Tähän aikaan vuodesta alkaa pikkuhiljaa mökkihöperyys hellittämään. Minulla. "Meidän pojat" on asiasta eri mieltä. Blogikuvaaja haluaisi saareen vuoden kaikkina viikonloppuina puhumattakaan blogikissasta. Onneksi äänestyksissä puheenjohtajan ääni ratkaisee (hah hah – Karvisen pitäis joskus miettiä mitä suustaan päästää kun tituleerasi tässä päivänä eräänä mut "perheen" puheenjohtajaksi…)
Ja ihan totta – mullakin on tähän vuodenaikaan mökkeilyyn varsinainen viha-rakkaus-suhde. Toisaalta tekee mieli käydä siellä niin kauan kuin keli sallii – toisaalta olisi mukavaa olla viikonloppu vaan kotona ja tehdä joskus kunnon ruokaa ja istua lämpimässä kuivassa sohvassa kutomassa telkkaria katsellen...
Syksyllä tuntuu koko ajan että on kamala kiire viikonloppina. Pääsen lauantaina yhdeltä töistä, kaahaan kotiin, jossa pakatut kassit (ja kaupassa käynyt mies) jo odottavat. Vaihdan vaatteet, narraan karjuvan kissan koppaan ja sitten mennään. Mökille päästyä on kiire saada tulet hellaan, jotta edes illalla saunan jälkeen olisi asuttavan lämmintä ja kuivaa. Yleensä puut ovat kosteita ja syttyvät hitaasti. Savu tulee sisälle eikä piipusta ulos niin kuin pitäis. Ja kaikki paikat on kosteita ja kylmiä...
Seuraavaksi on kiire metsään. Ennen kuin tulee liian pimeää. Karvinen jää suosiolla lämmittämään mökkiä ja laittamaan saunan padan alle tulen. Tää on se hetki kun Susu rauhoittuu kiireestä! Metsässä on ihanaa kävellä ja samalla nollata viikon asiat. Lauantaina tulin mettäkeikalta takaisin onnellisena, märkänä, koivunlehtiä ja neulasia hiuksissani sekä saaliina
Ennen saunaa vielä nostettiin soutuvene talviteloille:
Blogikissa nautti olostaan täysin tassuin. Vähän on siitäkin tullut hienopöksy, koska asioille piti päästä hiekkalaatikolle sisälle. Märkä mustikkapuska ei houkutellut… Muutenkin Tassua kohdeltiin kaltoin. Ylistimme sen mahtavan kokoista saalismyyrää ikkunan takaa sisältä, mutta jätimme sen nauttimaan ateriansa terassille. Uskomatonta, miten kovaan ääneen voi kissa mouruta, vaikka sillä on myyrä suussa! Toisaalta…osataan me ihmisetkin puhua ruoka suussa…
Sunnuntaiaamuna lähdin uudestaan metsään parin kaffekupin jälkeen heti kun aamu valkeni. Saalis oli edellisen päivän veroinen ja sienestäjä onnesta soikeana. Pitää vaan sopeutua siihen, että saareen suppikset ilmestyy vähän myöhemmin.
Sienikierroksen ja aamupalan jälkeen oli laiturihommien vuoro. Ponttooni piti hilata pois jäiden armoilta ja viritellä "talvilaituri" tilalle. Ilman paikalle ilmestyneiden naapurien apua olisi homma ollut huomattavasti hankalampaa… Selkävaivaiset kertoivat vaivoistaan vasta jälkikäteen ja talkoomuonituskin oli tasan yks keskikalja. Kyl taas nolotti varsinkin kun kummipoikakin sai vielä ahvenet evääksi. Suuret kiitokset avusta jälleen kerran!
Aina vaan kiirettä…lopuks oli kiire lähteä kaupunkiin ennen kuin tulee pimeää…
Mut silti – tälle mökkihöperyydelle ei kerta kaikkiaan voi mitään...mökkeily on vaan niin KAMALAN ihanaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!