sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Huopatöppöset

Sukkasatotavoitteena mulla on ollu kokeilla muutamia juttuja. Heinälatoon kiikutan tällä viikolla huopatöppöskokeilun:
Tossuosan lanka teetee saga ja varressa teetee sallan uusi raitaväri. Sagaa neuloin kuutosen Knit Picks pyöröpuikoilla ja varren 3½ mm sukkapuikoilla. Sagaa kului 151 g ja sallaa 36g.
Tätä systeemiä olen jo pitkään suunnitellut kokeilevani. Onneksi on tämä Sukkasato - muuten tämäkin olisi jäänyt vaan suunnitelmaksi! Ensin neuloin tossuosan. Varren neuloin jälkikäteen. Aika koomisen näköiset ennen huovutusta.
Hankolainen hauska asiakkaamme paljasti oman huopatossumallinsa aloitussysteemin ja sitähän piti kokeilla ennen kuin unohtuu.

Huovutus on aina jännää puuhaa. Uutta lankaa kun kokeilee niin koskaan ei tiedä mitä sieltä pesukoneesta parin tunnin kieputuksen jälkeen putkahtaa ulos. Sagaa kokeilin viime keväänä ja tuloksena oli peltilapaset... Tällä kertaa aloitin varovaisemmin. Pesu neljän kympin heinopesuohjelmassa kaks kertaa ja hyvät tuli.
Ehkä vähän kehittelyä vielä vaatii, mutta mielestäni kokeiluni oli ihan onnistunut! Muistan taas miks teen aina sukkiin 2o, 2n varren. Toi 1o, 1n venahtaa käytössä ja puikkojen vaihtumiskohtaan mulla jää aina kauhea rako. Onkohan muilla samoja kokemuksia?

Tähän aikaan vuodesta ei viikonloppuisin kerkii neulomaan ollenkaan! Mökkikausi lähentelee loppuaan ja tuntuu et on kamala kiire tehdä kaikkia syksyjuttuja. Sienestää, kalastaa, tehdä puuhommia... Viime viikonlopun saaliit oli aikas hyvät:
Tassun kanssa käytiin sienimetsässä ja saatiin mukavasti karvalaukkuja. Enemmänkin olis ollu mut ämpärit tuli täyteen. Verkossakin oli hyvä saalis. Karvinen perkasi ja Tassu sai syödä kuormasta:
Illansuussa käytiin vielä vähän pilkillä. Mä sain kolme ahventa!
Aamukasteessa luonnon taidokkaat kudelmat näkyi hienosti. Karvinen pohtii miten paljon enemmän minäkin saisin kudelmia aikaseks jos mulla olis kahdeksan kättä!

Samoissa merkeissä menee tämäkin sunnuntai. Sienimetsä ja verkonnosto odottaa!

22 kommenttia:

  1. Suunnitelmissa ne on mullakin ollut tämmöiset töppöset jo kauan. Lankakin olisi, vaan kun ei saa aloitettua =)
    Voi että minä odotan ensi viikon postia, siellä on ne tupsulangat, hyvä että kerkesin saamaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti paketin sisältö on mieleinen. Eilen lähtivät matkaan ;)

      Poista
  2. Hauskat tossut ja komia sienisaalis!
    Täällä sienet kuivu mettään, pah, mut hyttyset heräs henkiin sekä mettäs et pihalla...
    Terveiset Tassulle!
    P.S. Meille tulee tyttären kissat Papu ja Tiikeri kohta hoitoon pariks päiväks, sit on kissaa siellä ja täällä ja kaapin päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassu saa tänäänkin kalaa ja sienisaaliskin parani. Viime viikonloppuna 1 musta torvi ja tänään saalis oli viisinkertainen ;) Terveisiet sinne kaikille karvaisille ystäville ja muiile kans!

      Poista
  3. neuloo mopsien kanssa21. syyskuuta 2014 klo 12.48

    Nythän mä tajusin noi sukat! Voisin itsekin kokeilla, ehkä osaisin. Silloin, kun ne raakileina ja teon alla näin, suhtauduin hieman epäilyksellä ja ihmetyksellä, mutta nuohan ovat taas huippuinnovaatio. Meilläkin oli eilen hurja sienisaalis, ostettiin kaksi litraa kantsuja torilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnettäköön etten itsekään uskonut kokeilun onnistumiseen... Mä löysin ehkä piirakallisen kantsuja. Voisin kokeilla sitä sun pekonisienipiirasta. Mut JOS saadaan vettä niin muutaman viikon kuluttua saadaan jo suppiksiakin!

      Poista
  4. Voi jufe, hieno sienisaalis. The Saaressakin kasvoi karviksia ja suppiksia mutt ne oli vielä liian pieniä kerättäväksi ja nythän sinne ei veneetön enää pääse. Yhyy.
    Tossut on aikas veikeät mutt mä en huovutusjuttuja tee ku mull ei oo pesukonetta ja talon pesutuvassa on niin iso kone ettei sinne yksiä tossuja viitsi laittaa;)
    Usko alkaa kotiutumaan eli nukkuu päivät pitkät, nyt jo ruokakin alkaa maistumaan ku alkuviikon vain maisteli vähän. Matolääke on annettu kesärientojen päätteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä maistuu ruoka saaressa ja vielä alkuviikon kotonakin. Kissat on siitä viisaita (toisin ku esim. minä) et ne syö jos on nälkä.

      Poista
  5. Toivottavasti on ollut hyvä sieni- ja kalansaalis tänäänkin! Just käytiin koiralasten kanssa katsomassa, että takapihan suppispaikka pukkaa edelleen sientä. Tänäkin vuonna sieltä tulee siis hyvä saalis.

    Koomisen näköisen noi tossut ennen huovutusta. Mulla on ollut kanssa suunnitteilla tällaisten tekeminen, ohje ja lankaa ois jo, aikaa vaan puuttuu. Paitsi jos mäkin saisin ne kuus kättä lisää, nin sit ois hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppiksia täälläkin on tulossa jos vaan sadetta tulis...Ja kahdella kädellä on vaan pakko pärjätä...

      Poista
  6. Ihanat, ihanat ja ihanat tossut ! Tahtoo ehdottomasti samanlaiset.
    Ahkera sadonkorjaaja olet ollut, hatunnosto siitä. Tassu herkkusuu näyttää aika tyytyväiseltä pojalta tuossa kalakupin ääressä. Suukot hänelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassu saa suukot jos vaan suvaitsee tulla. Tai ensin se saa murmutusta... Ilta pimenee eikä kattia näy. Ei taideta lähteä kaupunkiin tänään ;(

      Poista
  7. Kivat tossut jälkeen ja hauskat tossut ennen!
    Täälläkin tehty jotain, mutta kaikki bloggaamatta.. Viimeinen kokonainen työviikko edessä; tunteiden heilahtelua kuin aallokossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii sitä sit ku heilahtelut ja työt on ohitte. tai sit on entist enempi kiire...

      Poista
  8. Hauskat tossut ja huovutus hyvin onnistunut. Ruma raita tulisi minullekin, mutta jos pitää tehdä 1o 1n -varsi, en pidä puikkoja koko aikaa samoilla paikoilla, vaan neulon aina yhden silmukan enemmän jokaiselle puikolle eli puikot siirtyvät eteenpäin silmukan verran eikä raitaa tällöin synny. Toivottavasti ymmärsit, mitä tarkoitin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Luulen et ymmärsin. Kuulostaa toimivalta systeemiltä. Pitääpä kokeilla!

      Poista
  9. Saman huomannut kuin sinä. 2 o 2 n on huomattavasti napakampi ja pysyykin selliasena. Tuollaisia huopatossuja olenkin miettiny jo monta vuotta tekeväni, mutta aina vaan jää mietinnän tasolle. Josko tänä vuonna sitten. Ne on meinaan hienot. :D

    VastaaPoista
  10. Onpas sähäkän siniset tossut.

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva idea noissa tossuissa!! Voisin kokeilla tehdä joskus. Mukava sienisaalis ja mukava kun Tassukin on saanut herkutella ahvenilla.

    VastaaPoista
  12. Kivat tossut, tein vauvatossut ensityönä ja nyt teen vauvan äidille lahjaks samanmoiset. Kivat tulee :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!