24 joulupalloa

Olipas siinä urakka! Vaan nyt ne kaikki 24 norjalaispoikien eli Arnen ja Carloksen suunnittelemaa joulupallomallia ovat valmiina!

Mulla oli tarkoitus tässä yhtenä iltana kuvata jokainen pallo yksitellen, numerojärjestyksessä vaan kuinkas kävikään?

Tassu on sitä mieltä, että koska hän on norjalaista sukua, niin pojathan ovat suunnitelleet pallonsa vain ja ainoastaan häntä varten!

Ja äiskä tietenkin Hyvä Ihminen, koska on tikutellut illat pitkät ja (joskus aamutkin) hänelle leluja…

Siispä läjäsin kaikki pallerot muovikassiin ja kiikutin Reppuliin turvaan ja ryhmäkuvasin vasta töissä.

Ekan pallon (yläkuvassa oikealla alhalla) tein ohjeen mukaisesti 3½ mm puikoilla. Seuraavat 3,25 mm tai 3 mm Knit Picks 15 cm puikoilla. 

Ohjeessa täytteenä oli vanua, mutta minä halusin säännöllisen mallisia ja keveitä, joten sisällä on askartelukaupasta (siellä Halikossa sijaitsevan ostoshelvetin kupeessa olevasta) hankitut styrox-pallot. 

Tuuppasin styroksit pallon sisään, kun jokaisella puikoilla oli jäljellä 6 silmukka. Sen jälkeen neuloin loput kavennukset.

Ohjeesta poiketen en katkaissut lankaa päättelyn jälkeen, vaan virkkailin 3 mm Waves-koukulla ripustuslenkin saman tien.

Jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että norjalaispojilta on ideat lopussa (tai sit en vaan ymmrrä näitä hienoja kuvioita). Kun yks vihreä, yks punainen ja kaks valkoista kerää oli käytetty, niin turnauskestävyys on lopussa ja päätin et nyt saa pallottelu riittää. 

Mutku valmiina oli jo 21 palloa ja vain kolme puuttui niin päätin venyä. Sinivalkoisia:

Lankana SMC Wool 125, menekki yhteensä 240 g (eli värivalinnoista riippuen 5-6 kerää). Meiltä saa langan ostaessaan mallit kaupan päälle (niin pitkään kun ohje”töppösiä” riittää).

Ekoissa palloissa meni aikaa ihan reilusti, mutta kun levennykset ja kavennukset oli mielessä, niin yhden pallon tikutteli vajaassa tunnissa.

Kirjoneulejoulupallot ei oo mikään ihan uus juttu meikäläiselle. Jo varmaan kolme vuotta sitten Kauneimpien Käsitöiden joululehdessä oli omasta mielestäni tosi kiva pallomalli. Näitä tikuttelin parina jouluna:

Norjalaistyypit valtaavat alaa meidän puodissa edelleen. Pallojen seuraksi eilen saatiin kolmas versio heidän sukkalangastaan. Kivoja värejä siinäkin – inspiraationlähteenä norjalaisten kansallispukujen kirjotut vyöt. Tarvittaiskohan me täällä kotimaassakin omat poikamme tai tyttömme etsimään virikkeitä omasta, rikkaasta kansallispukuperinteestämme  ja käyttämään sitä uudella, raikkaalla ja ennakkoluulottomalla tavalla?

Hyvää pikkujoulua!

Jatko-osa edelliseen postiin eli heijastinta ja kulkupeliä

Tämän päivän heijastinjuttu on se et mun mielestä typerin tiellä liikkuva itsemurhakandidaatti on pyöräilijä, jolla ei ole heijastinta EIKÄ valoja! Lähdin itte liikkeelle vähän jälkeen seiskan aamulla ja tulin kotiin vähän vaille seittemän illalla. Päivän valoisan ajan olin töissä. Ainakin kuus valotonta-heijastimetonta pyöräilijää havaitsin – ihme kyllä. En ajanut kenenkään yli.

KristiinaS oli ihan oikeassa – viikko meni ankarasti pähkäillen uuden auton nimiäisiä. Jos jotain oikeaa asiaa miettisin yhtä intensiivisesti niin?

Rompparilta palattiin takaisin Turkuun. Isän reittivalinnat olivat melkein yhtä mielenkiintoisia kuin mennessäkin. Piti oikein muistutella, ettei sen jäljelle jäävän auton bensaa ole pakko kuluttaa loppuun… Ei voi sanoa, että suorilta mentiin autokauppaan hakemaan porukoille uutta autoa. Kauppa kuitenkin löytyi ja autokin sai jo hallissa nimekseen Sinisimpukka.

Minä jatkoin niiden entisellä autolla kotiin kokkailemaan. Illalla vietettiin yhdessä Rypäleen muistotilaisuus ja juhlistettiin uutta Sinisimpukkaa. Tarjolla oli muusia ja soosia ja kyytipoikana lahjaviini. Tassu tietenkin osallistui juhlintaan saamalla karkkia ja rapsuja. Illalla pelattiin vielä korttia. Rypäle olis ollu iloinen. Uskon niin.

Minähän ollen porukoiden vanhan auton kanssa jo vähän tuttu. Sehän oli mulla lainassa kesällä. Automaattivaihteisella saattoi liikkua, vaikka olikin vasen jalka kipsissä ja ilman kipsiä puodin 32 asteisen työpäivän jälkeen kotimatkan ilmastointi teki tuplaksi turvonneelle räpylälle ihanaa! Kotiporteilla olin ku us ihminen. Siispä kesällä nimitin kulkupelin Ambulanssiksi.

Äiti oli sitä mieltä, ettei sitä Ambulanssiksi voi enää kutsua. Siispä nimeä pohtimaan…

Autohan on jo vähän elämää nähnyt ja reissussa rähjääntynyt. On ryppyä keulalla ja lommoa perässä. Ulkoilme on lyhyt ja paksu… Ekat nimiajatukset oli Ruttu, Lytty tai Rusina. Ei käy – jos vaikka nimi on enne.

Helmi oli ystäväni ehdotus, kun lähetin kuvan. Äiti ehdotti Oliivia (joka oli Rypäleen ”työnimi” aikoinaan). Jotenkin mikään ei tuntunut oikealta.

Viime lauantaina kunnon päivänvalossa katselin auton ”ilmettä”. Sillä oli kivat pikku korvat ja ystävällinen hymy. Näytti kiltiltä. Karvisen mielestä Marsulta. Mut marsu ei vaan oo mun juttu – mä muistin et hamsteri, myyrä, mäyrä tai mikä lie jyrsijä mut en mitenkään marsua. Ei käy. Ja mitä Tassukin ajattelis, jos joutuis reissulle lähtiessään ensin kuljetuskoppaan ja sen jälkeen jonkun JYRSIJÄN kyytiin?!?!

Lopulta totesin et kulkupeli näyttää ihan hobitilta. Niillä on hassut pienet suippokorvat ja ne on kilttejäkin. Tunnetusti hobitit selviävät pitkistä ja vaarallisista matkoista jos on pakko ja jos ne saa tarpeeksi ruokaa. 

Keskiviikkona kasvohoidossa rentoutuessani se viimein kirkastui: Uuden kulkupelin nimi on REPPULI!

Reppuli kuulostaa kivalta. Reppuli tuntuu suussa mukavalta. Reppuli kuskaa mut ja mun kaikki (aina vähintään kolme) reppua paikasta A paikkaan B.

Meillä on vielä vähän matkaa oikean susu-reppuli-suhteen vahvistumiseen, mutta nyt kun meillä on nimet niin eiköhän se tästä lähde kehittymään.

Reppulikin osaa puhua. Tosin sillä on vähän taipumusta nalkuttamiseen. Jos ajan muutaman metrin ilman turvavyötä niin heti alkaa karmea piipitys! Puhumattakaan sen lempihokemasta:  ”Ajat ylinopudella.”  Olenhan minäkin saanut sitä huijattua – se ei vielä ole huomannut, että maanteillä ja motarilla on voimassa talvirajoitukset ;) Ja jos soittaa hyvää musaa tarpeeks kovalla niin nalkutusta ei kuule ollenkaan. Kyl tää täst. Yks parkkivalo on jo pimeenä, joten on kait pakko vähän tutustua myös huoltokirjaan. Ja samalla etsiä jos sen nalkuttavan akan sais hiljennettyä.

Kässäblokissa pitää tietty olla joku kässykin. Siispä tossukat:

Malli perinteinen, torstai-aamun kässäkurssilla opittu ja open anopin perintötossun mukaan opeteltu.

Lankaa kului 66 g. Lanka teetee Pallas, jämiä lapasviikonlapasista ja puikot 3½ Knit Picks pyöröt. Ohjetta ei ollut, vaan meitä opetettiin ”kädestä pitäen”. Kaikkien tossuista tuli vähän erilaisia. Joku teki sileää, joku vaan muutamalla värillä. Toiset pyörönä kärjen ja toiset (niinku mä) eestaas ja päällä oli sauma. Näissä tossuissa outoa on koko – aina oikein neulottu tossu näyttää pieneltä, mutta venyy isoonkin jalkaan. Kiva malli – näitä lisää.

P.S. En meinaa viettää Reppulin nimiäisiä. Aattelkaas jos kuoharipullo mäiskätään risaks auton oveen, niin saattaa tulla lisää lommoja. Kaiken lisäks hyvä kuohari menee ihan hukkaan. Ja sitä paitsi - nyt on alkanu glögiaika. Nih.

Rypäleen viimeinen matka ja muutama myssy

Viime päivät on taas olleet enemmän tai vähemmän vauhdikkaita, joten kässyjutut on vähissä. Muita juttuja olis liiankin kanssa… Mut jos nyt kuitenkin se viikon kässy (=vähiin on käyny kässyilyt):

SMC:n Lunio Fine –langasta pipo.

Tein samalla mallilla kuin Novellikoukkupipon. Luulen, että tuon nurjan raidan olen rötsinyt jostain muusta blogista (varmaan Matleenan) – ei se omaa keksintöä ole mut kivaa ilmettä muuten sileään tylsyyteen.

Heijastinlanka ihan oikeasti toimii, vaikka ei korvaakaan oikeaa CE-merkittyä heijastinta. Kattokaapa vaikka miltä näyttää kuva salamavalon kanssa otettuna:

Samalta näyttää kun auton valot osuu pipoon.

Ihmetyttää vaan, miks moni äiti/isoäiti on viime aikoina puodissa kertonut, että nykynuorison mielestä heijastimien käyttö on noloa! Kenen henkikulta on niin halpa et nolottaa käyttää heijastinta. Onneks on kaikkia kepulikonsteja – niinku tää lanka, tai johonkin salaa ujutettava ohut heijastinlanka tai –nauha…

Aika makee idea heijastinlangan käyttöön on musadiggarin kuulokepiuhojen päälystäminen heijastinlangalla. Katso linkistä video ja ohjeet!

Omasta mielestäni mä ajan autolla aika paljon ja nyt kun tämä vuoden pimein aika on alkanut, niin tosiaan huomaan heijastimen tärkeyden. Mustissa vaatteissa pimeässä ilman heijastinta kulkevaa ihmistä ei näe ennen kuin voi olla liian myöhäistä. Heijastimen kanssa kulkeva ihminen (tai lemmikki) näkyy monen sadan metrin päähän!

Tein mä sit pikkumyssyn kaveriksi yhteen aikoja sitten neulomaani vauvannuttuunkin:

Malli jostain ensimmäisistä teetee Verkkolehdistä ja lankana teetee Helmi (26g). Puikot 3 mm 50 cm Addin bambupyöröt. 50 cm on edelleen mielestäni se paras pipomitta.

Niinku tuli jo mainittua – kilometrejä meikäläiselle kertyy. Vaikka en ajaisi muuta kuin töihin ja takas ni 112 km tulee mittariin joka päivä.  Usein kuus päivää viikossa. Paitsi kesällä vaan viis.

Melkein kaksitoista vuotta ja yli kolmesataatuhatta yhteistä kilometriä meillä oli takana Rypäleen kanssa viime viikon keskiviikkona, kun jätimme sen romuttamoon. Ikävä tulee.

Rypäle oli hyvä kumppani. Se osasi kuljettaa mut kotiin koska vaan. Usein se toi mut töistä kotiin, vaikka olisi pitänyt mennä kauppaan… Tosin kerran se vei mut ja äidin Keravan Nesteelle, mut sekin oli hauska reissu, koska samalla tavattiin hyvä ystävä. Tien päälle ei oo koskaan jättäny.

Rypäle osasi myös puhua. Koska mittariston kaikki valot olivat jo vuosikausia olleet pimeänä, se kertoi äänellään koska oli aika lisätä öljyä (viime aikoinaan se oli todellinen öljyholisti – mikään ei riittänyt). Bensan merkkivalo sentään toimi ja sit se yks, joka huoltokirjan mukaan tarkoitti sitä, ettei autolla saa ajaa enää metriäkään! Ainakin puoli vuotta se paloi yhtä mittaa ja hyvin kulki…

Jutteli se silloinkin, kun jarrulevyn välissä (tai jossain sielläpäin) oli kivenmurikka. Aina liikenneympyröissä se valitti kovaan ääneen. Kun Rypäleen Omalääkäri tuli sitä katsomaan niin murikka oli tietenkin itsestään irronnut… Seuraavalla kerralla kun Omalääkärille kerrottiin et ”Susu kuulee ääniä”, niin hän oli vaan todennut et ”Taas?”. Sillä kertaa pakoputki oli kokonaan poikki...

Kesäisin Rypäle oli mukavan lämmin, suorastaan kuuminta hottia. Aurinkoisen päivän puodin takana parkissa seistyään mittari näytti reilusti yli viittäkymmentä astetta. Eikä se jäähtynyt vaikka ikkunat piti auki – niskat vaan meni juntturaan ja kuski tarvitsi ainakin litran vettä/50 km.. Talvipakkasilla Rypäle ei pitänyt turhaa kiirettä lämmityksen kanssa – kun Turusta lähti niin ensimmäinen lämmin henkäys talvisäässä tuli aikaisintaan Paimion mäessä. Jos olin muistanut laitta lohkolämppärin johdon illalla. Jos silloinkaan.

Koska ne mittariston valot oli pimeinä niin pimeään aikaan oli vähän ongelmallista tietää, millä nopeudella ajetaan. Siks mukana oli aina pikkuruinen taskulamppu, jolla aina välillä vilkaisin nopeusmittaria ja sen jälkeen yritin pitää nopeuden vakaana. Ei me saatu yhdessä yhtään ylinopeussakkoa (pimeällä). 

Romuttamomatkakin oli oma tarinansa… Äidin kanssa yhdessä saatettiin Rypälettä viimeiselle sijalleen asiaankuuluvan hartaina. Isä ajoi edellä. Jostain syystä isällä oli ihan oma reittivalintansa ja eksyilimme pitin ruskolaisia metsiä ja peltoja, kunnes viimein kaikentietävä isäkin myönsi et joku risteys oli tainnut mennä ohi… Navigaattorin ja yhden taksikuskin avustuksella löydettiin kuitenkin perille. Isä oli moittinut siitä, et tankissa oli jäljellä liikaa bensaa. Onneks oli. 

Määränpäässä minä vielä ohjeistin romuttajia kohtelemaan Rypälettä sen ansaitsemalla kunnioituksella… Olin jo aikaisemmin lukenut, että romutusautoista 95% kierrätetään. Ehkäpä me koemme joskus vielä iloisen jälleennäkemisen hellan ääressä! Jos ostan uuden teräskattilan, niin siinä voi olla osa Rypälettä.  Sitä odotellen… Jospa vaikka innostuisin kokkailusta?

R.I.P. rakas Rypäleeni.

P.S. Ei nää autojutut tähän lopu…

Voittajalankalapaset

Viime viikolla meillä vietettiin lapasviikkoa. Jo loppuviikolla alkoi olla valmiita lapasia ihan livenäkin esillä. Muutamilla lapasilla oli peräti parikin… Kuten näillä lapasviikon mainoskuvissakin olleillaTundra-palmikkolapasilla:

Ohje 12 teeteen verkkoneulelehdestä 4/2015. Menekki 79 g, puikot 3,25 mm Knit Picksin 15 cm sukkikset.

  Ei kahta vasemman käden lapasta vaan palmikkokuvio oli myös kämmenpuolella.

Malli ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Minäkin pistelin ekan lapasen resorista peukkukiilaan asti kolmeen kertaan, ennen kuin meni oikein. Vikaa ei ollu ohjeessa vaan ohjeen lukijassa… Mutta Tunrda on niin ihanaa lankaa, että kyllähän sen mielellään neuloo pariinkin otteeseen!

Eikä me ihan turhaan olla hehkuteltu Tundran hyvyyttä. Loppuviikolla saatiin tieto, että se lanka on voittanut ykkössijan Suuren Käsityölehden suuressa sukkalankavertailussa! Sukkalankavertailuun pääset klikkaamalla TÄTÄ linkkiä. Meiltä löytyy vertailussa neljä ensimmäistä sijaa valloittanutta sukkalankaa. Ei paha.

Iloinen uutinen on sekin, että ensi keväänä Tundran värivalikoima taas paranee kolmella uudella värillä. Me tietenkin hihkuttiin ilosta etenkin keltaisen ja vihreän kohdalla. Kolmas uusi väri tulee olemaan farkkusininen.

Kerran vuodessa päätän uhmata kohtaloa ja huovuttaa… Huopalapanenhan on lämmin eikä siitä käy tuuli läpi. Verkkolehdessä ohje nro 15 oli Sagalle, ja kun mulla oli miltei täysi kerä onnettomasta ”helppopitsihuivista” jäänyttä tumman sinistä niin sehän valikoitui lapasten pääväriksi.

Peukkuja vaille riitti vajaasta kerästä eli nyt mulla on taas melkein täysi tummansininen kerä… Menekki oli 125g ja puikoilla 5½ tikuttelin (ohjeessa kutosen puikot). Lehdessä oli myös tosi asialliset ohjeet huovutukseen. Plussat siitä!

Tässä pakollinen "ennen" -kuva.

No miten kävi? Just niinku pelkäsin! Pyykkikoneesta löytyi käsittelyn jälkeen kaksi rutussa olevaa kivikovaa koppuraa, jotka hädin tuskin sain oikaistua ja pikkuruisiksi kutistuneet lapaseni revittyä käpäliini! No jos jotain positiivista niin ainakin tekeleet huopuivat hyvin (=yli odotusten) eikä lapasista todellakaan mene tuuli läpi. Toinen juttu on, että mistä näihin löytyy tarpeeksi pienet kädet…

Tällä kertaa en vanno et ”Ei enää ikinä”. Huovutushan on hauskaa sokkopeliä, koska ikinä ei voi olla täysin varma miten käy. Elämässä pitää olla jännitystä!

Isänpäivän iltana mulla soi ovikello. Yläkerran täti tuli näyttämään Sagasta neulomansa ja huovuttamansa sukat. Ne oli ihan täydellisen ihanat! Pehmeää ja kaunista jälkeä ja tasaisesti huopunutta…  Ei olenkaan kovaa ja möykkyistä kuten mulla. Pari viikkoa kun toivun huovutuspettymyksestäni niin varmasti yritän uudelleen!