Tiistaina sää suosi retkeilijiöitä. Karvis ei ole koskaan ennen käynyt näin pohjoisessa ja hän tunnetusti tykkää korkeista paikoista. Siispä lähdettiin valloittamaan Kiilopäätä.
Tässä vielä reippaina lähdössä.
Tunturin huipulle olisi ollut helpompikin reitti. Mut tiedetäänhan Karvisen vuorenvalloitushinku ennestään: Suorinta tietä ja mahdollisimman hankalaa reittiä! Tästä alkoi meidän matka huipulle:
Karulla tunturilla kasvusto oheni ja madaltui. Vaivaiskoivut vaihtuivat tunturikoivuihin. Kiilopään viimeinen puu oli jossain puolimatkassa.
päästiin laelle!
Matkan varrella oli pikkuisen lämmin, mutta huipulla tuuli oli navakkaa ja kylmää. Mutta mahtavat maisemat!
Alasmeno sujui huomattavasti sutjakkaammin...
Pikkuisen nauratti kun ihan loppumatkasta tuli vastaan puuskuttava herrahenkilö, joka kysyi että paljonko vielä...
Takaisin Eräsavulla odotteli valmis makaroonilaatikko. Huoltojoukot eli polveaan poteva isä oli jäänyt Tassun kanssa kotimiehiksi. Kyllä ulkoilupäivän jälkeen maistui!
Kehut jatkuvat! Mä olen niin jäävi tähän, kun ei ole tuonne hinkua, mutta ihailen suuresti ihmisiä, joille tämämaisema on kaikki kaikessa. (Olen katsonut Lapin poliiseja, että hiukan osaan kuvitella näkymiä, mitkä teidän eteen avautuivat)
VastaaPoistaNyt alkaa jo kihelmöivä jännitys saada lukea Kanispään munkeista!
Se on Kaunispää. Kirotusvihre korjattu.
PoistaUh-huh. Huipulla tuulee, yleensä, sanotaan . . Hyvä saavutus tuonne kapuaminen. Mä en ehkä olis päässyt loppuun asti.
VastaaPoistaNyt siis ei satanut? Vol.1. ymmärsin että satoi aina vaan.
Satoi vaan sillo, ku oltiin äitin kaa kahdestaan. Karvishan ei voi lähteä ulos sateella ku se on sokerista :)
PoistaOlipas kiva "päästä" teidän mukaan retkelle! Kiilopäällä en olekaan käynyt kesäaikana muistaakseni, muilla tuntureilla kylläkin, mutta voin kuvitella reissunne ja melkein kadehdin teitä.
VastaaPoista