Oli taas kivaa ensimmäistä kertaa kesän jälkeen olla töissä lauantaina. Työpäivän jälkeen kuitenkin kiidettiin mökille ja minä saman tien metsään seitikkejä keräämään. Pidän seitikkinä kaikkia sieniä, joissa on nuppelo keskellä. Tiedän kyllä ettei se ihan niin ole, mutta tällä periaatteella on pysytty hengissä tähän asti. Pataan porisemaan laitoin:
Mulle on joskus kerrottu, ettei ole kovin korrektia antaa lahjaksi kaktusta. Miten pitäisi suhtautua siihen, että saa lahjaksi lihansyöjäkasvin?
Karvinen pyydysti kasville kärpäsen ja peukalossani ryöminyt punkkikin pääsi kasvin sapuskaksi. Tuli mieleen, että se on lemmikki, jota pitää hoitaa ja ruokkia… Siis perheenjäsen.
Perheenjäsenellä pitää tietenkin olla nimi! Meidän uusi perheenjäsenemme on Margareta. Jos mahdollista niin Blogikuvaaja Karvinen on vielä enemmän tohkeissaan Margaretasta kuin minä. Tuossa iltasella askarteli pahvista sopivan matkustuslaatikonkin, ettei Margaretan herkät lehdet kuljetuksen aikana vaurioidu…
Tassu se vaan sai itse pyydystää ruokansa:
Ettei Tassu nyt ihan mustatassuiseksi heittäytyisi, niin illalla saunan jälkeen käytiin laskemassa verkot. Saalis oli mittava: 7 ahventa, 1 hauki, 6 särkeä, 1 RAPU?!?!? ja kaksi kiloa meduusoja…
Tassu ei olisi millään malttanut odottaa! Ämpäri täynnä kalaa eikä noi tee mitään! Mikä maksaa?
En ole ennen rapuun törmännytkään meressä. Pienihän se oli – Karvisen peukalonpään kokoinen.
Raitapaidat odottavat perkaajaa.
Ja Tassu söi makupaloja suoraan kuormasta. Juhlaa!
Verkon ja kalojen kanssa vierähti hyvä tovi… Sukka-Marille tiedoksi, että se ahvenenperkauskuvasarja on nyt tehty. Pitää vaan laittaa tikulle tai CD:lle kun sähköposti menis ihan varmana jumiin siitä.
Samaan aikaan väripata kakkonen porisi iloisesti. Olen kuulut, että mitä mädempi sieni, sen parempi väri. Pihalta keräsin kaikki tuntemattomat ällö-öllöt kattilaan ja keittelin sopan. Liemi oli lupaavan mustanruskeaa paksua ökkömökköä. Siivilöinnin jälkeen vyyhti liemeen hiljalleen porisemaan ja me veneellä saaren toiseen päähän mustia torvisieniä nuuskimaan. Ja löytyihän niitä ja kanttarelleja kans. Myös suppilovahveroita näyttää tulevan runsaasti - muutaman viikon kuluttua sitäkin satoa kerätään.
Kalojen, sienien ja ”väriliemen” parissa päivä kului iltaan. Miten ihmeessä tässä ehtis jotain neulomaan? Puolukatkin on edelleen keräämättä.
Syksy on upeaa aikaa eikä kesästäkään malttaisi millään päästää irti. Siksi tyynessä ja aurinkoisessa sunnuntai-illassa päätettiin kotiinlähdön sijaan laittaa saunaan tuli ja jäädä vielä yöksi (Piiku: älä välitä – ei mekään lähdetty kaupunkiin). Varmaan viimeistä kertaa tänä vuonna lähdetään töihin maanantaiaamuna saaresta. Haikeaa… Enää ei mökillä näe edes auringonlaskua ellei mene laiturille katsomaan.
Jaa ne sienisopat? Yritän tässä epätoivoisesti keksiä beessille uusia nimityksiä. Seitikkisopassa lanka värjäytyi "persikan" väriseksi. Se toinen liemi…ei tullut edes beessiä! Ja minä tuhtasin sen mössön kanssa melkein vuorokauden! Ehkäpä sienivärjäys ei oo mun juttu. Vai pitäisikö mun opiskella sitä ennen ensi syksyä?
P.S. Koska täällä blogissa ei edelleenkään ole mitään asiallista asiaa eikä edes kässyjä niin The Lankakaupan uutisia kannattaa käydä vilkaisemassa Anjalinin Facebookissa täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!