keskiviikko 2. syyskuuta 2026

Elokuun viime päivät - T-paita Setasta ja Soffiosta ja lomasia

Elokuun lopun neuleen langat oli valittuna. Etsin vaan ohjetta, joka kolahtaisi. Jotain aika simppeliä, mutta jotain, jossa olisi joku uusi "juju" tai muu kiva juttu. Filcolanan sivulta ilmestyi eteen Isfugl eli eli kunigaskalastaja:

Ohjeessa oli vähän kaikkea, mitä kaipailin: Kivat yksityiskohdat, ilmainen suomenkielinen ohje ja silti aika simppeli lomaneuleeksi. Pitää kai hyväksyä se, että kaikki kivat mallit neulotaan nykyisin pyörönä ylhäältä alas...
Näissä kuvassa ne "kivuudet" yhdessä: Satulaolkapää ja puffihiha.

Ohjeesta poiketen lankana oli Lana Grossan Meilenweit Seta ja Soffio kaksinkertaisena. Puikot 4½ mm Addin Unicornit ja hihoissa Addin CraSy Trio unicornit. Olen ihan pähkinöinä Unicorneista. Varsinkin hihoissa noi CrasyTriot on ihan huiput!

Lankaa meni yhteensä 259 grammaa. Hämmästyksen sormi kummastuksen suussa aina ihmettelen, miksi lankoja kuluu aina epätasaisesti kun laskee metrit! Osaakohan joku selittää?

Setaa (100g=400m) kului 207g eli 828 metriä
Soffiota kului (25g=215m) kului 88 g eli 756,8 metriä
Erohan on yli 70 metriä! Kui voi?

Kaksinkertaisena olisi luultavaa, että molempia lankoja kuluisi yhtä monta metriä... Ihme ja kumma. Olen kyllä törmännyt tähän monta kertaa ennenkin, mutta aina tämä juttu vaan ihmetyttää.

Viikko sitten muistelin vuoden takaista muuttohässäkkää. Ihan näillä näppäimillä oltiin jo avattu uudessa osoitteessa Asemakati 12. 

Kesäkaupan jälkeen ja Idan palattua lomilta oli mun vuoro lomapäiviin. Pari päivää ystävän kanssa mökillä tyttöjen kesken. Tuliaisiksi saatiin onkimatoja...
Niin kiva tuliainen, että Hissukin uskaltautui rantaan! Tähän mennessä olen ihan yksin saanut käydä uimassa ja rannassa. Mietittiin, et oliko ystävä Hissun "turvanais" vai toisinpäin.
Hyvää kannattaa odottaa...
Nautittiin perinteiseen tapaan skumppa-aamiainen, pinottiin vähän puita ja lämmitettiin tölkki. Ihana irtiotto arjesta!

Ja viikonloppuna madotkin kelpasi kaloille! Piti suurin punnita, koska mun mielestä yli puolikiloinen ahven ON iso...
Toinenkin lomanen viime viikolla. Elokuinen keskiviikkoilta oli taianomainen, vaikka täysikuun aikana kala ei tarttunutkaan.
Illan piemetessä kuuntelin outoa linnun ääntä. Tämä itsekseen rentouttavaan retriittiin vetäytynyt keskusteli keskiyöllä tekoälyn kanssa ja tulkitsi ääneen Lehtopöllöksi!

Elokuun viimeinen viikonloppu veikin nostalgiareissulle rakkaisiin maisemiin hyvien ystävien luo. Veneitä näin enemmän, kuin koko kesänä ja pääsin uimaan aaltoihin. Tuli niin lapsuus mieleen! 

Sain tavata rakkaat naapurit molemmin puolin ja oman sielunmaiseman uudet omistajat. Oli niin nostalginen ja tervetullut olo ja hurjan hyvä mieli. Kaikkea aikaansa. Ihania muistoja ja hyviä ystäviä. Vaikka tilanteet muuttu, niin muistot jää. Ja ystävät.

Vaikka tuuli oli kova, niin elotulille rakennettiin tuulisuojia:

Makkarajuhlissa oli mukana myös yksi makkara:

Illan piemetessä ilutulet:

Sunnuntaina takaisin kotimökille. Tasan vuosi sitten meille muuttanut Hissu oli tullut hyvin toimeen hoitajiensa kanssa mökillä. Reissutuliaisiksi komeat ahvenfileet:

Ja vielä yksi vapaapäivä. Piti vaan kipaista mettään keräämään puuromarjat....

Tulihan ne marjatkin! 

Nyt on akut ladattuina ja mieli kohti syksyä!