Syy sukkasadottomuuteen sekä blogihiljaisuuteen on tässä:
Elokuun viimeisenä iltana tulin kotiin iloisena. Tarkoitus oli tehdä viikkosiivous, puodin paperihommat ja viritellä sukkapuikot Sukkasatokuntoon… Vaan toisin kävi – kotona odotteli lappu jossa kerrottiin ykskantaan et vaatehuoneeseen asennetaan lämpöpatteri seuraavana päivänä ja et viitteiskinös tyhjentää sen huoneen työn nopean sujumisen edistämiseksi… Ensin raivosin pari puhelua, mutta kuuliaisen tyttönä tyhjensin sen huoneen. Hassua – kolmen ja puolen neliön vaatehuoneen sisältö täyttää ne kuuskymmetä muuta neliötä ja vielä parvekkeenkin!
Ensin ilmoitetaan puolen vuorokauden varoitusajalla että tullaan. Sitten ei tullakaan eikä ilmoiteta mitään. Sit ilmoitetaan et tullaan kahden päivän kuluttua ja sen jälkeen oli kyllä patteri seinässä, mutta muuten näytti tältä:
Ja viikonloppu tulossa. Tulipa siinä ohimennen pilattua Karvisenkin viikonloppusuunnitelmat, koska itkuhysteeriselle Susulle EI kuulemma VOI sanoa että oikeastaan oli menossa poikatten kanssa baariin… Pakenin Karvislandiaan pariksi päiväksi ja jätin välin yhtiön sadonkorjuujuhlat. Kiukkuisena olisin pilannut muidenkin asukkaiden juhlamielen vaikka tämä hässäkkä kuuluu talon rakentajan vastuulle.
10 päivää hyvää sukankudonta-aikaa meni hukkaan yhden pienen lämpöpatterin takia. Patterin, joka ei taatusti poista oikeaa ongelmaa eli pakkasella noin kymmenenasteista lattiaa… Energia meni ensin raivoamiseen ja sitten viimeiset kolme päivää raivaamiseen. Eilisillan istuin soffalla, katsoin töllöä ja neuloin kolmea sukkaa – viimeinkin.
Töissä on sentään jo uusiakin lankoja hyllyissä ja sain viimein valmiiksi frillahuivin Katian Ondas-langasta:
Hauskanen ja näyttävä huivi syntyi yhdestä 100g:n kerästä. 9 silmukkaa ja kolmosen puikot. Kiitos uudelle naapurilleni Helmiäiselle kuvaamisesta!
Perunalaari ja Heinälato jäivät sadotta viime viikolla. Mun selitys on yllä ja äidiltä loppui lanka ja se on mun moka. Yritän hankkia jostain lisää. Ja odottakaahan – ensi sunnuntaina meillä on valmiita sukkia vaikka kuinka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!