sunnuntai 15. elokuuta 2021

Yhtä ja samaa sukkaa - puolitoista kuukautta

Merinovilla-bambusukkalanka Rubin on jo vuosikausia ollut yksi suosituimmista. Kesäkauppaankin tätä tietenkin piti viedä ja taaskin kaikki mallisukat oli löytäneet omat tassunsa ja piti tehdä uudet. Mallisukka pitää olla - kerällä lähinnä koiran oksennukselta näyttävä lanka ei varsinaisesti houkuttele ostamaan, vaikka matskut olis kuinka ihanat! Ennen kesäkaupan alkua ehdin tikutella vaan yhden ja sen jätin lankojen kanssa Matildaan:

Äkkiähän sille kaverin saisi neulottua... Ja taas tuo sama väri. Oon kyllä aikoja sitten päättäny, etten tuosta väristä enää yhtään sukkaa tikuta! Mutku...tuota nyt sattui olemaan sillä hetkellä eniten varastossa :) 

Melkein aina luon ohuissa sukkalangoissa 15 s/puikko aikuisten sukkiin. Tällä kerralla päätin reteenä tehdä vähän isommat. 64 s ja 2½ 15 cm Zingit oli turvalliset reissupuikot. Nekin oon saanut mutkalle, mutta en poikki niin kuin puiset.

Kakkossukan kantapään kohdalla laskin ja laskin silmukoita... 68 silmukkaa! Mullahan ei oo tapana harrastaa purkuhommia,joten:

Sukka valmiiksi ja molemmille paria harkitsemaan. Siinä kohdassa iski ankara plääh... Yhtä ja samaa sukkaa loputtomasti! En antanut itselleni lupaa uusiin aloituksiin enneku tää kömmähdys oli hoidettu. Eilisaamuna sain viimein pääteltyä noiden kaikkien langat.

Siin ne ny ova! Yhteensä neljä sukkaa kokoa 43-45 ja lankaa sata-kuuskyt-äks grammaa (mökin digivaaka näyttää viimeiseksi numeroksi aina 7 mut se voi olla ihan mitä vaan). Ei enää ikinä tuota väriä! Toiset menee malliksi puotiin ja toiset ehkä odottamaan joulua.

Helteiden, kesän, kesäkaupan, karvislandian ilmalämpöpumpun ja mökkeilyn vuoksi olen ollut tapani mukaan "asunnonsäästäjä" koko kesän. Kotona oon nukkunut muutaman yön silloin sun tällöin ja käynyt maanantaiaamuisin ja perjantai-iltaisin kääntymässsä ja joskus pessyt koneellisen pyykkiä. Nyt on aika taas asennoitua normaaliin. Imuri on viimeksi ollut esillä joskus ennen juhannusta... Viime viikon illat meni kodin raivuun merkeissä:
Torstaina nukkumaan mennessä näky oli vielä tää... Mitenkähän pitäisi tulkita mun siivoushuolellisuuttani: Hellan alta löytyi kissankarvojen, murujen sun muun ökkömökön lisäksi hopeanvärinen kymmenpenninen! (Omasta mielestäni mä siirrän hellan pois paikoiltaan ainakin 3 kertaa vuodessa joten?)

Vaatehuone on mun mielestäni yks paholaisen keksintö! Sinne on helppoa kerryttää kaikenlaista roinaa ja ryjää eikä se ikinä pysy siistinä eikä sieltä ikinä löydä mitään. Tiistaina raivasin vaatehuoneen lattian niin, että siellä mahtuu olemaan. Seurauksena vein kaks kassillista tavaraa Ihkun kirppikselle, heitin pois muutaman Tassun rei'ittämän teepaidan ja tein mukavan löydön alkuvuodelta: Neljä paria ohuita villasukkia ensi joulun pukinpussiin! Viime joulun jälkeen tein itseni kanssa sopimuksen, et ens jouluna mulla on kaikille läheisille sukat valmiina hyvissä ajoin... Niin ne hyvät päätökset unohtuu: Aika monta paria vielä puuttuu...  

Muutama viikko sitten puotiin tuli iäkkäänpuoleinen täti mukanaan ihan pikkuisen kesken oleva ristipistotyö, jonka hän oli aloittanut vuonna 1972. Lupasin ilman muuta tehdä ne muutamat puuttuvat pistot. Minä ja minun suuri suuni: Aina pitäis miettiä kaksi kertaa ennekuin lupaa mitään! Kangas oli ohutta pellavaa, 14 lankaa sentillä. Ikänäköni kanssa olinkin pulassa! 68 pistoa vei multa suunnilleen kolme päivää. Olin jo aikeissa luovuttaa ja vakavissani mietin kenet voisin lahjoa tekemään työn loppuun, kunnes keksin apuvälineen ihan oman puodin hyllystä. Ilman luuppia en olisi mitenkään selviytynyt. Ei voi muuta kuin ihailla vaikkapa meidän isää, joka vieläkin pistelee kortteja vaikka on jo 85 vee!

Tänä viikonloppuna olisi ollut mahdollisuus bongailla tähdenlentoja. Vaan kuinkas kävi?
Taivas oli pilvessä ja bongattavaksi oli vaan salamoita. Komeita ukkosia onkin ollut viikonlopun ajan ja viimeinkin sadetta. Kahden päivän aikana on vettä tullut kaatamalla enemmän kuin kesä- ja heinäkuussa yhteensä! Toisaalta olin ihan iloinen. Muutamana vuonna ollaan istuttu rannassa Perseidejä bongailemassa ja kaikki romantiikka on kaikonnut kun Karvis on pudottanut mut maan pinnalle "sivistämällä" et ne ei oo tähtiä vaan kova vauhtia maapallon yläilmakehään osuvia hiekanjyviä... No kuitenkin viikonlopun korvamatona taas sanamuunnos vähän sinne päin.

Eilisiltana Karvis ehdotti kuohuviinin avaamista. Olin huuli pyöreänä et miksi ihmeessä? Jo aikaisemmin olin hämmästellyt miten karhufani halusi välttämättä ostaa pullollisen Fresitaa. Eikä sille mitenkään kelvannut Oodi vapaudelle, joka olis ollu mun valinta (ku siinä on kiva pullo).
Ollaan kuulemma oltu kymmenen vuotta kihloissa. Muistan kosinnasta olleeni niin järkyttynyt, että pakenin mökiltä pariksi päiväksi kaupunkiin SIIVOAMAAN kämppääni ja jätin "pojat" keskenään mökille... Päivämäärää en olis itse ollenkaan muistanut ja jos se pitäis sormuksesta tarkistaa, niin siihenkin tarviin suurennuslasin... Aika rientää ja ikää karttuu. On siinä tyypissä sit kuitenkin ehkä hiukan romantikkoa. Ainakin tällä kertaa yllätys oli täydellinen!

Tassu oli nyreissään kotona olemisesta ja varsinkin imurille se sähisi kiukkuisesti. Neljän illan riehumisen jälkeen kaikki oli valmista ja siistiä ja just kun se päätti ryhtyä karvastamaan asuntoa kodikkaaksi me lähdettinkin mökille. Täällä on märkää ja masukarvat kastuu. Ei oo muuta tekemistä ku mököttää terassilla ja käydä karjumassa ruokaa kuppiin. Aina kun jääkaapin ovi aukeaa, niin umpiunessa ollut katti on heti paikalla. Onkohan se sittenkin koira?
P.S. Ja nyt sit möksän katto vuotaa. Ihmettelin kummalista ääntä hellan suunnalta... Tip tip tip :(

5 kommenttia:

  1. Onnittelut kymppivuodesta! Et säkään ihan kamala voi olla ku Karvinen on vieläkin romanttisella mielellä;)
    Ah, Tassulla on tollanen rottinkipesä, mä oon semmosta harkinnu Uskolle, saattais olla kiva. Kaunissaaressa oli hyvä katsoa Perseidejä ja muita taivaanihmeitä, ei täällä stadissa mitään näe.
    Tommonen suurennuslasi mulla on ollut jo vuosia käytössä pistelyä tehdessä.
    Ihania elokuun saari-iltoja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romantiikkaa kerran kymmenessä vuodessa :)
      Rottinkipesästä sellainen hauska juttu: Oltiin toista kertaa katsomassa pentutassua ja meillä oli ihan kamala "vauvakuume". Mentiin kotimatkalla espoon ikean vuodeosastolle ostamaan kissalle sänkyä. Myyjä oli ihan huuli pyöreenä, mutta onneksi yksi asiakas kuuli meidän ilman päätä ja häntää olevat juttumme ja neuvoi alakertaan oikealle osastolle... Meni monta vuotta, enne ku Tassu hyväksyi sen omaksi paikakseen. Vasta ku itse otin sen jalkatueksi kohjuleikkauksen jälkeen, ni katti huomas et toi on hänen!

      Poista
  2. kutoo mopsien kanssa15. elokuuta 2021 klo 22.15

    Ekaksi onnea 10 vuoden kihlauksesta! Naimisiinmenosta ei kai ole puhetta, koska jos tulisit kosituksi, niin lähtisit varmaan kauas, kauas pois.
    Kuule, olet niin oikeassa sukkalangasta, se ei ole houkutteleva keränä, mutta anna olla, valmiina mitä mainioin! Ja siihen on helppo ympätä väriä kuin väriä, mikäli yli jää. Näin meillä tänäkin iltana, voin tuoda näytille valmiin.
    Nyt, kun kotisi kiiltää ja loistaa ja puhdas tuoksu valtaa naapurinkin, niin hyödynnä herkullinen tilanne ja käytä sitä ja niin, että et kerää mitään poistojen tilalle.
    Kymmenpenninen hellan alla! Säästä se, se on onnea tuova lantti, koska noita ei löydy kuin kitupiikkien jäämistöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähintää johoki Timbuktuun.
      Juu tuon lopun langan ymppään jonkun yksvärisen kanssa sinne pukinpussiin. Jahka joku sopiva yksvärinen sattuu kohdalle. Ei ny huusholli suorastaan loista, mut taidan jatkaa asunnonsäästöä vielä viikon, jotta paikat pysyykin puhtoisina. Luulen et se pennonen on sama, joka tukki pesukoneen poistoputken kakskyt vuotta sitten. Pelkkää säästöä - ei tarvinnu ostaa uutta pyykkikonetta ku syyllinen löytyi seinästä :)

      Poista
  3. Joo, se on onnenlantti! Laita se nyt jonkun 'alle' nimittäin purjeveneissäkin laitetaan lantti mastonjalanalle onnea tuomaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!