Koko kesä on odoteltu äidin ja isän tuloa tänne mökille. Aina on tullut jotain esteitä, mutta viimein tiistaina saimme Tassun mummin ja papan saareen! Tassu sai tietenkin pappankalaa mummin kädestä. Me muut syötiin muurikalla käristettyjä juureksia ja pihviä, saunottiin, uitiin ja ihailtiin auringonlaskua, joka ei enää tähän aikaan vuodesta enää näy vakiopaikalta.
Jo yhdeksän aikoihin alkaa hämärtää. Käväistiin vielä naapureita moikkaamassa ja olikin aika kömpiä unten maille - aamulla oli aikainen herätys.
Tätäkin oltiin suunniteltu koko kesän ajan. Keula kohti
Gullkronaa!
Minä sain kartturin pestin... Matkakässy ei paljoa edistynyt, mutta kartalla pysyttiin ja perille navigoitiin. Keli oli mainio veneretkelle.
Rantautuminen onnistui ilman pahempia "hyppääperkeleitä" (koska äiti ja isä olivat kyydissä).
Hienoa, että tämä saariston upein paikka on taas avoinna kävijöille! Edellisestä käynnistä oli kulunut 12 vuotta. Silloin se tehtiin vanhempien Susina-veneellä. Tämä oli oikea nostalgiareissu.
Ihanaa oli huomata, että paikka oli säilytetty ennallaan. Äidin kanssa piti tietenkin päästä köysilossilla verestämään muistoja...
Miehet jäivät rannalle - ei ruikuttamaan vaan driksuille. Me kiivettiin Luotsimuseolle ihailemaan maisemia.
Peikkopolkukin oli ennallaan ja siellä täällä polun varrella bongattiin hauskoja ja hurjia peikkoja!
Äidin kanssa laulettiin metsässä Rautavaaran Menninkäisten maata ja rannalla Satumaa-tangoa. Aavan meren tuolla puolen...
Peikkopolulle mukaan kärmeskarkoittimeksi tullut Karvinen kirmaili karkuun häpeissään ja teeskenteli olevansa eri porukkaa ku noi hullut akat :)
Harmi kun ei huomattu ottaa satamakonttorilta lainaksi keppihevosia. Niillä peikkometsässä olisi ollut vieläkin hauskempaa!
Ennen kotimatkalle lähtöä ostettiin vielä evääksi Gullkronassa Evan opein savustettua Haverön lohta ja kotirannassa keitettiin perunat, tehtiin kyytipojaksi sienisoosia ja nautittiin! Ihanalta maistui meren ja metsän antimet upean päivän jälkeen. Nykyisin ei varmaan savukampelaa enää saaristosta löydy.
Mahtava päivä, jota kyllä kannatti odotella koko kesä. Myös äiti ja isä olivat onnellisia reissusta. En saanut lupaa laittaa heidän söpöstelykuvaansa julki (mut paljastan et ne istui puun juurella sylikkäin ja halaili ku vastarakastuneet). Laitan sit tään kauniin puukuvan peikkopolun varrelta.
Tulee mieleen se Juha Tapion biisi:
Kaksi vanhaa puuta....
Edit: Sain sittenkin luvan. Eiks ne oo söpöjä 💕Ihanaa et sain jakaa tään retken heidän kanssaan!
Blogitauko venyi pitkäksi, mutta täällä ollaan ja kaikki on ookoo. Muutama on kysellyt et miks ei blogi päivity. Tuntuu mukavalta huomata, että joku vielä kaipailee. Ja minähän palailen linjoille, koska nyt on toimiva tietsikka ja pikkuhiljaa opin tätä käyttämäänkin. Ja tulee syksy ja ehkäpä puikotkin alkaa taas kilistä!
Voi, miten kaunista ja herkkää! Olen hurjan mielissäni teidän yhteisestä retkestä, että vanhempasi vielä jaksavat ja viitsivät!
VastaaPoistaMä melkein liikutuin, pitää lopettaa, tuli ikävä saaristoa ja montaa siihen liittyvää. Hyvää viikonloppua ja terveisiä vanhemmillesi!
Kivalla postauksella tulit tauolta:) Iki-ihana Gullkrona. Jep, kampelat on jonnekin hävinneet. Systerin vesiltä Inkoon ulkosaaristostakaan ei oo moneen vuoteen kampelaa tullut. Tänä kesänä ei edes ahvenia rannalta ja verkkoa niillä ei ollutkaan.
VastaaPoistaKiva kiva ku kaikki on ok ja vanhemmatkin vaikuttaa pirteiltä ku jaksavat veneretket ja muistelut. Halit ja pusuttelut on hyvää hoitoa ikäihmisille, ja tietysti kaikille muillekin.
Jotain ihanaa lankaa sulla on puikoilla, merinoa? hyvällä kierteellä.