Pyöreitä

Vuosi 1973 oli tosi merkittävä ja tärkeä. Silloin esim. Marion edusti Suomea Euroviisuissa Tom Tom Tomillaan. Ja heti tammikuun alussa muutimme upouuteen kerrostaloasuntoon Turun Uittamolle. Parin päivän kuluttua pihalla tutustuin Elluun, joka on ollu paras ystäväni siitä lähtien.

Lauantaina vietimme  40-vuotisbileitä. Lähdin töiden jälkeen upeassa kelissä köröttelemään kohti Kangasalaa. Pikkuisen jänskätti – ei suinkaan ystävän tapaaminen vaan se minne tällä kertaa onnistun eksymään. Olen nimittäin eksynyt joka ikinen kerta kun sinne suuntaan olen mennyt. Viime kerralla taisin tehdä u-käännöksen jossain Oriveden paikkeilla… 

Ylläripylläri! En eksynytkään vaan olin perillä kaks vaille neljä kun neljältä oli sovittu. Ihan vähän teki mieli siitä oven takaa soittaa ja huijata et olin eksyksissä. En sit kuitekaan.

Perillä mut vastaaotettiin kuin prinsessa. Tai ei vaan niin kuin YSTÄVÄ! Vaaleanpunaista skumppaa laseissa ja skoolauksen taustamusana soi – mikäs muu kuin Marionin Tom Tom Tom! Ellu se aina kaksii kaikkea kivaa. Ruoka oli valmiina ja vielä jälkkäriäkin! Creme Bruleen sokeripinta poltettiin hauskalla tohottimella:

Olihan mulla pienet tuliaiset:

Turkulaiselle Tampereen kupeessa asustavalle ystävälle piti tietenkin tehdä Varsinais-Suomen lapaset. Mukana hyvien unien toivotus Tassulta – Hyttisen Tuovin maalaama Tassutyynyliina ja kortti oli tietenkin Mulperista.

Lapasohjeen olin saanut postissa Ellulta muutama viikko sitten. Jotenkin aavistelin, ettei hän itse ole niitä vielä ehtinyt tekemään. Lankana taas Rowanin Felted Tweed, menekki 43g. Puikot tällä kertaa 2,75 mm Knit Pro Symphonie Wood 15 cm sukkikset. 

Elämäni toiset kirjoneulelapaset onnistuivat mielestäni ihan kohtuullisesti ja luulen, että saajakin oli iloinen. 

 Ilta kului jutellen, vanhoja muistellen, matkakuvia katsellen ja tietty punaviiniä maistellen. Ihan liian nopeasti aika kului niin kuin aina. Nopeasti ovat kuluneet vuodetkin. Jossain vaiheessa me mietittiin et tässä yhtälössä on jotain ihan vähän pielessä: Me juhlitaan 40 vuotta kestänyttä ystävyyttä vaiks ei olla ku vast kakskytviisvuotiata! Kui voi olla mahdollista?

Aamupalan jälkeen oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Yhdessä vielä käytiin vielä Juicen haudalla. Oltiin yhdessä sinäkin päivänä kun autoradiosta kuultiin uutinen Juicen kuolemasta. Pikavauhtia kaahattiin meille ja otettiin muistoksi lasilliset Vermouth Biancoa. Juiceen ja vermuuttiin liittyviä muistoja meillä olis vuosien varrelta muutama muukin, mutta ne ei taida olla ihan soveliaita blogissa kerrottaviksi…

Olen onnellinen. Minulla on Ystävä. Ystävyys on kestänyt lähes koko elämän. Vuodet, välimatkat, erilaiset elämäntilanteet eivät sitä ole muuttaneet miksikään. Välillä menee kuukausiakin ilman että kuulemme toisistamme mut aina voi olla varma että ystävyys on ja pysyy. Kiitos Ellu!

Kalevankankaalta Ellu lähti sauvakävellen kotiinpäin ja minä jatkoin kohti Nokiaa ja seuraavia ystäviä ja pyöreitä. Ja kas kummaa – ensin seikkailin Tammelassa enkä löytänyt liittymää Kekkosentielle. Siispä keskustan läpi ja yli Pispalanharjun. Ja kuinkas ollakaan – käännyin Nokialle yhtä liittymää liian aikaisin ja olin taas jälleen kerran eksyksissä! Onneksi olin varannut tarpeeksi aikaa siirtymään… Vähän aikaa ajeltuani aloin nähdä tutunnäköisiä maisemia ja löysin välietappiin Kummipojan perheen luo. Eihän edellisestä vierailusta ole ku pari viikkoa mut silloin tultiinkin ihan toisesta suunnasta… Seli seli. Mä vaan olen onneton autosuunnistaja. Pari tuntia turistiin kuulumisia ja lähdettiin porukalla seuraaviin bileisiin.

Päivänsankarin rakas harrastus on teatteri. Syntymäpäivänäkin oli näytös ja niinpä synttärijuhlat alkoikin hienosti Nokian Työväen Teatterin Notre Damen Kellonsoittajan parissa:

Tuolla joukossa se 50-vuotias juhlakalukin on… 

Näytöksen jälkeen synttärikaffet tarjottiin Tottijärvellä.  Taas hämmästeltiin miten aika kuluu – meidänkin ensitapaamisestamme on kulunut jo toista kymmentä vuotta! 

Ensitapaamisesta lähtien olen huomannut, että päivänsankarilla on aina niskat juntturassa ja aika usein vilukin vaivaa. Siispä tikuttelin hänelle Kipuapusilkkivillasta Anniksen. Ei tarvinne huomauttaa, et ilman nyppyjä… Langan menekki oli 137 g ja puikoilla nro 5 tikuttelin. Juuri puikoilta pudonneena se näytti tältä:

Ja kädenlämpöisen, etikalla terästetyn pehmennysveden ja pingotuksen jälkeen tältä:

Toivon sen lämmittävän hartiaa ja ilahduttavan mieltä. Ja parasta on et jos huivista ei tykätä, niin sen voi kompostoida maanparannusaineeksi:-) Päivänsankari miehineen on myös innokas puutarhahommissa…

Kuoharien, kaffien ja runsaiden kahvipöydän herkkujen jälkeen oli aika lähteä köröttelemään kohti Varsinaista Suomea ja kotia. Vähän haikeana sujui matka. Mietin et miks mun kaikki rakkaat ystävät asuu niin kaukana…

Kotiin tullessa sain kännykkään kiitokset ja kuvaviestin:

Aika kuluu nopeasti – Juhannuksena viimeistään tavataan taas!  Tiedoksi – ikikutsu Juhannuksen viettoon mökille on voimassa kunnes toisin ilmoitetaan…

Niinpä niin. Mitäs tähän loppuun vois todeta. Vaikkapa Notre Damen Kellonsoittajan loppulause:

C´est la vie!