Puntti-Paavon Mökkivillapaita

Kolmen vuoden projekti on päätöksessään  ollut jo muutaman viikon ajan. Teki mieli aloittaa tämä kässyraportti sanoilla ”Olipa kerran…”

Olipa kerran ”tyttö”, jonka mielestä puodissa on NIIN paljon NIIIN IHANAN värisiä lankoja, ettei muuta tarvii. Vaan kuinkas kävi – Salon Kansalaisopiston kasvivärjäyskurssille päätyi hän…Ja hurahti!

Koko kesä (2011) meni niin, että perjantaina töiden jälkeen saareen, kasvien keräily ja yöksi likoomaan lämpimään veteen.

Aamuisin ei malttanut nukkua pitkään kun piti nousta noitaliemiä keittämään.

Ja viimeistään sunnuntaina valmiita värjäyksiä laiturin päähän huuhtelemaan. Satoi tai paistoi. Tässä kuvassa satoi… 

Jännittävä värimaailma vei mukanaan ja koko kesä meni värjäillen.

Blogikissakin välillä osallistui – tässä tarkastetaan onko villan puretus onnistunut toivotulla tavalla:

100g koivunlehteä, 100 g sipulinkuorta, 100g taulakääpää, 100g voikukkaa, 100g pihlajaa, 100 g lupiinia ja vaikka vallan mitä rehuja…. Mitä niistä tekis? Kasvivärjäys on niin hauskaa ja yllätyksellistä, että se vie mukanaan ja lankoja kertyi sen kesän aikana aikas paljon. Kaikkia vaan 100g tai vähemmän.

Olipa kerran mainio mökkivillapaita. Vanhemmilleni lahjaksi tehtyjen Kaislakertun Purjeveneet-neuleiden jämistä tehty. Monta kertaa pesty ja vahingossa sopivaksi huopunut. Se kesti tuulta, hyttysiä ja vähän sadettakin. Vaan yli kymmenen vuoden ankaran käytön jälkeen se alkoi hajota. Sain varsinaisen kuningasidean: Yritän tarkoituksella huovuttaa kasvivärjätyistä uuden mökkivillapaidan!

Viime kesänä sit aloitin. Yhden mallitilkunkin tein ja huovutin ja vähän silmukkaakin laskeskelin. Lomalle lähtiessä langat oli kerällä:

Juhannuksenakin kidutin kummipoikaanikin neulomisen saloilla:

Keskenhän tuo jäi viime vuonna enkä talven aikana todellakaan kotona jatkanut. Kasvivärjätyissä oli huuhtelun jälkeenkin ihan riittävästi roskia, joita en huusholliini kaivannut…

 

Olipa kerran kesä, jolloin piti rojekti saada päätökseen. Tuli onneton kesän alku mut pikkuhiljaa projekti eteni ja langat hupeni.

Välillä vertasin uutta ja vanhaa.

Lopulta sen kun tein hihat vähän sinne päin ja ompelin kii. Hiukan piti syöttää kun hiha ja kädentie oli ” vähän eri kokoiset”.

Huovuttaminen on melkein yhtä jännittävää kuin lankojen värjääminen. Koskaan ei voi olla ihan varma lopputuloksesta. Kaapu pesukoneeseen ja...

Hih hih! Tämä täyttää kriteerit! HYTTYSEN KESTÄVÄ, TUULTA PITÄVÄ, ja vähän sadettakin…

Mun mielestä tää toimii ja vähän aikaa pohdittuani totesin et vaikka se näyttää kamalalta niin ei haittaa yhtään koska ENHÄN MINÄ SITÄ ITSE NÄE! Tähän Blogikuvaaja Karvinen totesi diplomaattisesti et "Niin…Ethän sä itse…" Ystäväni Ellu taas viikonloppuna totes et se on ”persoonallinen”. 

Mut hei: Kuka muistaa vielä 90-luvun alussa Irene Usvasalon neuleet? Niissähän oli kaikissa komeat OLKATOPPAUKSET. Ja mä olen kuullu huhuja, et sellainen muotin on taas tulossa… Ja JOS vaikka hurahtaisin punttia nostamaan, niin olishan sit riittävästi tilaa haballe... Eikä tämän nutun kanssa tarvita erikseen edes lapasia!

JOS SIENIMETTÄSSÄ TULEE HIRVI VASTAAN NI SE JUOKSEE KARKUUN IHAN VARMASTI!

P.S. Puikot Knito Pro Symph. Wood pyöröt 4 mm, menekki 963g kaksisäikeistä villaa. Huovutus koneessa.

P.S. 2 Lupaan jättää tästedes neuleiden suunnitteun niille, jotka sen osaa ja tyytyä valmisohjeisiin!

P.S. 3 Saa nauraa!