Satavuotias kaatui saaressa

Viime viikon loppupuoli oli taas menoa ja meininkiä. Tapahtumia riitti pihatalkoista yllätysvierailuun! Lopuksi päädyttiin mökille.

Pihatalkoissa oli kivaa – oli muuten ekat talkoot meidän taloyhtiössä ja toivon niitä tulevan lisää. Itse venyin autotallien ja roskistönön lakaisun jälkeen ittelleni ihan uusiin sfääreihin – rikkaruohoja nyppimään (nypin kaikki tillin ja porkkanan näköiset ku ajattelin ettei varmaan sellaisia kukaan oo kerrostalon puskien juureen istuttanu) ja raksimaan kuivia ruusunoksia (tais siinä muutama eläväkin oksa saada lähdöt). Todistusaineistoa ei ole, koska pikkukamera oli karkuteillä.

Lauantaina oli sit tarkoitus ryhtyä puunkaatohommiin. Aina kun alettiin ryhtymään alkoi sade. Kuka ny sateella puita kaatais? Siispä opettelin koukkuamista kun tällä viikolla teeteemyymälöissä eli myös Anjalinilla koukutaan.

No se sade sit iltapäivällä loppus..Käytiin naapurissa lainaamassa pitkät tikkaat ja viriteltiin kaatoköysi korkealle. Ennen varsinaista työtä vielä syötiin ettei tule energiapula keksen hommien.

Blogikuvaaja Karvisen mielestä tänne blogiin olisi ollut tarpeen laatia kuvasarja oikeaoppisesta puunkaadosta vaan ehkäpä hän lauantain jälkeen on tullut toisiin ajatuksiin. Jospa hyvä ajatus olis tehdä kuvasarja siitä miten puuta EI pidä kaataa…

Ei ihan menny ku Stömsössä, mutta puu kaatui, kukaan ei kuollu, saares on sähköt eikä yksikään mökkelö karsiny vaurioita. Puu kaatui kovalla rytinällä, mutta vähän väärään suuntaan. Tuolla se runko makaa ja tänne ylärinteeseen se oli tarkoitus kaataa...

Joskus tuntuu siltä, että mun elämä ja touhut on jotenkin normaalia onnettomuusalttiimpia. Just pari viikkoa sitten menin mukkelis makkelis aamukasteisessa veneessä saaden koko kropan edestä mustelmia. Ja jos se lentävä kauko-ohjattava puunkaatovinssi olis oikeasti osunu johonkin,  niin pahaa jälkeä olis tullu...

Jännityksen lauettua (pienten hömpsyjen jälkeen) kävin vielä laskemassa puun vuosirenkaat. Ainakin satavuotias, mutta terve mäntyvanhus oli!

Piti vielä suojata kanto. Blogikissalla kun on tapana tarkistaa työn laatu – mikä homma oliskaan ollu leikellä pois sen turkista kaikki pihkakökkärät!

Joskus tuntuu et meidän katti on oikea pikkupoika. Mitä likaisempi niin sen parempi. Nyt kun maailma on täynnä koivunsiemeniä niin mikäs niissä on kieriskellä odotellen rapsutuksia:

Ihan vaan silloin tällöin on sellainen olo, et vähän vähempikin jännittävä elämä riittäis. Voisi vapaa-ajalla surffailla netissä ja makoilla soffalla neule käsissä katsellen telkkua. Tosin silloin voisi jäädä näkemättä monet luonnon ihmeet kuten tämäkin ”lutikka”:

Tai kypsymässä olevat puolukat:

Tai luonnon rakennustaiteen ihmeet:

Sunnuntaina alettiin raivaamaan puuta. Tästä kasasta saa karsimisen jälkeen monta kertaa pataveden lämpimäksi ja elotulille komeat roihut:

Tästä (puhumattakaan satavuotiaan rungosta) saadaan lämmintä saunaa ja mökkiä pitkäksi aikaa: 

On se vaan ollut mukavaa muutamana aamuna herätä kaupunkikodin sängyssä ukkosen jyrinään ja salamointiin ja rankkasateeseen ja todeta et onpa kivaa ku ei tartte lähteä veneellä töihin! Syksyssä on kivojakin asioita.