keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Unikaveri, pienen palmikkoneule ja Turun kässämessujen liput

Uus lanka. Söpöjä malleja Kauneimmat Käsityöt 2/2019 lehdessä. Mulle kolahti toi unikaveri. Olis voinu valita nallen tai pupun. Koska kissaa ei ollut, niin valitsin pupun:
Kiva oli tehdä ja melkeen jätin tämän pupusen ittelleni... Pupu ja mun pyjamakissu tuntuivat tykkäävän toisistaan. Lankana Sirdar Snuggly 100% Cotton, menekki riepuun 2 kerää, päähän ja korviin 1 kerä. KnitPro 3,25 Zing -pyöröpäillä tikuttelin.

Joskus tulee vastaan sellainen lanka, etten suostu ikunas myyneeni! Ja joskus on pakko myöntää, et tutulta näyttää... Atelje La Laine Garnboutiquen Äkta Indigo 108:n viimeiset kerät tulla putkahti takaisin puotiin vuosien jälkeen. Asiakas oli aikoinaan kovasti tykäsätynyt lankaan ja ostanut ison määrän. Pikkuisen oli vielä jäljellä ja toive oli mahdollisimman iso villatakki pienelle pojalle... Mallin sain valita oman maun mukaan.
Tämmönen tuli. Vähän päänvaivaa ja mallitilkun pesun vaati. Ja taskulaskinta. Langan mukana oli ohjeita: Aito indigovärjätty lanka päästää väriä ja kutistuu pestessä pituussuunnassa. Kaikki kappaleet pitää neuloa valmiiksi ja pestä ennen kokoamista... Joopajoo. Omaa lempparilankaa tästä ei olis tullu ikinä. Neuloessa kädet tuli siniseks. Käytin varmuuden vuoksi ikivanhoja Inox-Aero metallisia neulepuikkoja (ne oli kyl piktästä aikaa kiva kokemus) nro 3 ja 3½ ja ohje oli mukaeltu jostain Sirdarin Baby Bamboo -ohjeesta. Mutta pesukäsittelyn jälkeen neule oli pehmoista ja tosi mukavan tuntuista ja tummansinisen sijaan farkkuväristä. Lankaa jäikin - jotain 14 grammaa.
Viime viikonloppu loisittiin Tassun kanssa Karvislandiassa. Mulle se on vähänku mökkeilyä - takkatuli, puusauna, eikä kotihommia ellei ruuanlaittoa harrastavan "poikamiehen" hellan ökkömökkö tai villakoirat ala ahdistamaan... Ruokahuolto pelasi mainiosti (vaikka Paimion koosuperin lihatiskin palvelumyyjä ei ollut koskaan kuulutkaan lapskoussista). Myös jäätiköön jumiin jääneen onnettoman reppulistin pelastaminen pulasta onnistui. Perjantaiaamuna kotoa lähtiessä mukaan pakkasin tietenkin Tassun ja vaeltavat tulpaanini:
Niitä ei nyt vaan voinut jättää kotiin kun olivat vasta viikon vanhoja! Siis ne tulput. Takas ne ei eilen enää muuttaneet, joten tällä hetkellä olen ihan onnettomasti tulputon :(

Tassu nautti viikonloppukortteeristaan. Sai bongata lintuja ja naapurien kissoja ja komentaa Karvista karkkipurkille. Ja harrastaa kissojen tärkeimpiä tehtäviä eli nukkumista, syömistä, turkinhuoltoa ja nukkumista ja kehruuta. Sunnuntaina käytiin ulkoilemassa. Kuvassa kaks mustaa haaveilee mökkikaudesta. Se karvaisempi ei yhtään pelkää veneessä, jos alla on kuivaa maata ja avoveteen sellaiset 40 kilometriä.

Seuraavaksi on aika keskittyä Turun Kässämessuihin, jotka ovat ihan hetken kuluttua 16.-17.3. Turun messukeskuksessa. Messulippujakin on arvonnassa. Tännekin ohjeet:

Osallistu arvontaan!
Arvomme kahdelle kaksi lippua Turun Kädentaitomessuille 16.-17.3. Löydät meidät osastolta C70
Osallistumisohjeet:
1. Käy sivuillamme https://anjalin.valmiskauppa.fi/
2. Klikkaa sivun yläreunassa "Ota Yhteyttä"
3. Täytä lomakkeeseen nimesi, sähköpostiosoitteesi ja viestikohtaan Kädentaitomessut.
4. Klikkaa "Lähetä" ja olet mukana lipuarvonnassa!
Osallistumalla arvontaan annat meille luvan lähettää sähköpostiisi ainakin yhden uutiskirjeemme. Voit milloin tahansa perua uutiskirjeen sähköpostin lopussa olevasta linkista.
Arvonta-aika on perjantaihin 8.3. Voittajille ilmoitamme sähköpostilla ja nimet julkaistaan Face-sivullamme.


Huomenna "koulupäivä". Otankohan oppimisneuleeksi kissasukan vain pitsihuivin? Siinäpä pohtimista yön yli :) Nyt muutama kerros jompaa kumpaa ennenku kömmin peiton alle. Öitä.

4 kommenttia:

  1. Et sinä taida tarvita unipupua. Eikös Tassu hoida sen homman ;)

    VastaaPoista
  2. neuloo mopsien kanssa7. maaliskuuta 2019 klo 9.19

    Jos minulla ei olisi kahta elävää, hengittävää, tuhisevaa, karvastavaa jne. jne. unikaveria, haluaisin kyllä tuollaisen pupun, se on niin söötti!
    Farkkulanka, joo, Kolmisenkymmentä vuotta sitten innostuin indigosinisistä puuvillalangoista, merkkiä en muista ja tuskin merkillä enää on muuta kuin muisto harmaahapsisten nupissa, Jakobsdal kanske. Tein tyttärelle kivan nutun farkkujen kanssa ja tytär lähti visiittiin neuleen alla vaaleanpunainen pikeepaita, mikä maksoi melkein puolet silloisesta lapsilisästä. Visiitin jälkeen riisuin lasta ja se vaaleanpunainen pikee oli sinikirjava ja nöyhtäinen. Herrajumala kun kiroilin suorastaan, enkä ikinä saanut sinistä nöftää irtoamaan paidasta ja lapsi itki paitaansa, kun se oli niin mieleinen. Kun keskustelin langasta kauppiaan kanssa, hän totesi, että olisi kannattanut pestä se ensin. Kiva ja hyödyllinen tieto semminkin, kun vahinko oli jo tapahtunut.
    Tässä vaiheessa ilmo, että lankakauppa EI ollut edeltäjäsi, Susu, vaan sellainen jo menneisyyskauppa. Ja olin ostanut ja varannut tätä lankaa runsaasti aikomuksena vaatettaa koko perhe samaan sävyyn. Kauppias närkästyi, kun peruin varaukset.
    Pitemmittä paatoksitta jakkusi, siis lapsen, on nätti ja takuulla tulee käytettyä.
    En osallistu arvontaan, koska en messuile, mutta jaksamisia taas esivalmisteluihin ja eik me mahreta nähräkki pian!

    VastaaPoista
  3. Söpö unipupujussi, noista korvista onkin hyvä pitää kiinni. Villatakki on nätti, lopullinen värikin mukava, mutta mikä työ neulomisen lisäksi. Irmeli

    VastaaPoista
  4. Kiva jakku tuli mutkia tehden, siis pesut sun muut ylimääräiset työt.
    Ai että olis kiva ku olis tollanen Karvislandia mullakin.
    Kouluun ehdottaisin kissasukkaa, mut taisin myöhästyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!