi + Gedifra Soffio. Puikot 3½ ja 4½ . 

Mulle vaan noi Dropsin ohjeet on vähän niinku kirosana. Upeita malleja ja suomenkielisiä ohjeita on pilvin pimein. Ohjeet vaan on niin sekavia ettei kauheesti tee mieli tarttua. Ei turhaan sanota, et lue koko ohje ennekuin aloitat! Asia, joka tarvittais heti alkuun löytyy usein jostain sivulta seittemän! Tässäkin ohjeessa vasta sivulla 4 pyydettiin tarkistamaan neuletiheys... Tai olla jossain kädentien kavennusten kohdalla tai jotain. No kiitostakin pitää antaa. Ohje oli hyvin mietitty ja virheetön. Sellaiseen ei ihan joka päivä nykyään törmää.

Joka tapauksessa kaikkien säätöjen jälkeen nuttu tuli. Valitettavasti valmiista ei ole kuvaa. Vielä tänään vaihdettiin napit. Toivottavasti asiakas tykkää. Mä olen vaan iloinen et valmiiksi tuli ja nätti oli.

Nyt kohti uusia neulomuksia! Jotain kivaa ja rentouttavaa eli sukkia. Ainakin.

Ja vielä loppuun viime viikonlopun hehkutukset. Viimeinkin uusi sieniveitsi pääsi tositoimiin:

Näitä siivotessa työjuoma olis maistunut toisellekin... Ötökkähuppuja on tehty, mutta aina unohtuu käyttää...


Maanataiaamun töihinlähtö oli pikainen. Jo muutaman hetken kuluttua ennennäkemätön hernerokkasumu oli peittänyt maailman!


torstai 14. syyskuuta 2023

Kirjoneule Alpaca Cottonista

Elokuu vilahti ohi pikavauhtia! Syksyn uudet langat saapuivat puotiin kertarysäyksellä ja ihan hysteerinen olo on, kun kaikkea ei millään ehdi saada puikoille yhdella kertaa! 

Ensimmäinen ihanuus on Austermannin Alpaca Cotton;

Lanka on ihanan kevyttä, kuohkeaa ja kaunista. Värikartalla on 4 väriä - alpakoiden omia eikä värjättyä. Puseron koko on S ja se painaa alle 300 grammaa! Innoissani aloitin tekemään ohjeen mukaan takakappaletta. Vasta jossain kädentien kohdalla tuli mieleen, et olishan tuon voinut tehdä pyörönäkin... Kirjoneuleen nurjat kerrokset oli välillä "vähän" hankalia. Hihat teinkin sitten Pyörönä CraSy Trioilla.

Puikot 4½ mm Addin Unicornit. Nämä "yksisarvispuikot" oli  tosi kivat. Eilen niitä saattin myös CraSy-versioina. Lankaa tästä projektista niin paljon, että jämistä syntyy vielä pipo - pitäähän niitä uusiakin puikkoja päästä kokeilemaan...

Elokuun viimeisenä tiistaina tehtiin Karvisen kanssa päiväreissu Suomen eteläisimmälle asustulle saarelle. Pieni uusinta myrskyiselle "etelänlomalle" yli vuosi sitten huhtikuussa.

Tällä kertaa sää suosi. Tosin hieno kokemus oli se myrskykin. Ainakin mun mielestä.

Matkakässynä mulla oli vauvan kypärämyssy. Koko setti tuli valmiiksi viikkoa myöhemmin etäpäivänä mökillä:

Lanka teetee Helmi, menekki koko settiin ihan pikkuisen yli kerä! Myssy 2½ Addin 60 cm pyöröillä, peukuttomat lapaset 2½ 15 cm Zing&Symphonieilla (koska molemmista sarjoista on osa puikoista katkennut/kadonnut) ja tossut 2,75 mm KnitPro 15 cm puikoilla. Setti oli tilausneule.

Pitkästä aikaa kuva sielunmaisemasta. Etäpäivän aattoiltana viime viikon tiistaina. Aurinko laskee jo tosi aikaisin.
Viikkoa aikaisemmin vietin unettomia öitä. Kuuhulluus ei oo kivaa...
Kaikkea jännää on taas edessä. Verkkopuodin uusi ilme julkaistiin maanataina. Eilen alkoi yks opiskelu ja lauantaina Neuleklubi kansalaisopistolla, Siispä taitaa tämä blogiparka jäädä jatkossakin heitteille. Toki ainakin kolme neuletta on valmiina, kuvaamatta ja raportoimatta, joten pysykääpä kuulolla!



tiistai 1. elokuuta 2023

Pikkuruisia sukkia popuppiin

Hupsista vaan! Niin se heinäkuu vaan hulahti ohi ja ollaan jo elokuussa. Mulle elokuu on aina jotenkin kivaa aikaa. Vaikka kesä on hienoa, niin syksy tuo mukanaan kaikkea uutta. Ja ne pimeneät illat.

Popuppimme Mathidedalissa sai jatkoajan elokuun kuudenteen. Mun välikässyinä tekemäni pikkuruiset vauvansukat alkoivat hupenemaan. Siispä ankarasti tikuttelemaan uusia...

Pikkuisen epätoivoinen tavoite: Kerätä mustikoita ja välillä tikutella valkoista vauvalankaa... Vaan onnistuihan se. Oikeasti tuollainen "intervallitouhu" on ihan toimiva juttu: Kahden desin kertsikkamukillinen marjoja, uinti, käsien pesu ja sitten muutama kerros sukkaa. Ei mee selkä tärviölle.

Viikko sitten varasto täydentyi kolmella parilla:

Lanka teetee Helmi (50g=200m merinovilla) ja puikot 2½. Menekki yhteen sukkapariin sellaiset 17-18 g.

Kyllähän kesääkin ollaan vietetty. Viikko sitten tehtiin pikkuveneellä eväsretki muutaman kilsan päähän asumattomalle saarelle. Toi sininen sukka oli yhtenä matkaeväänä. Muita:

Kertakäyttögrillin sytyttäminen ei menny ihan luonnikkaasti... Odotellessa katettiin pöytä:

Ja saatiin viimein makkaratkin kuumiksi. Kyllä maistui!
Mun omat kesäkauppavorot oli ja meni, mutta pitihän se perinteinen teatterireissu silti toteuttaa! Teatteri Provinssin Pikkupojat käytiin äidin ja isän kanssa katsomassa. Syötiin hyvin Ruukin Krouvissa ja vietettiin yö Matildan Marinassa, Ja kaikista sääuhkailuista huolimatta taas kerran onnistuttiin pysymään kuivina koko "lomasen" ajan!


Ruukin miljöö on vaan niin upea. Tänä vuonna en ehtinyt käydä edes alpakoita katsomassa, kun piti aamiaisen jälkeen kaahata takas puotia availemaan.

Juhannuksena sovittiin, että yksi vieraistamme tulee pariksi viikoksi saarilomalle ja nyt on sen aika:
Tassun vanha ystävä Pate! Ja me ollaan niin lässynlässyn... Ja kilpaillaan siitä kumpi saa rapsuttaa tai antaa ruokaa. Arka Pate on tainnut kuitenkin hyväksyä meidät ruoka-automaateikseen ja saamme nähdä hänet ainakin kolmesti päivässä. Joskus saadaan jopa ottaa syliin ja kuulla kehruuta! Voi näitä onnenhetkiä!
Kisulällytyksen lomassa tikuttelin lisää pikkusukkia. Mustikoita ei tarvinnu poimia. Paten äiskän kanssa saatiin just ja just kokoon puoli litraa Tottijärvelle vietäväks. Ei sadetta. Ei mustikoita. Siispä sukkia! Yhdet vähän isommatkin:
Malliksi popuppiin Matildaan. joka siis avoinna vielä tän viikon sunnuntaihin 6.8. asti!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Sukkasia silkistä ja alpakasta

Meillä on puodissa ollut tänä vuonna teemana "kuukauden sukka". Heinäkuussa töpsötellään paljain varpain, mutta lenkkareissa tai crocseissa tassu hikoo ja jotain olis kiva olla siinä välissä. Ida heitti mulle ajatuksen, joka mun piti sitten toteuttaa... Parit koeversiot oli hakusessa ennen kuin tämä oikea löytyi!

Tavoitteena oli pieni, mut sellainen, joka pysyy tassussa. Toinen tavoite oli, et se syntyy yhdellä kertaa puikoilla ja niin, ettei silmukoita tarvii poimia mistään eikä ommella saumoja. Koska tämä on niin pikkuruinen jalatin, ettei sitä oikeastaan voi sanoa sukaksi, niin olkoon sukkanen!

Näyttää perin juurin hassulta, mutta täyttää kriteerit. Lankana Regia Premium Silk, puikot 2,5 mm sukkikset (vähintään 20 senttiset). Menekki 37 grammaa.

Koska kesä ja koska on kivaa tehdä jotain pientä, kivaa ja helppoa, niin tekaisin Susun Tundra-palmikkosukat vaihteeksi Regia Premium Alpacasta:

Puikoilla Ergo 3½. Täällä möksällä ei ole toimivaa puntaria, mutta oletan et kuuskytjotain grammaa meni.
Jos kysyisit miltä kesä näyttää... 
Niin tässäpä ne tärkeimmät!

Pari päivää mökillä takana ja vielä yksi edessä. Perjantaista sunnuntaihin on mun vuoro olla puotipuksuna Mathildedalin Pop-Up kesäkaupassa

Nähdäänkö siellä?


keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Kesäleikkejä ja kesäkauppaan

Edellisen postauksen Kesäleikki-neule tuli valmiiksi. Pikkuisen homma tyrehtyi juhannuksena ja sen jälkeen oli taas tartuttava puikkoihin!

Koko keskimmäinen (=3-4vuotialle) ja lankaa kului vain 41 g eli vajaat kolme kerää! Koska olen ollut viime aikoina tapani mukaisesti kesäinen "asunnonsäästäjä" niin en laittanut valmista nuttua villaohjelmaan koneeseen vaan kastelin ja kuivailin tasona mökillä.

Ja taas käsiäalan "sutut" silisivät siedettäviksi. Kuten kuvasta näkyy - kuivaa on ollut ja keltaisia lehtiä ripottelee alas vaikka heinäkuu on vasta alussa!

Ohjeesta tämän ohjepoliisin pitää antaa kiitosta. En huomannut virheitä ollenkaan! Minähän suhtaudun ylen skeptisesti näihin mysteerineulontoihin, joten iloinen ylläri. Lankana siis teetee Helmi (50g=200m, 100% merinoa). Puikot resoreissa 2½ ja muuten 3,0 mm. Oli pitkästä aikaa hauskaa tosiaan leikitellä vaan oikeilla ja nurjilla silmikoilla!

Puikoista tulee aina kysymyksiä ja taas totesin et niillä on eroja! Tosilla vaan tulee tasaisempaa ja toisilla ei. Pääntien ja helman resorit neuloin Addin 2½ mm 60 cm normipyöröillä. Ihan ookoo. Miehustassa (luullakseni) Addin 3,0 mm 60 cm pitsipyöröt (ne, joissa on kullanväriset teräväkärkiset puikot ja punainen kaapeli) ja jälki oli suttuista! Kurkkaa edellinen postaus jos et usko. Hihoissa mulla oli 3 mm CraSy triot ja yks tavallinen addin bambusukkapuikko. Jälki taas tasaista. Jaa et miks se yks bambu? Oli helpompaa pitää hihan kuvion 16 silmukkaa aina omalla puikollaan. Joka tapauksessa kastelu tasoitti kaikki erot ihan siedettäviksi!

Ja purkkivärjäys alkoi käymään. Ekaks ei tapahtunu mitään, seuraavaks näytti hiukan vihreältä. Yhtenä päivänä Ida kysyi et haiseeko toi? No haisihan se ja mä raotin pikkuisen kantta... Poks ja hiveet roisteet päin kummankin naamaa ja kauhee löyhkä! Vein purkin heti ulos ja illalla töitten jälkeen Karvislandian pihalla huuhtelin, huuhtelin, huuhtelin... 

Mut eikös tullutkin hieno neonkeltainen?

No sit se "virallinen" osuus... Tänäkin kesänä meidän perinteinen Pop-Up -kesäkauppamme löytyy Mathildedalista! Pitkään meni ennekuin ajankohta varmistui. Nyt ollaan Kankirautavarastossa 10.-26.7. ja meitä pieniä salonseutulaisia pikkupuoteja on paikalla meidän lisäksi mukana 6. 

Löydät popupistamme meidän lisäksi mm. Salo Designin sisustus- ja muita kodintuotteita, Vetinetin rintsikoita, alusasuja, uikkareita ja Soakia, Modaliisan mekkoja ja laukkuja Elisabethin hattuja, Teini&Taaperon lanstenvaatteita ja -tuotteita ja Bizarren uniikkeja ja ekologisia tuotteita pienyrittäjiltä Suomesta ja maailmalta. Mun omat puotipuksupäivät on pe-su 14.-16.7. Ja salolaiset huom! Kannattaa poiketa useamminkin, sillä Paikulla päsee ilmaiseksi arkisin ma-pe!

Ja sit se höpöhöpöosuus!

Perinteiseseen tapaan olin juhannuksen alla lomalla. Oli niin kuumaa, ettei jaksanut tehdä yhtään mitään. Merivesi on niin lämmintä, ettei edes kala käy pyydyksiin. Kerran saatiin sentään kolme ahventa. Koska meillä ei ole kissaa, niin päätimme syödä kalat ihan itse:
Koska hellan käyttö sisätiloissa olisi kuumentanut mökkiä entisestään, niin Karvisen viime syksynä sähköpulan pelossa hankkima kaasuliesi osoittautui ihan käyttökelpoiseksi.

Kaveriksi tein ittelleni salaattia:

Karvisen salaatti oli kaupan perunasellaista...

Juhannus vietettiin ystävien kanssa. Yhden mielestä oli "selvästikin" paras jussi pitkiin aikoihin. Kivaa oli meillä muillakin. Vieraaksi satiin myös Patekissa. Tassun hyvä ystävä on sekin tottunut saarielämään ja näyttäytyi porukoissa aiempaa enemmän.
Me tietenkin oltiin varattu yhden ahvenen fileet Patea varten ja toinen tuli poikien juhannuskalalla uuden sähköperämoottorin avustuksella... 

Kuumaa on ollut ja kesäkuun sademäärä 9 mm. Heinäkuun alku näyttää toiseltä:

Toivoa kantsuista on! Kunhan vaan tää sadesää jatkuisi. Heinäkuun alku näytää lupaavalta. 

Mulla on toive "venyttää" työviikkojenkin viikonloppua aina vähintään maanataiaamuun. Saaresta lähtiessä yleens varaudun etukäteen seuraamalla sääsivuja ja uutisten säätiedotuksia. Jotenki se jäi. Telkkua en avannut enkä tietsikankaan sääsivuja kovin tarkkaan seurannut... 

Aika seikkailu oli! Laituri keikkui, vene keikkui eri tahtiin ja piti miettiä missä välissä sinne pääsee könyämään. Pelastusliivit vei tuuli kaislikkoon jo ennen lähtöä! Onneksi oli varaliivit ja Karvinen myöhemmin pelasti karkulaiset. Veneen takanarun pollarin oli tuuli riuhtaissut mukanaan (sekin lötyi). Hitaasti niiden seitsemän ISON aallon välissä samaan tahtiin köröttelin vastarannalle. Siellä piti ihan pieni aikaa asettua, ennen auton rattiin ja töihin lähtemistä.

Jossain kelissä jopa minä osaan ajaa hiljaa!

Ja hullu kun olin - palasin illalla takas ;)

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Kesäleikki-yhteisneulonta osat 1-4

Taito-Eteläpohjanmaan Kesäleikki-yhteisneulonta alkaa olla viittä vaille pulkassa. Siis kirjaimellisesti, sillä viides ohjepätkä ilmestyy keskiviikkona ja mulla on valmiina jo kaikki tähän mennessä julkaistut vihjeet. Olisikohan syynä tämä kamala helle - muuta ei jaksa tehdä ku istua varjossa neulomassa...

Osa 1:

Kyseessä on mysteerineule, eli etukäteen ei voi tietää mitä on tulossa. Lapsen kaarrokeneule ylhäältä alas. Lankana teetee Helmi ja mulla tässä uusi väri 250. 

Osa 2:

Ohjeessa leikitellään erilaisilla pintaneuleilla. Varsin simppeliä neulottavaa, mutta mukavaa vaihtelua kaikkien kirjoneulejuttujen lomassa. 

Hihan silmukat jätin odottelemaan lepuuttajalle. Tämä on taas uusi "hilavitkutin" ja totesin sen varsin toimivaksi. Langalle pujottaminen on hidasta ja varsinkin silmukoiden takaisin puikolle ottaminen hankalaa. Silmukkaneula taas tahtoo aueta kun työ välillä pyörii jossain kässäpussissa. Täällä saaristossa tosin lepuuttaja tarkoittaa jotain ihan muuta... 

Osa 3:

Ohjeen osat julkaistaan Facebookin ryhmässä sekä Taidon verkkosivuilla. Facessa ohjeet säilyy, mutta ilmeisesti verkkosivuilta häviävät. Tosin tämänpäiväinen ohje ei vieläkään ole verkkosivuille ilmestynyt... Ketuttaa niiden puolesta, jotka haluasivat osallistua, mut eivät ole naamassa. Huomautin asiasta jo kerran aikaisemminkin.

Osa 4:

Nyt alkaa jo näyttää nutulta! Tähän mennessä lankaa on kulunut tasan kaksi kerää. Teen keskimmäistä kokoa eli 3-4 vuotiaalle. Helmi on uskomattoman riittoisaa lankaa! 

Kaksosflikkojen ohje on omasta mielestäni ihan selkeä ja kelvollinen. En ole löytänyt yhtään virhettä! Yhden napinläven tein kyllä omin päin - se mielestäni puuttui ekasta osasta, mut voi olla ettei sitä kuulukaan olla. Kakkososan jälkeen yksi silmukkani oli tehnyt mystisesn katoamistempun. Mitäs pienistä: Tekaisin uuden tilalle johonkin mallineuleiden vaihtumiskohtaan. 

Joskus meillä puodissa kysytään, että onko neulottu koneella kun on niin tasaista... Nyt näkyy, että ei se käsiala kovinkaan siloista ole. Kun valmiin nutun kastelee (tai pesee villaohjelmassa, mitä en tietenkään saa suositella kenellekään vaikka itse niin teenkin) niin johan taas näyttää ammattilaisen työltä! Toivottavasti tälläkin kerralla. Nyt siis odottelemaan viimeistä vihjettä. Sillä aikaa voinkin tikutella jotain ihan muuta!

Saaressa on satanut kesäkuun aikana tasan kolme millimetriä. Maa halkeilee ja jopa lupiinit ovat näännyksissä!

Oli tarkoitus antaa kaikkien sinisten lupiinien kukkia ja käyttää niitä värjäämiseen. Sanotaan niistä tulevan hienoa sinistä väriä. Viime viikolla lueskelin ohjeita ja totesin ettei moinen vaivannäkö sittenkään ole mun juttu! Tuoreista kukinnoista tulee sinistä, mutta väri haalistuu ja muuttuu ajan myötä vihreäksi. Mun tuurilla siitä tulis peessiä. En viitti aiheuttaa itselleni moista pettymystä. 

Näin kuumalla ei edes ruoka maistu. Paitsi jos siitä yrittää tehdä nättiä:

Loppukevennys Osa 1: Mattopyykkäri joutui juuriharjahommiin, koska painepesuri sanoi sopimuksen irti. 

Loppukevennys Osa 2: Tokmannin kärmeskarkotin on pelkkää huijausta!