tiistai 14. elokuuta 2018

Hamppua ja karvaa

Sain jostain kylkiäisenä Virkatut Mandalat -kirjan. Mandala-sanaa on viime aikoina alettu viljelemään virkkausmaailmassa. Onhan se taas jotain uutta kun yhtäkkiä pyöreä liina tai matto onkin nimeltään mandala! Musta toi kuulostaa ihan samalta, kun ruoka nimeltä "makarooni ja jauhelihasoosi" on Karvisen mukaan "pasta bolognese". Ainut ero (siis siinä ruokajutussa) on et mun version valmistamiseen menee vartti ja Karvisen versioon kolme tuntia. Tai joskus neuleblogien alkuaikoina kaikki teki Fifi-huiveja... Eli tavallistakin tavallisempaa salmiakkikuvioista kolmiota!

No joka tapauksessa ku oli se uus kirja ja tota hamppulankaa, ni ajattelin tehdä jonkun tosi yksinekrtaisen. Isoäidin ympyrän.
Homma tietenkin alkoi lankatestillä. Laatupäällikölläkin on loma loppunut...
Kovasti oli teetee Hampus Tassun mieleen. Palkaksi testistä hän sai yhden Whiskasin herkkutikun (Tassun perjantaipullo) ja vielä puolikkaan tikun lakisääteisenä lomaltapaluukorvauksena.

Mandala-kirjassa sanotaan mandalavirkkuun toimivan luovuuden välineenä. Lisäksi väitetään mandalan virkkamisen olevan rentouttavaa, joskus jopa meditatiivista... Ei muuten ole!
Kaikki meni ihan hienosti siihen asti, kun seurasin ohjetta. Ohjeen mukaan lätystä olis tullut liian iso pannunaluseksi ja liian pieni matoksi. Siks piti ryhtyä suurentamaan. Seurasi purkua ja virkkuuta, purkua ja parkua ja virkkuuta ja purkua ja kiroilua ja virkkuuta. Mutta kun se oli niin "meditatiivista ja rentouttavaa" niin sinnikkäästi jaksoin pari viikonloppua... Lopulta päätin, et jos mun isoäidinmandalamatto kelpaa Tassulle, niin saa luvan kelvata mullekki. Ja Karvis huokaisi helpotuksesta - häntä tuntuu mun virkkuut ahdistavan vielä enemmän ku itseäni!

Koska mulla on tapana kastella kaikki neuleetkin, niin miksei myös virkkuuta? Sunnuntaiaamuna kävin mandalani kanssa rentouttavalla ja meditatiivisella aamu-uinnilla. Revin, vanyttelin ja riuhdoin - reunafrilla oli ja pysyi... Maanataina vielä kerran purin tuon reunakerroksen ja virkkasin uudelleen. Märkää lankaa.
Saa luvan kelvata. Matto on muuten vieläkin kostea (ja nyt on aamu-uinnista jo yli kaks vuorokautta), joten hampulla on varmasti mainio kosteudensitomiskyky. Onneksi se ei myöskään homehdu!

Koukku Soft 4,5 (luulin sen olevan 5), lanka teetee Hampus, menekki molempia värejä kaksi kerää. Maton halkaisija on n. 75 cm.

JOS mä olisin ollu fiksu, niin olisin virkannut maton tuolle langalle varta vasten tehdyllä ohjeella, joka löytyy teeteen verkkosivulta...

Puolitoista viikkoa sitten perjantaina oli luvattu lämpötilaa, joka alkoi kakkosella. Ei alkanut. Salossa oli 33 astetta ja tappavan tukalaa. Ja just sinä päivänä tuli Katialta lankalähetys. Arvatkaapa hihkuinko riemusta, kun avasin laatikon ja sain käsiini TURKISLANKAA. Karvat tulevat kuulemani mukaan olemaan ensi talven hittijuttu... Langan mukana oli ohje yhden kerän pipoon.
Kasin puikoilla kolmenkymmen asteen helteessä tikuttelin mallia. Melkein nauratti oma kurjuuden maksimointini... Lanka on Katia Polaris. 100 g:n kerässä 60 metriä. Lankaa jäikin. Tämä taisi olla vaan maistiainen - lisää värejä tulee myöhemmin. Tosin - ihan vastaava toinenkin lanka on jo puodissa - Sirdarin Alpine. Se on vaan 50g:n kerissä. Ja värejä on kuusi. Viininpunaista lukuun ottamatta kaikki enemmän tai vähemmän iloisenharmaita.

Ja koska kesä, niin pakkohan on pari mökkikuvaa laittaa. Ukkosta on odoteltu:
 Ei tullu, ku kova tuuli ja vähän sadetta. Sateen jälkeen:
Saatiin se katkennut puunlatvakin viimein riuhdottua alas. Ja puu muutenkin kaadettua ja pölleiksi. Metkaa miten se tuolta keskeltä oli ihan laho ja juuresta ihan terve!
Lauantaina mullä oli nimpparit. Karvis yllätti mansikka-aamiaisella:

Sunnuntaiaamuna sen meditatiivisen aamu-uinnin ja sateen jälkeen päätin tehdä toivioretken metsään. Tassu kulki mukana eikä sitä yhtään haitannut märkyys. Oli meillä vaan jännää!
Ja saalistakin! Voi sitä riemua! Kaks kuukautta normaalikesää myöhemmin, mutta kourallinen löytyi!
NAM!


5 kommenttia:

  1. Voi jufe! Kanttiksia! Vaiks vaan kourallinen niin se on kuitenkin ihana keltainen saalis, jee.
    Hah, mä en koskaan tehnyt Fifiä:) Ja toi mandala-sana oli mulle alkuun ihan outo, en tiennyt mitä ihmiset tekee ku ne mandaloista puhu. NOh, selvishän se sit aikanaan.
    Et sit ala uutta peittoa virkkaamaan?;) Tänään ku tuli taas epostia ja siinä uus cal'li. En siis tähänkään osallistu, en.
    IHanaa ku on nyt viileempää, ja vähän satoikin. Mut ei nyt pakkaset vielä tarvii tulla, eikä kylmiä iltoja. Pitäis saada nauttia tämmösestä normikesälämpötilasta vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ryhdy calleihin e. Vapaapäivä oli tänään ja ihan tosi nautin!

      Poista
  2. Jaksoit sentään loppuun tämän meditatiivisen rentouttavan työn. Minulta olisi varmaan jäänyt kesken odottamaan parempaa tulevaisuutta =) Hienohan se on jos Tassukin sen kerran on hyväksynyt.
    Näyttää ihanan pehmeältä tuo turkislanka. Saas nähdä sorrunko, vaikka olen päättänyt että ennen joulua en osta yhtään lankakerää. Kaupassakin kävelin kylmästi alennuslankakorin ohi, melkoinen saavutus meikäläiseltä =D
    Minulla on niin tyhjä koti tällä hetkellä. Maija hävisi muuton yhteydessä ja nyt ollessani lomamatkalla, oli Mausukin hävinnyt, ollut poissa jo pari viikkoa. Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku. Toivottavasti molemmat vielä löytyy. Meilläki pientä huolta Tassun kanssa. Toivottavasti menee ohi kotikonstein.
      Mulle ei turkislangat kolahda, mutta onhan ne suloisen pehmeitä.

      Poista
  3. You have such a cute cat. I love the photos that you took of him. You also are very talented at crocheting. Thanks for the share, hope you have a fantastic rest of your day. Keep up the posts!

    World of Animals

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!