maanantai 17. kesäkuuta 2019

Ajankohtaisia juttuja: Joulusukat ja kesäkauppa

Asiakas tilasi kirjoneulepolvarit. Joulusukat teeteen Sukkalehdestä. Tilaus oli jouluksi, mutta sai olla valmina myös juhannuksena. Perinteisestihän juhannuksena tarvitaan villasukkia. Jos ei lämmön vuoksi niin estämään hyttysiä pistämästä nilkkoihin!
Lanka teetee Salla, puikot 3½ mm  sekalainen valikoima bambuja, KnitProota ja Knit Picsejä. Miten ihmeessä mun kolmepuolikkaat sukkapuikot on koko ajan häviksissä? Sukissa neljää väriä: pohjaväriä kolme kerää ja kuviovärejä yhdet.
Tikuttelin vuorotellen molempiin sukkiin aina yhden kuviokerran. Käytössä ei ollut ohjaimia eikä tikapuutekniikkaa, mutta kyllähän niistä polvarit syntyi. Ja yks kolmepuolikas sukkapuikkokin löytyi tuosta rannasta eilen. Mutta jos olen tehnyt uudenvuodenlupauksen, etten virkkaa tänä vuonna (rikottu) niin nyt teen juhannuslupauksen etten tee kirjoneuletta loppuvuonna... Ei vaan oo mun juttu. Tykkään enemmän pitseistä ja palmikoista.

Sinitiaiset onnistuivat tänä vuonna tekemään pesänsä pönttöön ennen kirjosieppoa. Viikko sitten sunnuntai-iltana vauvoille annettiin lentolupa:
Ja viikon aikana ne olivat lähteneet pesästä. Tassu käyttäytyi koko pesinnän ajan herrasmiesmäisesti. Emot ei piitanneet Tassusta eikä Tassu linnuista. Siinä se vaan makoili terassilla ja seuraili poikasten ruokkimista. Kun se oli pikkukissa, niin meillä oli tapana heittää sen niskaan kauhallinen vettä, jos se oli liian kiinnostunut "naapureistamme".

Muuten katti on selvästi piristynyt lääkityksen aloittamisen jälkeen. Sokerimittailut ja piikitykset  sujuu meiltäkin jo suht hyvin. Tassu ottaa hoidon ihan lunkisti - saahan se aina karkkia ja kalaa piikityksen jälkeen... Toista on jos yritän päästä selvittämään sen masun alla olevia takkuja. silloin ollaan kuono kulmikkaana ja tarjolla on sekä kynttä että hammasta!
Tällä viikolla meidän puoti on auki keskiviikkoon asti ihan normisti ja torstainakin yhdeksästä yhteen. Mulle on annettu lomanen. Täällä mökillä kyllä riittää puuhaa. Ihmettelen vaan et missä viipyy se perinteinen luoteistuuli ja räntäsade?

POP UP -kesäkauppa avaa jälleen ovensa Mathildedalin rannassa sijaitsevassa Kankirautavarastossa. Tänä vuonna jo heinäkuun alkupuolella. Mukana kahden viikon ajan peräti seitsemän salonseutulaisista kivijalkaliikkeistä ja tapahtumista tuttua myyjää: Salo Design, Lanka- ja käsityöliike Anjalin, Modaliisa, Lastenvaateliike BOBO, Atelier Tanja Lahti, Vetinet/Eija Westerlund ja Bizarre.


Omat "päivystysvuoroni" ovat 15. ja 16. heinäkuuta. Nähdäänkö silloin?

5 kommenttia:

  1. Johan se onkin aika aloittaa jouluneulomukset jos meinaa useammallekin itse lahjoja tehdä =)

    VastaaPoista
  2. Kivat joulu- eiku juhannussukat! Joku juhannus tein loput torttutaikinat tortuiksi; siis juhannustortuiksi. Silloin 3-v lapsenlapsi katsoi minua hyvin närkästyneenä ja sanoi: Mummin, ei juhannustorttuja ole olemassa. Ne on jouluttorttuja!
    Haa, joku muukin kutoo eri 3,5 puikoilla.

    VastaaPoista
  3. Pääseköhän sinne Matildeen julkisilla? Voi vaik pistäytyä.
    Tokmanni myy nyt juhannustorttuja, jotka on niinku runebergin tortut mut hillona on mansikkahillo! Juhannussukat on Aina tarpeelliset, joulunakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Salosta kulkee Vainion liikenteen vuoroja. Se on "kutsuliikenne" eli matka pitää varata etukäteen. Lisätietoja https://www.salo.fi/liikennejakartat/liikennepalvelut/joukkoliikenne/aikataulut/ Luulen, että Matilda olis paikka, jossa viihtyisit!

      Poista
    2. Kiitos linkistä. Otin sen muistiin, kiva kun on mahdollisuus perille asti päästä. Sun päivystyspäivät on laitettu muistiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!