Onkohan kenellekään muulle tuttu sellainen tunne, kun on ensin kuvitellut tekevänsä jotain oikein ja hienoa ja sit huomaa ettei olekaan ja varmaan kaikki muut on mokan hiffanneet mut fiksuina ihmisinä ovat olleet hiljaa? Sitä punastelee itsekseen ja tekis mieli pistää pää puskaan ja vajota maan alle…
Mulle tuli sellainen olo tänä aamuna kun Minnap kysyi jotain Revontulihuivista ja minä vanhana konkarina (viides oli melkein valmis) kaivoin oikein ohjeen esille. Minnan kysymykseen en osannu vastata mut huomasin, että omat Lepakkoni olen pingottanu ihan pieleen kaikki! Siinähän ihan selvästi lukee et 6/8 muodostaa puoliympyrän ja loppu pingotetaan ylöspäin. En oo koskaan kuullutkaan!
Eiks se vanha sananlaskukin sano et viides kerta toden sanoo…vai miten se oli? Ja minähän olen tehän mennessä värkkäillyt Lepakkohuiveja… Ja ihan hyvin ne ovat toimineet 8/8 puoliympyränäkin. Seli seli seli…
Ihan totta - kyllä mä tiedän, ettei tuo nyt ole mikään kovin suuri mokaus. Mut jotenkin sitä vaan välillä tulee sellainen illuusio, että olis muka joku oikea tekijäkin kun työkseen pitää lankakauppaa... hyvä että välillä putoaa maan pinnalle!
Toinen jo viime viikolla valmistunut oli tämä slipoveri tummansinisestä Maijasta:
Homma oli kutakuinkin puuduttavaa. Pintaneuletta 3½:n puikoilla tutulla ja turvallisella langalla, joka ei juuri yllätyksiä tarjoa. Hyvää mieltä neulomiseen toi tietoisuus siitä, että pari vuotta sitten tein samasta langasta samalle herralle lähes samanlaisen pujoliivin ja se on ollut niin mieleinen ja kovassa käytössä, että nyt tarvittiin uusi!
Vielä näistä syyskuun tilausneuleista on jäljellä yksi vauvasysteemi. Sen jälkeen seuraakin muutama päivä lankahuvittelua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!