Pellavahuivi ja korona-ajan positiiviset

Jopas on taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta melkein kuukausi! Mitä pidempi aika, sitä hankalampaa on aloittaa. Eli varoitus: megapostaus tulossa... Höpöhöpöä ja vain yksi kässy, joka sekin on ollu valmiina jo vaikka kuinka pitkään!

Viimeeks lupasin et mun tulppujen vaellus loppuis. No ei loppunu. Mantereelle eivät enää matkustaneet, mut naapuriin kyllä. Miks olis pitäny kompostoida, kun vielä olivat ihan hyvässä hapessa siinä vaiheessa, ku itsen piti kaupungistua?

Mutta kyllä. Puikoilta on aikaa sitten pudonnut Katian Linosta huivi.

Ohje oli Suuressa Kässylehdessä alkuvuodesta. Jotenkin aina vaan mulle kolahtelee toi ainaoikea ja puolikaari:

Ohje oli alunperin Gedifran Fior di Seta -silkkilangalle. Mulla vaan sattui olemaan pellavahinku... Menekki oli 4 pellavaa ja 2 värillistä. Raitojen kuvioneule oli kiva:

Kotirannassa on kiva kuvausalustakin...

Lino 100% on yks mun omista suosikkilangoistani. 100% luonnonkuitua, eikä pölise neulottaessa kunten pellavilla on usein tapana. Pellava paranee vaan käytössä koko ajan. Hauskin Lino-kommentti oli pari viikkoa sitten yhtenä perjantai-iltapäivänä, kun asiakkaamme Miia (Instassa @lankamatkalla) oli työviikon jälkeen lankaterapiassa ennen viikonloppua. Kassiin päätyi pari kerää Linoa. Muistutin, että hänellä on sitä lankaa jo ennestään ihan mukavasti... Johon Miia et " Joo mut ei näitä värejä. Linoa ei koskaan voi olla liikaa".

Mutta niitä korona-ajan positiivisia... Puikoilla on tulossa aikamoisen työläs kirjoneulepusero asiakkaalle. Sitä olen tehnyt etäpäivinä kotona, mökillä ja karvislandiassa. Puodissa ollaan oltu Idan kanssa vuoropäivinä, eli olen ollut monena päivänä "etätöissä". Terveitä olemme olleet, mutta varmuuden vuoksi... Jos toinen meistä sairastuisi, niin silloin molemmat joutuisi karanteeniin ja se olis sit The lankapuodin tarina siinä!

Mökillä olen saanut viettää "pitkiä viikonloppuja"  eli vähän pidempiä kuin vuorokauden verran. Olen opetellut slowlifea. Koko maailmaa ei tarvii saada valmiiksi kerralla. Yhtenä päivänä siivottiin huussia. Projektipäällikkö aina mukana.

Jos jotain kyllästyttää tämän kevään räntäsateet ja luoteistuulet, niin mua saa syyttää. AINA, kun mä tulen mökille, niin tuuli kääntyy luoteeseen. Yks ilta oli melkein tyyntä... Sinä iltana laskettiin verkko ja seuraavana aamuna käydä "hakemassa kalat". Ei tullut kolmatta maailmansotaa, mut liikaa ahvenia: 32 kpl:

Onneksi Piiku pelasti ja kävi vastarannalta hakemassa osan...Eläviä ämpärissa. Perkuu nolla-asteisessa räntäsateessa ei ollut mikään mukava "käsityö". Varsinkin kun yksi söi sitä mukaa kun filettä irtosi:

Koskaan ei olla tarpeeksi nopeita!

Vappuakin vietettiin mökillä. Täällä on siksikin mukavaa, ettei tarvii koko ajan varoa ja pelätä tartuntoja. Jos aivastuttaa, niin voi pärskiä ihan vapaasti kohti pöpelikköä! Lippu salossa oli tietenkin:

Ylppärilakki unohtui kotiin, mutta siivotessani kaappeja, löysin hullunhauskan "valkolakin":

Tuo mun mökkivillapaita on ihan kamala, mutta niin mainio tänäkin keväänä. Olen käyttänyt siihen aikoinaan kasviväreillä värjättyjä 2-säikeisiä villoja ja huovuttanut koneessa. Se kestää mainiosti tuulta ja sadetta ja on tosi lämmin mut ei kuuma. Jos metsässä tulis karhu vastaan, niin karkuun lähtisi - niin ruma toi paita on! Haaveissani olis joskus tehdä sellainen pikkuisen huovutettu ja kaunis ja istuva pusero, joka ajais saman asian. Sitä odotellessa...

Tänä keväänä on mennyt puita lämmittämiseen enempi ku koskaan. On ollut kylmää ja aikaa saaressa on saanut viettää enemmän ku aikaisempina keväinä. Vaan onhan tässä PUUhamaassa on sentään kaadettu lämmikettä seuraavaa vuotta varten. Kaatamisperiaatteena valoisuus (2 kuusta) ja huonokuntoiset (2 koivua). Tämäkin puu kaatui vappuna eikä taaskaan osuttu sähkölinjoille eikä mökin kattoon.

Äitienpäivää vietettiin melkein samaan tapaan, kuin normioloissakin. Atun mökillä juotiin ulkokahvit terassilla neljän sukupolvan voimin. Äitejäkin oli kolmessa polvessa: Pää-äiti, väliäiti ja pikkuäiti. Turvavälejä pidettiin ja halailut jäivät väliin. Silti oli tosi mukavaa tavata kaikkia pitkästä aikaa. Korona-aikana asennoituu eri tavalla pieniinkin iloinaiheisiin. Tai normiharmistukset ei tunnu yhtään missään. Niinku se, että kotimatkalla tie nousi ihan kirjaimellisesti pystyyn:

Tunnustus: olen ollut kynsienpureksija koko elämäni. Ja aina hävennyt käsiäni. Kynnet häipyy olemattomiin ihan huomaamatta kun vähän hermostun. Nyt on kerrankin niin pitkät kynnet, että likaa mahtuu kynsien alle ja mietin jo värillisen kynsilakan hankkimista! Korona-aikana muistaa, ettei sormia suuhun...

Ja toinen (vai kuinka mones?) ilonaihe: Mulla on kokonaista kolme paria EHJIÄ ohuita villasukkia ja yhdet kesäsukat. Itte en ole niitä tikutellut mut äiti on:

Lyhytvartiset Regian villatonta kesäsukkalankaa, jonka kerästä tulee kaks paria tuollaisia varrettomia. Villikset on vanhat stepinvarret teritettynä Hot Socks Rubinilla. Vielä yhdet ihanaiset äiti tikutteli merinosukkalangasta:

Onni on ehjät villasukat! Kiitos Äiti!

Normiarki on kivaa, ja kaikissa kurjissakin asioissa on hyvätkin puolet. Kun vaan muistaa ne huomata!

Hyvää vointia ja jaksuja kaikille täältä möksältä. Nyt sadepäivän ratoksi otan pienet päikkärit Tassun ja Karvisen välissä ennen saunaa. Maanantaina töihin ja toivottavasti pakkaamaan joitain lankatilauksia, koska tämänvuotista Hullun Halpaa lauantaitakin vietetään kolme päivää vaan bittiavaruudessa!