Vuosi 1973 oli tosi merkittävä ja tärkeä. Silloin esim.
Marion edusti Suomea Euroviisuissa Tom Tom Tomillaan. Ja heti tammikuun alussa
muutimme upouuteen kerrostaloasuntoon
Turun Uittamolle. Parin päivän kuluttua
pihalla tutustuin Elluun, joka on ollu paras ystäväni siitä lähtien.
Lauantaina vietimme 40-vuotisbileitä. Lähdin töiden jälkeen upeassa
kelissä köröttelemään kohti Kangasalaa. Pikkuisen jänskätti – ei suinkaan
ystävän tapaaminen vaan se minne tällä kertaa onnistun eksymään. Olen nimittäin
eksynyt joka ikinen kerta kun sinne suuntaan olen mennyt. Viime kerralla taisin
tehdä u-käännöksen jossain Oriveden paikkeilla…
Ylläripylläri! En eksynytkään vaan olin perillä kaks vaille
neljä kun neljältä oli sovittu. Ihan vähän teki mieli siitä oven takaa soittaa
ja huijata et olin eksyksissä. En sit kuitekaan.
Perillä mut vastaaotettiin kuin prinsessa. Tai ei vaan niin
kuin YSTÄVÄ! Vaaleanpunaista skumppaa laseissa ja skoolauksen taustamusana soi –
mikäs muu kuin
Marionin Tom Tom Tom! Ellu se aina kaksii kaikkea kivaa. Ruoka
oli valmiina ja vielä jälkkäriäkin! Creme Bruleen sokeripinta poltettiin
hauskalla tohottimella:
Olihan mulla pienet tuliaiset:
Turkulaiselle Tampereen kupeessa asustavalle ystävälle piti
tietenkin tehdä Varsinais-Suomen lapaset. Mukana hyvien unien toivotus Tassulta
– Hyttisen Tuovin maalaama Tassutyynyliina ja kortti oli tietenkin
Mulperista.
Lapasohjeen olin saanut postissa Ellulta muutama viikko
sitten. Jotenkin aavistelin, ettei hän itse ole niitä vielä ehtinyt tekemään.
Lankana taas Rowanin Felted Tweed, menekki 43g. Puikot tällä kertaa 2,75 mm
Knit Pro Symphonie Wood 15 cm sukkikset.
Elämäni toiset kirjoneulelapaset onnistuivat
mielestäni ihan kohtuullisesti ja luulen, että saajakin oli iloinen.
Ilta kului jutellen, vanhoja muistellen, matkakuvia
katsellen ja tietty punaviiniä maistellen. Ihan liian nopeasti aika kului niin
kuin aina. Nopeasti ovat kuluneet vuodetkin. Jossain vaiheessa me mietittiin
et tässä yhtälössä on jotain ihan vähän pielessä: Me juhlitaan 40 vuotta
kestänyttä ystävyyttä vaiks ei olla ku vast kakskytviisvuotiata! Kui voi olla
mahdollista?
Aamupalan jälkeen oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Yhdessä
vielä käytiin vielä
Juicen haudalla. Oltiin yhdessä sinäkin päivänä kun autoradiosta
kuultiin uutinen Juicen kuolemasta. Pikavauhtia kaahattiin meille ja otettiin muistoksi lasilliset Vermouth Biancoa. Juiceen ja vermuuttiin liittyviä
muistoja meillä olis vuosien varrelta muutama muukin, mutta ne ei taida olla ihan soveliaita blogissa
kerrottaviksi…
Olen onnellinen. Minulla on Ystävä. Ystävyys on kestänyt
lähes koko elämän. Vuodet, välimatkat, erilaiset elämäntilanteet eivät sitä ole
muuttaneet miksikään. Välillä menee kuukausiakin ilman että kuulemme
toisistamme mut aina voi olla varma että ystävyys on ja pysyy. Kiitos Ellu!
Kalevankankaalta Ellu lähti sauvakävellen kotiinpäin ja minä
jatkoin kohti Nokiaa ja seuraavia ystäviä ja pyöreitä. Ja kas kummaa – ensin seikkailin
Tammelassa enkä löytänyt liittymää Kekkosentielle. Siispä keskustan läpi ja yli
Pispalanharjun. Ja kuinkas ollakaan – käännyin Nokialle yhtä liittymää liian
aikaisin ja olin taas jälleen kerran eksyksissä! Onneksi olin varannut
tarpeeksi aikaa siirtymään… Vähän aikaa ajeltuani aloin nähdä tutunnäköisiä
maisemia ja löysin välietappiin Kummipojan perheen luo. Eihän edellisestä
vierailusta ole ku pari viikkoa mut silloin tultiinkin ihan toisesta suunnasta…
Seli seli. Mä vaan olen onneton autosuunnistaja. Pari tuntia turistiin kuulumisia
ja lähdettiin porukalla seuraaviin bileisiin.
Tuolla joukossa se 50-vuotias juhlakalukin on…
Näytöksen jälkeen synttärikaffet tarjottiin Tottijärvellä. Taas hämmästeltiin
miten aika kuluu – meidänkin ensitapaamisestamme on kulunut jo toista kymmentä
vuotta!
Ensitapaamisesta lähtien olen huomannut, että
päivänsankarilla on aina niskat juntturassa ja aika usein vilukin vaivaa.
Siispä tikuttelin hänelle
Kipuapusilkkivillasta Anniksen. Ei tarvinne
huomauttaa, et ilman nyppyjä… Langan menekki oli 137 g ja puikoilla nro 5 tikuttelin.
Juuri puikoilta pudonneena se näytti tältä:
Ja kädenlämpöisen, etikalla terästetyn pehmennysveden ja
pingotuksen jälkeen tältä:
Toivon sen lämmittävän hartiaa ja ilahduttavan mieltä. Ja
parasta on et jos huivista ei tykätä, niin sen voi kompostoida
maanparannusaineeksi:-)
Päivänsankari miehineen on myös innokas puutarhahommissa…
Kuoharien, kaffien ja runsaiden kahvipöydän herkkujen
jälkeen oli aika lähteä köröttelemään kohti Varsinaista Suomea ja kotia. Vähän
haikeana sujui matka. Mietin et miks mun kaikki rakkaat ystävät asuu niin
kaukana…
Kotiin tullessa sain kännykkään kiitokset ja kuvaviestin:
Aika kuluu nopeasti – Juhannuksena viimeistään tavataan taas! Tiedoksi – ikikutsu Juhannuksen viettoon
mökille on voimassa kunnes toisin ilmoitetaan…
Niinpä niin. Mitäs tähän loppuun vois todeta. Vaikkapa Notre
Damen Kellonsoittajan loppulause:
C´est la vie!