maanantai 15. marraskuuta 2021

Messumatkamyssy

Enttententten. Pitkin syksyä olen pähkäillyt Tampereen Kässämessuille lähtemistä. Alun perin aikomus oli teeteeSHOP-osastolle... No eihän se niin mennyt. Sit suunniteltiin Neulefriikin kanssa kahdestaan perjantaikeikkaa... No eihän sekään niin mennyt. Koronauutiset kun pahenivat pahenemistaan.

Viikko sitten päätin et "viran puolesta" kuitenkin. Salosta olisi lähtenyt montakin bussillista, mutta keksin surffata Turusta lähteviä matkoja. Olishan se kivaa matkustaa tutussa seurassa (ajattelin et salolaisessa bussissa olisi ainakin joitain tuttuja), mutta miksi ajaa Saloon, sieltä eestaas messuille ja taas takas Turkuun. Aikaa ja rahaa palaisi... Edellisenä iltana pakattiin Tassun kanssa yhdessä mun perinteiset messueväät:

Ananaslimskaa (must), suolapähkinöitä, protskuvanukasta, vissyä, appelsiinimehua ja suklaata akuuttiin energiavajeeseen.

Matkakässyksi valitsin ihan pikkuisen tilauksesta tikuteltavan. Jotta matka-aika tulisi hyötykäyttöön kun ei tarvii itse olla ratissa. Aamulla iskä heitti mut linkka-asemalle ja matka alkoi koronapassien tarkistamisen jälkeen.

Olipa lokoisaa istua turistibussissa ihan itsekseen, kutiloida simppeliä myssyä napit korvilla äänikirjan parissa ja nauttia valkenevasta aamusta.

Messuilla oli perjantaina mukavan väljää. Höntsin paikalla turistina. Olin kuitenkin etukäteen merkinnyt muutaman paikan, jossa halusin käydä. Suurin osa tuttuja kollegoja. Moikkailemassa ja vaihtamassa kuulumisia. Olin päättänyt, et mitään en osta... En ainakaan lankaa... Koska mullahan on sitä ihan riittämiin... Heh heh!

100% alpakkaa... En vaan voinut irrottaa näpeistäni! Ihan vaan muistilapuksi, et näitä pitää saada meidän puotiin myyntiin kun aika koittaa. Sininen on oikeasti petroli ja siinä on 800 metriä sadassa grammassa. Punainen ja harmaa DK-vahvuutta. Ajattelin et Idalle harmaa messutuliaisiksi ja itselle tuo punainen (joka on oikeesti pinkki). Kissakorvikset on puuta ja ne oli pakko saada, koska myyjä oli heti valmis vaihtamaan niihin kunnolliset lukittavat koukut. Jälkeen tuli mieleen, et moisia killuttimia ei maskien kanssa voi käyttää. Ehkä joskus tulevaisuudessa. Mulla on ollut vuosien korvispaasto, koska monet korvikset on liian painavia tai sit niissä on surkeat koukut.

Paluumatkalle lähdettiin neljältä. Ilta alkoi pimetä. Minä napit korvissa jatkoin Kaari Utrion elämän kuuntelemista ja myssyn tikuttelua. Jossain vaiheessa pikkuisen ihmettelin kuskin reittivalintaa - kylteissä kun luki Virrat ja Kuru... Ajattelin, että viisas kuski välttelee ruuhkia tai jotain. Kunnes - suunnilleen puolen tunnin kuluttua kuskikin huomasi, että taitaa olla pikkuisen väärä suunta... Ehkäpä joku liikenneympyrän poistumisliittymä oli mennyt ohi tai liian aikaisin oli käännytty. Siispä uukkari ja takaisin kohti etelää ja viimein Turkua. Kyllä on vaan hienoa nähdä sellainen kyltti, jossa lukee se maailman kaunein sana: Turku!

Kotimatka kesti siis kolme tuntia. Välillä oli huoli langan riittävyydestä, mutta hyvin meni. Kotikaupungin bussisekoilustani ei sen enempää. Tottumaton kun yleisiin kulkuneuvoihin olen niin kesti vielä tovin, ennen kuin löysin sen kotiin menevän bussin. Onneksi vaihtoaikaa on aina kaks tuntia. Home Sweet Home. Tassulle insuliinit ja sotkemaan mössöjä isänpäivän voileipäkakkuihin. 

Ei hätää- Lanka riitti ihan koko matkaksi ja Niinan "Pientä ja Lämpöistä -kirjan" myssy tuli valmiiksi juuri sopivasti ja Kaari Utrion elämää jäi vielä tunti seuraavan aamun työmatkalle.
Tykkään kirjan ohjeista tosi paljon. Erityisesti kolahtaa kaikkien kavennusten suunnittelu ihan viimeiseen asti. Tässä lankana teetee Helmi ja Katian 50 Mohair Shades. Molempia 1 kerä. Puikot 60 cm KnitPro vaihtopäiset 4½ mm 60 cm kaapelilla.

Kotiin pääsin ja isänpäiväksi kaakut valmistuivat (ei kuvaa, koska taiteellinen vaikutelma ei niin hyvä, mutta meidän perheessä maku on pääasia).
Sunnuntaina Lippu salkoon ja "virallisen osuuden" jälkeen vähän haravointia ja oksien polttoa. Savun joukosta vielä päivän viimeiset auringonsäteet.

7 kommenttia:

  1. Juuri oikean mallinen ja värinen pipo, lapsenlapset ovat toivoneen tämmöisiä. Neulekirja näkyy olevan tällä hetkellä lopussa, joten ohjetta pitänee odotella vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi messumatkan parhaista uutisista oli se, että kirjaa ja teeteelankoja saadaan lisää vielä tänä vuonna.

      Poista
  2. kutoo mopsien kanssa15. marraskuuta 2021 klo 22.19

    Kiva, että pääsit vähän katteleen muita miljöitä! Ja sait matkata bussissa ilman ajovelvoitetta! Hurjan nätti myssyn kavennus, osaisinkohan minäkin...
    Eikö vaan olekin jännä, että vaikka missä ja kuin mielellään on, niin oikein herkistyy ja innostuu siitä, kun näkee, että kulkuneuvo Turkuun tai Saloon.
    Heli Laaksonen aikoinas sanos, että Helsingin paras paikka on se linja-autoaseman laituri, mist lähtevä pikavuaro Turkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun Kaari on kunnossa ja noudettavissa puodista. Luin sitä ennen nukkmaan menoa aina muutaman sivun, mut 200 sivua luettuani totesin, ettet saa sitä takaisin tänä vuonna. Siks napit ja äänikirja. Bussikuski väitti, et navikaattorissa oli jotain vikaa... Mä uskon sitä. Tänään mun navikaattori oli ihan oikealla tiellä mut alkoi puhua enelskaa. Laakosen runo kolahti uutena ihan kympillä, koska niihin aikoihin olin joka toinen viikko täissä Hesassa. Ja yks Porvoonreissu äidin kanssa kans tuli mieleen. Porvoosta piti tulla Turkuun ja päädyttiin Keravan Essolle... Silloinkin eka Turku-kyltti oli ihanin näky pitkiin aikoihin. Joo ja kyl sä osaat jos haluut.

      Poista
  3. Pääasia ett oli hyvä reissu ja pipokin valmistui. Ehkä me Virpin kanssa osataan Turun julkisilla liikkua paremmin ku sä? Ostetaan aina kahden päivä lippu ku siellä ollaan. Noh, viime kesänä mentiinkin Tampereelle, vaihteeks.
    Kiva se on lankaa ostaa vaikk sitä on ympärillä kaupallinen, meinas kirjoittua 'kapallinen' ja mittahan seki on. Mutt ei ne kaupan langat oo ihan iki-ikiomia, eihän. Ja tulias langasta on aina kiva neuloa ja muistella reissua mistä se tuotiin.

    VastaaPoista
  4. Kiva reissu ja pipokin valmistui. Bussimatka on kiva kuunnellen kirjaa. Mä en ollutkaan tänä vuonna , mutta jos ensi vuonna. Usein en ole jättänyt Tampereen reissua väliin.

    VastaaPoista
  5. Varmasti mukava reissu ja saitpa kivan pipon neulottua. Minustakin jo rentouttavaa neuloa ja kuunnella äänikirjaa bussissa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!