Kotoilua

Mul on viime aikoina ollu kamala koti-ikävä. Se varmaan kuulostaa hiukan hassulta ku käynhän mä kotona melkein joka päivä. Ainakin nukkumassa. Koti-ikävän yks syy on toi armoton mökkihöperyys. Heti ku jäät sulaa ni mökille on pakko päästä ja siellä sit käydään viikonloputkin niin pitkään ku vähänkään valoisalla aikaa pääsee kulkemaan. Eli jotain seittemän kuukautta. Jossain vaiheessa (sit ku ollaan töissä kuus päivää viikossa) alkaa tuntua siltä, et olis jokus tosi kivaa olla kotosalla. Ihan vaan olla. Ilman mitään menoja. Ittensä kanssa. Touhuta jotain pientä.

Viime viikonloppu oli kotoilun aikaa. Toki oli muutama suunnitelma, mutta ei niin tähdellisiä. Lauantaina töiden jälkeen imuroin suurimmat villakoirat ja puistelin matot parvekkeelta. Ihana sininen hetki. Täällä etelässäkin oli viimein lumipeite ja pikkuisen valoisampaa:

Tampesterin messuilla oltiin Piikun kanssa viikko sitten ja sieltä tarttui mukaan pari väriainepurkkia. Laitoin langat likoomaan ja broilerinkoivet uuniin. Kaivoin esille Piikulta saamani värjäysohjeet…

Tässä meikäläisen värjäystulokset:

Väripurkit oli unohtuneet töihin. Siispä vyyhdit takaisin kuivumaan ja sauna päälle. Ruoka oli pahaa (Piikulle tiedoksi et näköjään meikäläisenkin ”mättö” eli vattantäyte voi olla pahaa tai ei ei ainkaan herkullista). Kuka käskee ostamaan tarjouskoipia ja saksalaiskaupan couscousia?

Saunamusana kuuntelin (ihan vähän huonolla omatunnolla, mutta kohtalaisella volyymilla) Eva Dahlgrenin Bob Hundia: 

jag har hemmakväll
med min bästa vän
jag är ensam med mig själv

Saunan jälkeen rankaisin itseäni väriunohduksesta virkkaamalla (ja herkuttelin katsomalla telkusta kaikki ne lauantaiohjelmat, joita Karvinen ei voi sietää).

Onneksi viidennnen kuusen jälkeen valkoinen helmilanka 8 loppui! Virkkaaminen ei edelleenkään kolahda ja mietin et miks mun aina pitää kuitenkin yrittää! Noista tulee ehkä joulukortteja.

Sunnuntaina päätin siivoilla kaappeja. Yhden astiakaapin raivasinkin. Piti raivata yks toinenkin kaappi, mut onneks huomasin telkusta tulevat mäkihyppelöt. Mitä parhain tekosyy löhniä soffalla kässyjen kanssa keskellä kirkasta päivää! Hain hattuhyllyltä Kansalaispiston kurssityöni:

Äitihän on tästä liinasta suurimman osan jo tehnyt. Mun hommana on vaan viimeistely. Maltaristejä vähän toista sataa… Toin työn viimein kotiin ja totesin ettei Tassu ole kiinnostunut. Kuten en minäkään.  Mutta lupaus mikä lupaus. Tällä hetkellä tavoitteena on saada se valmiiksi ennen äitienpäivää.

Mäkihyppelöiden loppuessa aurinkokin vähän pilkahteli. Keksin viritellä jouluvalot paikoilleen. Kerrankin olin kotosalla, valoisaan aikaan eikä ollu kylmää eikä räntäsadetta! Kun kert ikkunat oli pakko avata niin johan siinä vähän rättiä ja lastaakin käytin. Naureskelin ittekseni et oon oppinu hyvän ystäväni tavoille. Hänellä oli tapana tiskata yhtenä päivänä lautasia, seuraavana laseja ja kolmantena haarukat. Minä pesin vaan ne ikkunat, jotka piti avata kynttelikköjä varten. Enkä niitäkään kaikilta pinnoilta. Pimeäähän täs on tulossa. Kuka kattoo onks ikkunat pesty vai ei? Varsinkin ku en varmaan oo valoisalla kotona ku joskus ens vuonna taas.

Olin ihan innoissani lumentulosta perjantaina. Maailma oli heti paljon valoisampi! Suunnittelin miten pääsen näyttämään Tassulle ensilumen. Höh – Tassu meni innoissaan ulos, tepsutteli talon ympäri turkki seinää viistäen, parkkeerasi parvekkeen rappulle ja karjaisi et NAU! Meikäläinen siitä tulkkas et ”OVI AUKI”. Ei taida Tassu tykätä loskasta (en minäkään). Kunnon Norski tykkää kunnon talvesta (niin kuin minäkin). Sitä odotellessa mökötetään keittiön pöydällä.

Nyt ne langat on taas likoomassa. Ohjeet edessä ja väripurkit ja muutkin messuostokset kotosalla:

Saapa nähdä onnistunko viimeinkin saamaan lankaa, jonka väri on muuta kuin vihertävän beessiä, kellertävän beessiä, ruskehtavan beessiä, harmahtavan beessiä tai peräti beessihtävän beessiä. Pitäkää peukkuja!