sunnuntai 4. elokuuta 2013

Klapilomalla



Viikko lomalla:
Lauantaina karsittiin oksia ja pilkottiin ne mitä kirveellä sai. Karvinen yritti jo heti luistella hommista katkaisemalla vesurin varren, mutta minä neuvokkaana tyttönä lainasin korvikkeen naapurista.

Sunnuntaina sahailtiin puita ja aloiteltiin klapisulkeisia… Maanantaina jatkettiin hommia ja pikkuhiljaa alettiin todella odotella sadetta.  Sadepäivänä kun saaressa saa ihan luvalla lorvia ja tehdä vaikka käsitöitä. Sadetta täällä kaivattiinkin, sillä täällä on viimeeksi tullut kunnolla vettä kesäkuun 16. päivä. Ja luonto todella näyttää siltä että viikon biisi on ollut ”Metsään on tullut jo syys…”
Ensimmäistä kertaa moniin vuosiin tuli minullekin sellainen olo et kaivosta saattais loppua vesi. Tosin meillä on kyllä hyvä vesivahti. Tassun ohi ei kovin helpolla kaivolle pääse:
Olen tuon talon edustalla olevan ”nurmikon” haravoinu viikon aikana kahteenkin kertaan, mutta ihan turhaan – keltaisia lehtiä tulee koko ajan lisää. Taisin jossain vaiheessa huomata homman ihan turhaksi ja katkaisin minäkin – haravan varren! 
Tiisataina saatiin viimein sadetta! Moni saattaa pitää meitä pikkuisen kaheleina kun lomalla odotellaan sadepäivää, mutta kuivuus on tänä kesänä ollut todellinen onkelma. Alkukesällä komeilta näyttäneet mustikatkin on kuivuneet pikku pippureiksi . Saapa nähdä saanko näistä rutikuivista puskista mustikkaa edes ens vuonna!
Koska mulla on tylsä pomo, joka ei lomarahoja maksele, niin mulla on ollu tapana tuhlata Karvisen lomarahat. Viime vuonna sain nuohoussetin ja tänä vuonna uuden tiskikorin:
Kuten huomaatte – kori on testattu ja hyväksi  havaittu. Tästä lähtien tiskaan kun kansi ei enää mene kiinni. (aikaisemmin tiskasin sinä päivänä kun sattui olemaan lämmintä vettä tai jos kaikki haarukat oli likaisia…)

Keskiviikkona tuli sellainen olo et kai sitä lomalla vois tehdä jotain muutakin ku klapeja. Käytiin sit iltasella vähän heittelemässä uistinta. Ei tullu edes haukee…

Torstaina oli pakko lähteä kauppaan. On kyl eka kerta kun meiltä lähdetään kauppaan siks et vissy ja maito on loppu! Susun kesälomareissu tuli siinä samalla, sillä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään ihkaeläviä alpakoita:
Pikkuinen pettymys oli kun alpakoille kelpas kyllä voikukanlehdet, mutta silittää en saanut… Mut ei ne sylkeneet päin naamaa, kuten olen jostain lukenut alpakoiden tekevän ikäville ihmisille. 
Söpöjä otuksia olivat ja pitihän sit Helmiveneen puodista ostaa itselle pari kerää susunpinkkiä lankaa:
Kotiin palatessa Karvis pesi mattoja ja minä kävin vattumettässä naapurin tytön kanssa. Saalis oli yhtä surkea ku kalasaaliitkin, mut ei haitannut, koska olihan torstai lopulta kokonaan klapivapaa päivä:-)

Perjantaina tehtiin vaan vähän klapeja, koska iltapäivällä saatiin entiset naapurit girllailemaan ja saunomaan. 

Lauantaiaamu oli tyyni ja ihanan aurinkoinen. Pakattiin veneeseen eväät ja lähdettiin Kuusisiin aamupalalle. Oli eka ihan oikea veneretki Karvisen uudella veneellä, ja rantautuminen onnistui hienosti. Kuusisissa on upea hiekkaranta ja hyvät rantautumispaikat. 
Käveltiin varpaat hienossa hiekassa ja kiivettiin aurinkoisille kalloioille. jossa nähtiin entisaikojen nuottamiesten jättämiä kalliokirjoituksia:
Vesi oli ihanan kirkasta:
Ja kivet kauniita:
Meillä oli omat puut ja sytykkeet mukana. Minä sain kunnian sytyttää tulet – olenhan siinä hommassa aika mestari ja juuri lauantaina oli käpäläonnettomuudesta kulunut tasan kolme kuukautta.  Tämän nuotion sytyttämiseen ei tarvittu ku yks sytytyspala:
Ja ryynärit paistui ja maistui!
Uuden veneen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota neulojan kannalta juuri oikeisiin asioihin:
Neuleohje pysyy tuolla kannen alla kuivana, eikä tuuli vie sitä. Lisäks sinne saa lankakerän ja oikean alareunan kolosta lanka juoksee mukavasti. Kyl on hyvä paatti!

Hah – kotiin palattua halkaistiin vielä viimeiset kahdeksan jättikokoista pölliä klapeiksi! Loma on ohi, mut nyt voidaan luottaa siihen, että ens kesänäkin  sauna lämpee joka ilta!
Auringonlaskun jälkeen vietiin vielä verkko. Pitäähän sitä nyt lomalla ainakin yrittää saada kissalle herkkuruokaa. Tänään olikin Tassun juhlapäivä: Kolme komeaa ahventa oli saaliina. Me jouduttiin tyytymään grillipihveihin koska se iso kuha pääsi karkuun…
Viikon klapisulkeisista huolimatta loma oli ihanan rentouttava. Klapivapaata kesää on vielä jäljellä vaikka aamulla täältä lähdetään taas töihin. Tänään ihmettelin minne aika täällä saaressa oikein kuluu. Se kuluu pelkkään elämiseen!


4 kommenttia:

  1. Onpa ollut mukava klapiloma :)

    VastaaPoista
  2. Mukava mennyt viikko. Minäkään en ole alpakoita nähnyt mutta tuo kisu on aina yhtä ihana.

    VastaaPoista
  3. Klapeissa löytyy, mutta onneksi tuli se vapaapäiväkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!