Veneretki

Lauantain tuuliennusteet näyttivät viimein suotuisilta Ahvensaaren retkelle. Ahvensaari sijaitsee Korppoon pohjoispuolella ja siellä on aikoinaan toiminut kalkkikaivos. Susun oma KarvisWiki kertoi, että kaivostoiminta saaressa on alkanut satoja vuosia sitten ja loppunut 1963. Aamiaisen aikana idän suunnalta nouseva synkän näköinen mörköpilvi näytti uhkaavalta, mutta lähdimme sitä pakoon kohti länttä.

 

Matka Airiston yli sujui kivasti lähes peilityynessä kelissä. Yleensä siellä on tosi möykkyistä ja ikävää veneillä. Pysähdyimme Röölään tankkaamaan ja matkasalmiakkia ostamaan. Sen jälkeen jatkoimmekin pilvenreuna takanamme kohti Ahvensaarta. Perillä oltiin puolilta päivin.

Taannoinen Turkuteeveen ohjelma (ja meidän äiti) oli muistuttanut Ahvensaareen nurjasta puolesta – se on kuuluisa siitä, että siellä on paljon käärmeitä. Karvat pystyssä uskalsin kuitenkin hypätä rannalle, koska siinä oli muitakin veneitä ja liikettä. Viereisen veneen kippari lohdutteli että ”ne on vaan rantakäärmeitä”. Käärme kuin käärme puhisin – kaikki ne on yhtä kamalia… Oli viittä vaille, etten jäänyt veneeseen neulomaan ja päivää paistattelemaan ja lähettänyt Karvista kuvaamaan kaivosta yksin! Onneksi, sillä tämän näkymän ansiosta fobiani hellitti hetkeksi:

 

Uskomattoman kaunis järvi (=avolouhos) jonka vesi on kalkkipitoisuutensa vuoksi kristallinkirkasta! Tämä on siis se vanha kaivos, josta kalkkikiveä aikoinaan louhittiin. Louhos on suunnilleen 100 metriä pitkä ja ehkäpä 30 leveä. Syvyydestä en osaa sanoa, mutta kun heittelimme pieniä kalkkikivenpalasia veteen, niin niiden leijumista syvyyksiin saattoi seurata kymmeniä sekunteja! Järvessä on myös kaloja:

 

Kiersimme merenrantaa pitkin louhoksen toiseen päähän ja rannassa kalkkikivien lisäksi näimme hienoja kalliomuodostelmia:

 

Keräsin pikkukiviä ja heittelin niitä eteeni kuvitellen niitä ”matoja” hätisteleväni. Kutsuin kiviäni Susun turvakiviksi. Tosin tömistelin menemään kuin elefantti, joten varmasti kaikki vähänkään aremmat otukset luikertelivat piiloon ennen kuin ehdin näköetäisyydelle…

 

Seuraavaksi siirsimme veneen poukaman vastarannalle, jossa aidan takana oli vanha kalkinpolttouuni ja hienoja kaivosluolia. Alue oli aidattu, mutta aidassa oli portti ilman lukkoa!

Luolan suu:

 

Sisällä:

 

 

Tähän mennessä fobiani oli jo vähän hellittänyt, koska ainoat näkemämme madot olivat viileän luolan seinillä:

 

Vielä enemmän rauhoituin, kun veneelle palatessamme iloinen västäräkki hyppeli edellämme:

 

Kunnes… Karvinen pysähtyi, kääntyi ja pelkän ilmeen perusteella sain hysteerisen hyperventilaatiokohtauksen ja aloin hulluna tömistellä paikoillani paniikissa. Rantakäärme oli juuri rantautumassa siinä meidän veneen kohdalla… Pääsin jotenkin turvaan veneeseen ja hetken rauhoituttuani syötiin retkieväät polttavassa auringonpaisteessa ennen kotiinlähtöä. Ei sit kuitenkaan menty uimaan…

Päivän aikana tuuli oli noussut, mutta ylitimme jälleen Airiston kivasti yhtä isompaa venettä peesaten eikä aallokosta ja myrskystä ollut tietoakaan ennen kotisatamaa.

Muistoksi tuotiin muutama ”turvakivi”:

 

Harmittaa ettei niitä tullut kerättyä enempää. Niillä olisi ollut kiva merkitä vaikkapa vessapolku pimeiden syysiltojen varalta.

Kirjoneuleesta loppui matkan aikana musta Lanetti ja sunnuntaina Norokin. Ihan mun näköiset silmukkamerkit sain Tuomelta lahjaksi (oli varmaan lukenut, että mä käytän niitä Bilteman prikkoja). Näitä silmukkamerkkejä saa ostaa myös mun puodista sinisinä, punaisina ja vihreinä. Mut nää on uniikit. Kiitos Tuomi!

 

Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva reissu! Jälkeenpäin jopa ajattelin, että voisin jopa pitää veneilystä (aurinkoisena, tyynenä päivänä kunhan pääsen yöksi kotisatamaan), sillä mitä muutakaan veneessä voi tehdä kuin neuloa