Koska olin itse Rouva Ylituomarilta vinkunut hyväksymisen Sukkasatoon vanhojen sukkien terityksen niin olihan mun pakko vielä sunnuntaina lähettää Perunalaariin yksi sellainenkin kapallinen! Tein pari vuotta sitten itselleni sukat hauskasta kitiini-soija-sukkalangasta Tofutsiesista. Lanka oli jännää, mutta sukat hajos melkein heti. Kerran teritin samalla langalla, mutta nyt sukat oli siinä hantissa, ettei edes äiti suostunut parsimaan. Siispä vahgingosta viisastuneena varsi poikki ja uutta terää kestävämmästä langasta. Ensin neuloin 15 krs lisää vartta kitiinillä kun lankaa oli (ja on vieläkin) ja sitten kantapää Hjertegarnin Bamboo Strompegarnin jämistä ja terä Fortissima Bamboon jämistä. Jämien menekki noin 50g yhteensä. Nyt pitäis kestää. Tassu tykkää kun varsi on katkarapulankaa, mutta blogikuvaaja kommentoi et ”Aika karmeat”.
Mun ja uuden pesukoneen suhde on edelleen ongelmallinen. Huovutustulos ei koskaan ole hyvä ja päätin viimein tehdä jotain, joka saa mennä piloille jos on mennäkseen. Äidillä on huopatossutehdas täydessä käynnissä edelleen, enkä uskalla tehdä kokeita hänen neulomuksillaan… Jämäfritidsit riviin, digivaakaan ja puikoille kerros kerrallaan kaksi töppöstä yhtä aikaa. Menekkiä 167g, puikot 5,5 ja huomasin että itse kirjoitetussa ohjeessa on virhe (kökkö juttu mut nyt korjattu). Tämä pari on tämän viikon satoa eikä enää perunalaarikamaa.
Viime perjantaina tähän aikaan olin Salon Seudun Kädentaitajien järjestämällä tutustumiskäynnillä Ylhäisten Sisustustehtaalla. Ensimmäinen käyntini paikassa oli positiivinen elämys. Oli hienoa kuulla liikkeen historiasta (näkkileipätehtaan ajoista alkaen), mattojen valmistamisesta, materiaaleista ja tekniikasta. Etukäteen olin ajatellut, että jos sieltä löytyisi pyöreä matto niin…
Ja löytyihän sellainen! Hassu, käsinkudottu, iloinen, kissankestäväksi luvattu. Ja kun vielä Mopsien Kanssa Neulomisesta Haaveileva yllytti niin mukaanhan se lähti! Vasta maanantaina kotona sovittelin ja tiistaina kävin vaihtamassa…isompaan! Ihanaa lämmintä väriä armottoman tylsään asuntooni. Voi miten pienestä asiasta sitä voikaan tulla hyvälle mielelle! Ankeantylsänneutraalinvärinen olohuoneeni sai uuden ilmeen kertaheitolla!
Pari postausta alempana oleva suloinen puolikiloinen pentu on nykyään
Ihanaa märkää lampaanvillaa! Sillä on hyvä leikkiä…kunnes ilkeä äiskä jemmaa sen hattuhyllylle kuivumaan.
Tosiaisassa tämä postaus on silkkaa huijausta ja kirjoitettu jo eilen. Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu niin julkaisuhetkellä me ollaan pimeän keskellä navigoitu yli synkän virran saareen pitkän viikonlopun viettoon. Täällä on kylmää, pimeää ja kosteaa. Saunan vesipadan alla ja kiukaassa on tuli, saunanlauteilla kylmät ja kosteat vuodevaatteet lämpenemässä, hellan tuli ja kynttilät lämmittää mökkiä. Villapaidat, villasukat ja lämmin glögi lämmittää meitä. Odotellaan koska mökki olisi tarpeeksi lämmin että voidaan mennä saunaan ja uimaan ja saunan jälkeen sytyttää tuli takkaan. Ulkotulet valaisevat tietä laiturille. Mulla ei ole tietokonetta mukana vaan jotain ihanaa (hämärässä neulottavaa) lankaa ja kirja. Uni tulee aikaisin ja aamulla kylmyys (tai Tassu) herättää sytyttämään tulet hellaan ja aamukahvin keittoon. Mökin talviunille saattaminen on edessä tänä viikonloppuna.
Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua teillekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!