Palmikkoponcho

Muutamat kesän karmeimmista hellepäivistä vietin mökillä. Kutsuin niitä päiviä "etätyöpäiviks" ja uskon monen ajattelevan niiden olleen lankakauppiaan naamioitua lomailua. Myönnettäköön – olihan se sitäkin. Pelkästään siks ettei tämän helteellä huonovointisen/kiukkuisen tarvinnut ajaa 70 kilsaa töihin ja toiset takas joka päivä. Ja työpäivän saattoi aloittaa aamu-uinnin jälkeen seitsemältä, jolloin ei vielä ollut kamalan kuumaa. Välillä oli mahdollisuus pulahtaa mereen viilenemään.  Luulen Ida-Mariankin olleen ihan tyytyväinen kun tämä hellekiukutteleva, huonovointinen ja kakaramaisesti käyttäytyvä lankakauppias pysyi poissa paikalta…

Heinäkuun puolivälissä saimme puhelun, jossa kysyttiin voisimmeko tehdä tilauksesta ponchon. No totta kai me voidaan! Varsinkin kesällä kun lankapuodissa ei tunnetusti ole kovin ruuhkaista. Asiakas ajoi aika pitkän matkan sopimaan asiasta. Mallikin oli mukana. Dropsin sivuilta tulostettu (laitan linkin ku löydän muistilappuni). Lankakin hänellä oli tullessaan jo mielessä.

Pienen suunnittelupalaverin ja mittojen ottamisen jälkeen alkuperäisestä mallista oli jäljellä - palmikko. Tosin sekin piti kääntää ylösalaisin, koska poncho neulottiin ylhäältä alas, kun helmasta piti saada vähän pidempi edestä ja takaa ja koko ponchokin oli tuplasti alkuperäisen mallin kokoinen. Niin paljon modausta tuli, että voisin tätä kutsua jo ihan omaksi malliksi. Tai siis asiakkaan suunnittelemaks malliksi.  Etupalmikon lisäksi asiakas toivoi palmikkoa myös sivulle: 

Silmukkaluku alkuperäisen palmikon kanssa olisi saanut aikaan hameen vyötärön kokoisen kauluksen joten hihapalmikkokin sai vähän toisenlaisen ilmeen:

Tässä neule siinä vaiheessa kun yksi kerä lankaa oli neulottu. Neuloja oli siis saaressa ja lämpöä oli n. 30 astetta. Kuva äkkiä!

Yhden sovituksen ja muutaman kerän purkamisen ja uudelleenneulomisen jälkeen poncho alkoi jo omastakin mielestäni näyttää ihan sopusuhtaiselta:

Tästä eteenpäin olikin vaan nautinto neuloa herkullista Rowanin cocoonia.

Viikko sitten oli valmista:

Luulen, että asiakaskin oli tyytyväinen kun vilpoisen maanantaiaamun jälkeen tuli hakemaan valmiin työn.

Lanka: Rowan cocoon (80% villa, 20% mohair, 100g=115m, väri 809 Crag) n. 800g

Puikot: KnitPicks ja KnitPro 6 mm (kaulus) ja 7 mm pyöröpuikkokärjet liitettynä tilanteisiin sopiviin kaapeleihin.  Tuo ”tilanteisiin sopiva” tarkoittaa osittain poncon alaspäin lisääntyvää silmukkamäärää, mutta myös sitä, että kun puikoissa on tarpeeksi pitkä kaapeli, niin keskeneräistäkin neuletta on helppo sovittaa kesken työn.

Lanka oli ihan herkkuneulottavaa (kuten Rowanin langat lähes aina). Itse en ole kauhean innostunut löyhäkierteisestä ja paksusta langasta, mutta tämä oli positiivinen kokemus. Lanka ei kuulu puodin vakivalikoimaan (ainakaan vielä), mutta jos joku haluaa kilon paketin niin tilaamme sen kyllä. Tämäkin tuli puotiin alle viikossa ja pääsin heti töihin.

Toinenkin etätyö on ollut pitkin kesää mökillä mukana. Nyt voin jo sanoa sen olevan viimeistelyä vaille valmiina. Tuloksena on ollut turhautumaa ja kamalan kipeä kovettuma  oikean käden etusormessa. Viimeiset lankametrit ompelin tänään maanmainion 3M-sormiteipin voimalla… Siitä kerron myöhemmin (jos kerron) ja nyt alan keskittyä syksyn uusiin lankoihin sekä Sukkasatoon. Heinälatoon on jo 0,75 sukkaparia valmiina ja monta suunnitelmaa listattuna.

Ja nää pahuksen helteet on täällä taas eikä yhtään hyvää tekosyytä etätyöpäiviin. Olo on taas ihan lääh:

Tosin syyskuun alussa alkaa taas puodin normaalit aukiolot ja ihan oikeasti olen jo vähän odotellut lauantaityöpäiviä. Ja viileitä ilmoja. Ja pimeitä iltoja. Ja kynttilän valoa. Ja myöhäisillan telkkuohjelmia. Ja ihania syksyn villoja. Ja…

Kaupunkielämään totuttelua

Moikka kamut! Tassu täällä pitkäst aikaa.

Kesä meni ihan kivasti - kiitos kysymästä. Tosin alkukesästä oli aika kylmää ja tuuli niin kamalasti, ettei mökillä kuullu myyrien ääntä ollenkaan. Onneks mul on hyvä turkki ni ei tullu kylmä. Loppukesäst taas oli niin kuuma, etten jaksanu myyrästää. Turkkikin oli vähän liikaa ja äiskä yritti helpotta mun olo kastelemalla. En viittiny sil sanoo ettei siit mitään hyötyä oo, mut en kauheesti viittiny sitä raapiakaan - mun parasta se varmaan ajatteli.

Kuus viikkoa meni mökillä ihan mukavasti. Nyt ollan täs pari viikkoa opeteltu kaupunkielämään:

Jos on villinä ja vapaana kulkenu koko kesän ni arvatkaapa kiinnostaako kulkea narun jatkeena pitkin asfaltteja? No ei. Kun viimeinkin olis sopivat myyrästyskelit ni me ollaan kaupungis. Onks järkee? No ei.

Viime sunnuntaina mä taas aavistelin et jotain on tekeillä. Pysyin piilossa. Huomasin mökillä aamusta alkaen lähdön tunnelmaa. Äiskä siivos, sit pilkottiin jotain puita ja tiskattiin (Äiskä siivoo ja tiskaa vaa ku ollaan lähdössä pois). Mä näin jotain epäilyttävän näköisiä kassejakin terassilla... En menny edes tarkistamaan kalasaalista vaiks tiesin kyl et ahvenia oli. Mieli teki mut hain ittelleni ison myyrän ja söin sen.

Kahdeksan maissa illalla porukat sit kyllästyi odottelemaan. Ne laittoi saunan päälle ja päättivät et ei me mihinkään kaupunkiin lähdetä. Minähän olin päättäny sen jo aikaa sitte... Odottelin varmuuden vuoks vielä pari tuntia mut kymmenelt illal päätin et ahvenet vois sittenki maistua. Ei tullu kiitosta mut sain sentään muutaman fileen...

Äiskä valitti mun käytöksestä Mummille. Ihan turhaan - Mummi muistutti et mun kotiintuloaikahan on kymmenelt. Ollu koko kesän. Ja olen melkeen joka päivä tullu ajoissa. Miks ihmees joku sunnuntai kotiintuloaika onkin yhtäikkiä kolme tai viis iltapäivällä? Mun Mummi on mun mielestä fiksu ihminen. Mummit vissin on fiksumpia ku äiskät vai kui?

Nyt mä kulutan päivät nukkuen ja iltaisin bongaan lintuja ja ohi kulkevia koiria parvekkeella. Ja autan mä näis syksyn puuhis. Niinku pidän huolta kuivattavist yrteist:

Ja onhan täällä mun oma Murunen, jota en oo nähny koko kesänä. Sitä olen tarponut ja hellinyt aika paljon. Ikävä on ollu. Äiskän mielestä mun ja Murusen rakkaus on niin söpöä et mulle ei loppujen lopuks voi olla vihainen!

Äiskä on ollu aika saamaton nois kässyjutuis viime aikoina. Nyt siiheki asiaan tulee muutos. Me ilmoittauduttiin Sukkasatoon. Heinälatoon saatiin kutsu. Mä olisin kyl mielummin menny Myyränkoloon, mut sellast vaihtoehtoo ei ollu.

Meil on muutama satotavoitekin. Ensteks äiskä tarvii ohkaset mustat yksväriset sukat ittellensä. Silt varalt et joskus tarttee olla kävelykengissä ja siistinä. Sit sil on jo puodis yks uus sukkalehti ja ennen satoilun alkua se saa vielä teeteen uuden sukkalehden. Niis on varmaan kivoi mallei. Ja äiskän puotiin on tulos uusii sukkalankoi syksyn aikana vaiks kuinka paljon. Äiskä testineuloo ja minä toimin laadunvalvojana. Ja jos jotain valmistuu ni just ennen Joulua äiskä hätäpäissään paketoi ne lahjapaketteihin. Mä en tartte sukkii. Mul on jo. Hienot valkoiset Lenita-sukat.

Nymää kerään muutaman päivän voimia et oon sit täydes iskus kannustamaan äiskää ku Sukkasato alkaa ens maanataina!

Iloa väreistä

Turussa Aurajoen Opastuskeskus Myllärintalossa on Eliisa Laineen lämminhenkinen pienoisryijynäyttely, jonka nimi on" Iloa väreistä."

Näyttely on avoinna vielä elokuun loppuun (mahdollisesti vielä syyskuussakin).

Vierailin näyttelyssä viime keskiviikkona. Myllärintalon yläkerrassa oleva värileikki toi iloa ankeanharmaaseen sadepäivään. Halistenkoski kuohui hurjana rankkasateiden jälkeen:

Näin Eliisa kertoo itse:

Tämä oli se ensimmäinen:

Joku on saattanut nähdä samanlaisen Anjalinin ikkunassa tai seinällä... Mieltä lämmittää huomata, että meikäläisen vuosien takainen värileikki on ollut Eliisan inspiraation lähteenä.

Langanloput ovat päätyneet lapasiksi:

Tässä vielä Vuodenajat:

Syksyä odotellessa...

Satavuotias kaatui saaressa

Viime viikon loppupuoli oli taas menoa ja meininkiä. Tapahtumia riitti pihatalkoista yllätysvierailuun! Lopuksi päädyttiin mökille.

Pihatalkoissa oli kivaa – oli muuten ekat talkoot meidän taloyhtiössä ja toivon niitä tulevan lisää. Itse venyin autotallien ja roskistönön lakaisun jälkeen ittelleni ihan uusiin sfääreihin – rikkaruohoja nyppimään (nypin kaikki tillin ja porkkanan näköiset ku ajattelin ettei varmaan sellaisia kukaan oo kerrostalon puskien juureen istuttanu) ja raksimaan kuivia ruusunoksia (tais siinä muutama eläväkin oksa saada lähdöt). Todistusaineistoa ei ole, koska pikkukamera oli karkuteillä.

Lauantaina oli sit tarkoitus ryhtyä puunkaatohommiin. Aina kun alettiin ryhtymään alkoi sade. Kuka ny sateella puita kaatais? Siispä opettelin koukkuamista kun tällä viikolla teeteemyymälöissä eli myös Anjalinilla koukutaan.

No se sade sit iltapäivällä loppus..Käytiin naapurissa lainaamassa pitkät tikkaat ja viriteltiin kaatoköysi korkealle. Ennen varsinaista työtä vielä syötiin ettei tule energiapula keksen hommien.

Blogikuvaaja Karvisen mielestä tänne blogiin olisi ollut tarpeen laatia kuvasarja oikeaoppisesta puunkaadosta vaan ehkäpä hän lauantain jälkeen on tullut toisiin ajatuksiin. Jospa hyvä ajatus olis tehdä kuvasarja siitä miten puuta EI pidä kaataa…

Ei ihan menny ku Stömsössä, mutta puu kaatui, kukaan ei kuollu, saares on sähköt eikä yksikään mökkelö karsiny vaurioita. Puu kaatui kovalla rytinällä, mutta vähän väärään suuntaan. Tuolla se runko makaa ja tänne ylärinteeseen se oli tarkoitus kaataa...

Joskus tuntuu siltä, että mun elämä ja touhut on jotenkin normaalia onnettomuusalttiimpia. Just pari viikkoa sitten menin mukkelis makkelis aamukasteisessa veneessä saaden koko kropan edestä mustelmia. Ja jos se lentävä kauko-ohjattava puunkaatovinssi olis oikeasti osunu johonkin,  niin pahaa jälkeä olis tullu...

Jännityksen lauettua (pienten hömpsyjen jälkeen) kävin vielä laskemassa puun vuosirenkaat. Ainakin satavuotias, mutta terve mäntyvanhus oli!

Piti vielä suojata kanto. Blogikissalla kun on tapana tarkistaa työn laatu – mikä homma oliskaan ollu leikellä pois sen turkista kaikki pihkakökkärät!

Joskus tuntuu et meidän katti on oikea pikkupoika. Mitä likaisempi niin sen parempi. Nyt kun maailma on täynnä koivunsiemeniä niin mikäs niissä on kieriskellä odotellen rapsutuksia:

Ihan vaan silloin tällöin on sellainen olo, et vähän vähempikin jännittävä elämä riittäis. Voisi vapaa-ajalla surffailla netissä ja makoilla soffalla neule käsissä katsellen telkkua. Tosin silloin voisi jäädä näkemättä monet luonnon ihmeet kuten tämäkin ”lutikka”:

Tai kypsymässä olevat puolukat:

Tai luonnon rakennustaiteen ihmeet:

Sunnuntaina alettiin raivaamaan puuta. Tästä kasasta saa karsimisen jälkeen monta kertaa pataveden lämpimäksi ja elotulille komeat roihut:

Tästä (puhumattakaan satavuotiaan rungosta) saadaan lämmintä saunaa ja mökkiä pitkäksi aikaa: 

On se vaan ollut mukavaa muutamana aamuna herätä kaupunkikodin sängyssä ukkosen jyrinään ja salamointiin ja rankkasateeseen ja todeta et onpa kivaa ku ei tartte lähteä veneellä töihin! Syksyssä on kivojakin asioita.

Mansikkakiivit ja koukkuamista

Kässäpussissa pitää olla aina useampi keskeneräinen. Lisäks siellä pitää olla muutama varalankakerä. Usein mun varakerät on sukkalankojen jämiä. Kiivimansikkajämät on koko kesän kulkeneet mukana. Onhan se nyt noloa, että ohje on lähtöisin meidän puodista eikä itsellä ole mallisukkia olenkaan!

Veneretkineuleena mukana kulkeneista tulikin negatiivit eli Mansikkakiivit kun tuota pinkkiä lankaa oli enemmän. Välillä sukat oli telakalla niin pitkään, että aina tauon jälkeen neuleeseen tuli "jälki" kun käsiala oli muuttunut. Viimeiset kerrokset neuloin kynttilänvalossa viime viikon lauantai-iltana kun odoteltiin superkuun nousemista. Lopputulos oli aika "ruttuinen".

Vesi vanhin voitehista - pieni lämminvesi-etikkakylpy tasoitteli sukat esittelykelpoisiksi ainakin puodin laatupäällikön mielestä.

Lanka: teetee salla, pohjaväriä 2 kerää ja kuvioväriä 1. Puikot Knit Pro Symphonie Wood 20 cm 3,5mm.

Ja nähtiin se kuukin - naapurin laiturilla käytiin kuvaamassa. Kaikenlaista naapurista ollaan lainailtu mut tää oli eka kerta ku lainattiin kuukin taivaalta!

Tällä viikolla ollaan puodissa perehdytty koukkuamisen saloihin. Omat harjoitukseni ovat vielä vaiheessa (ja kamera kadoksissa), mutta Ida-Marian taiga-kauluri on jo valmiina:

Lankana teetee taiga high, koukkamiskoukku nro 8, menekki 1 vyyhti ja Knit Pron kivat napit kruunaa lopputuloksen!

Vaikka koukku ei tunnetusti sovi mun käteen, niin on ollut jännittävää huomata miten monenlaista pintaa voi saada aikaan koukkuamalla. Välillä on ähisty, puhistu ja vähän kiroiltukin, mutta uuden oppiminen on ollut tosi hauskaa ja innostavaa!

Ensi viikolla 18.-22.8 Anjalinlla ollaan Koukussa koukkuamiseen. Luvassa ohjeita, lankatarjouksia ja harjoittelua "kädestä pitäen". Tervetuloa!

Virkistäytymispäivä

Tiistaina vietettiin Anjalinin henkilökunnan virkistäytymispäivää. Missäpä muualla kuin mökillä.

Mukana oli verkkokauppavastaava Ida-Maria, laatupäällikkö Tassu, kanavalankapäällikkö Tommy, kuvausalusta Sasha sekä kuski ja ulkopuolinen konsultti (jolta kukaan ei kysy neuvoja, mutta niitä tulee silti) Karvinen ja minä.

Päivän aikana grillailtiin:

Ongittiin ja pilkittiin ahvenia:

Molemmat pojat saivat yhden, jotka pienen kiistelyn jälkeen perattiin ja luovutettiin laatupäällikölle.

Tassu kyllä tietää, että ämpärissä on herkkua.

Veneretki Airistolle tehtiin ja pojat saivat kokeilla veneen ohjaamista.

Aarresaaren metsästä löytyi vaikka mitä jännää:

Merestä kerättiin simpukoita:

Ja jännittävän näköisiä kiviä:

Kiivettiin katsomaan maisemia:

Nuotiokin tehtiin rantahiekkaan kun lähtiessä ei vielä ollut metsäpalovaroitusta…

Makkarat paistettiin ja vaahtokarkit:

Saaressa oli kamalasti amppareita. Onneksi en hörpännyt tölkistä – siinä olisi voinut käydä huonosti:

Toinen pojista oli oikea vesipeto ja pienempikin vähän uskaltautui kokeilemaan pelastusliivien (ja Susun) kantavuutta meressä. Harmi, ettei meidän ranta ole kovinkaan lapsiystävällinen.

Mustikoitakin löytyi edelleen vaikka niitä käy öisin popsimassa myös Mauri Mäyrä rouvineen:

Saunan jälkeen tehtiin vielä pieni kierros saaren ympäri pikkuveneellä:

Virkistymisestä en tiedä, mutta alkeelliset olosuhteet ja kesän 32. perättäinen hellepäivä oli tavallisesta arjesta kaukana. Montaakaan silmukkaa ei neulottu eikä tietokonetta avattu koko päivänä!

Minäkin tein jotain tavallisuudesta poikkeavaa eli pesin perunat:

Huomaatteko Karvisen maalaamat kesävarpaat…

Auringon laskettua uni maittoi ja aamulla oli aikainen lähtö takaisin ”sivistykseen”.

Päivän jälkeen Ida ja pojat saivat hyvin ansaitun vapaapäivän ja pari lomapäivää, jotka viettivät vähän toisenlaisissa merkeissä. Minä palasin viimein pelipaikalle ja yritin parhaani mukaan tuurata verkkokauppavastaavaa vaihtelevalla menestyksellä…

Tässä vielä kuva perjantai aamulta. Aamu-uinnilla ennen töihin lähtöä huomasin, että matkalaiset ovat juuri ohittaneet Aarresaaren vähän isommalla aluksella ja palaamassa lomareissultaan: