keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Eläimellistä menoa terveyskaupassa


 


”Sulla on sitten terveyskauppa”, tokaisi eilisaamuna terveyskeskuslääkäri, kun kerroin mitä työtä teen! Ja yhtäkkiä nuivalta tuntunut lääkäritäti muuttui mahdottoman viisaaksi ja mukavaksi ihmiseksi!


 


Terveyskaupan tädille on jostain siunaantunut läjäpäin tilausneuleita, joten pariksi viikoksi on pakko keskittyä vaan miehen slipoveriin, vauvaneuleeseen, revontuli viitoseen ja kasaan piirrettyjä liinoja. Ja kaiken pitää tietysti olla valmiina tässä kuussa! Blogikuvaajakin uhkaa sanoa sopimuksen irti jollei saa uusia villasukkia… Lankauutuusrintamalla pitää siirtyä takaisin mallitilkkulinjalle vaikka puikot suorastaan kiljuvat jotain uutta tikutettavaksi. Tällä hetkellä sukkapuikot huutavat Tofutsies-sukkalankaa:


 


Tofutsies on villaa, puuvillaa soijaa sekä kitiiniä, jota valmistetaan äyriäisten kuorista…Mielenkiintoista!


 


Eilen puodissa kävi taas pikkuinen vieras. Se oli ihan Tassun värinen, mutta (pakko myöntää) sen turkki oli vielä suloisemman pehmeää ja sillä oli ihanan suuret silmät. Tiesin odottaa tätä söpöläistä, mutta yllätyksekseni vieras ei ollutkaan kahden Step-lankakerän kokoinen kippurahäntäinen tuhisija vaan kani! Kaupan vilinä oli pikkuisesta vähän pelottavaa ja hän viipyi vaan hetken. Kotiin tullessani Tassu kehräsi varmaan puoli tuntia, joten en tainnut jäädä kiinni vieraasta hajusta…


 


Ai niin…tutkimuksissa selvisi, että olen perusterve ja kaikki veriarvot in normaaleissa rajoissa (näillä elämäntavoilla?!). Sydänkin on kuulemma paikallaan. Liikunnasta ja laihtumisesta ei kuulemma olis haittaa…


 


Mut tehdäänpä käsitöitä! Se on lääkärin määräys!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!