sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Junasukkia Heinälatoon



Teinpä tässä viikolla pienenpienen vauvalankavertailun. Tuloksena syntyi kaksi paria junasukkia:

Vasemmanpuoleiset Dalen Baby Ull –lankaa ja oikeanpuoleiset teetee helmi –vauvalankaa. Molemmat neuloin KnitPron 15 cm 2½ mm Symphonie Wood –sukkiksilla. Molempia lankoja kului 29 g.

Jaa et miks kahdet ihan samanlaiset? Puodin hyllystä löytyy teetee helmi ja lehdissä on viime aikoina ollut paljon ohjeita Baby Ullista. Pohdiskelin, että voiko toisen korvata toisella… Kun pienessä lankapuodissa on jo yli 100 lankasorttia niin onko järkevää/tarpeellista pitää hyllyssä kahta ihan samanlaista lankaa? Lankavyötteissä tiedot on sen verran ristiriitaisia, et oli pakko testata käytännössä.

Helmissä on metrejä 200/50 g ja tiheys 28s. Dalessa metrejä 165 ja tiheys 32s. Molemmat hienoa merinovillaa ja molemmat voi pestä koneessa neljän kympin hienopesussa. Sukat näyttää tismalleen samanlaisilta eikä neulomisominaisuuksissakaan tuntunut olevan eroa. Ehkä Dalessa on vähän löysempi kierre ja lanka meni helpommin sääpuoleen. Dale on pikkuisen hintavampi (ja vyöte aneemisen näköinen, mut sillä ei kai ole merkitystä langan LAADUN kannalta). Dalessa on upea värikartta – tosin helmissäkin on nykyään jo 14 eri värivaihtoehtoa… Tällaisia pohtiessa pikkuisen lankapuodin omistaja voi hyvinkin kehitellä itselleen unettomia öitä ja mahahaavan alkua ;)

Ekat sukat päätyvät Salon Sairaalan lopettamisuhan alla olevalle synnytysosastolle. Siellä jokainen tänä vuonna maailmaan tullut pikkinen saa mukaansa sukat tai tossut.

http://www.tekstiiliteollisuus.fi/index.php?tid=158

Toiset jäävät mallikappaleeksi puotiin. Hyväntekeväisyyssukkaset nämäkin, sillä jokaisesta tänä vuonna myydystä teetee helmi -lankakerästä menee 10 senttiä Uusi Lastensairaala 2017 -keräykseen. Tekstiiliteollisuuden helmi-kamppiksesta voit lukea lisää klikkaamalla ylläolevaa logoa.

No oliko ”testistä” hyötyä? Eipä juuri, mutta junasukkia oli hauskaa tikutella Heinäladon täytteeksi ;)

P.S. Inhoan sanavahvistuksia, mut nyt oli pakko ottaa se käyttöön täälläkin. Viime yönä olin saanut "ilahduttavat" 22 roskakommenttia...

7 kommenttia:

  1. Vähällä pääsit jos "vain" 22 roskapostia. Minulle oli yhtenä päivänä tullut 94 roskakommenttia =). Vielä sanavahvistuksen jälkeenkin aina välillä joku onnistuu pääsemään läpi =) No, eikai noista niin haittaakaan ole kuin ei klikkaa niitä, luulisin =)

    VastaaPoista
  2. neuloo mopsien kanssa14. syyskuuta 2014 klo 16.17

    Söpöt sukat! Helmi on ainakin pehmoinen ja kiva lanka, riittoisa kuin mikä! Teen siitä - hitaasti tosin, mutta varmasti - aikuisen nuttua ja yhdestä kerästä riittää, riittää, riittää...
    Lankakranttu suosittelee :).

    VastaaPoista
  3. Niin, kiirettä pelkään tulevan. Pikkusisko (perushoitaja) jäi nyt kuun alusta eläkkeelle.Viikonloppuna oltiin Porissa. kun isä oli sairaalassa. Sisko sanoi, että ollut yksi elämänsä kiireisin viikko ( osansa tietenkin vanhoilla ja sairailla vanhemmilla) ja mekin ängettiin heille yöksi ja herkuille (sunnuntaina ei ollut nälkä, kun perjantaista lauantaihin tankattiin kaikkea ihanaa). Junasukkia minullakin valmistui matkalla langasta, jota ostin Sinulta. Tahtia hidasti nukahtelu ja puikot lenteli, kun heräsin hätkähtäen.

    VastaaPoista
  4. Söpöt junasukat :) Tänä vuonna en pidä edes varjosukkasatoa, vaan teen, mitä täytyy/haluan.

    VastaaPoista
  5. Minullakin on junasukat puikoilla, mukava välityö. Mutta mitä tapahtuu, kun lanka menee sääpuoleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka halkeaa ja puikolle tulee vaan osa säikeistä jos ei ol tarkkana.

      Poista
    2. Siis sama kuin silmäpuoli. Mukava ilmaisu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!